Lehti 31: Liitto toi­mii 31/2000 vsk 55 s. 3045

Paikallisesti kannattaa järjestää tiedotus- ja keskustelutilaisuuksia Kunnallisvaaleissa esille terveydenhuollon resurssit ja lääkärien työolot!

Syksyn kunnallisvaalien alla kannattaa paikallisesti herättää keskustelua terveyspolitiikasta, sillä terveydenhuollon järjestämisestä päätetään kunnissa.

Kunnallisvaaleissa äänestetään 22. lokakuuta 2000, ja vaalien ennakkoäänestys pidetään 11.-17.10. Ulkomainonta alkaa viikkoa ennen ennakkoäänestystä eli 4. lokakuuta.

Liitto valmistaa kunnallisvaaleihin liittyvää tiedotusmateriaalia.

Myös vaaliehdokkaina olevat Lääkäriliiton jäsenet saavat tiedotustukea liitolta. On tärkeää, että lääkäreitä pääsisi mahdollisimman paljon kunnanvaltuustoihin.

Mika Vehkasaari

Tiedotus- ja keskustelutilaisuudet

Paikallisesti kannattaa järjestää myös tiedotus- ja/tai yleisiä keskustelutilaisuuksia. Kalvopakettien kanssa lähetetään ohjeistus siitä, miten tiedotus-/keskustelutilaisuudet järjestetään. Mahdollisissa tiedotustilaisuuksissa tiedotusjaosto auttaa niin kutsujen teossa kuin jakelussa, samoin tiedotteen tekemisessä. Kohderyhminä ovat paikallismedia, kunnallisvaali -ehdokkaat kuin myös suuri yleisökin. Tilaisuuksien järjestämistä suositellaan varsinkin suuremmilla paikkakunnilla.

Lääkäriliiton kunnallisvaali -teemoja ovat terveydenhuollon resurssit ja rakenne sekä lääkärien työolot ja työtyytyväisyys. Lääkärien on hyvä olla aktiivisia esimerkiksi sen esille tuomisessa, että terveyspalvelujen tulisi olla yhteneväisiä joka puolella Suomea. Kuntaraja ei saisi vaikuttaa esimerkiksi odotusaikoihin vastaanotolle tai sairaalahoitoon.

Liiton terveyspoliittinen kehitystyö on viime vuosina keskittynyt terveydenhuollon rahoituspohjan varmistamiseen ja ehdotukseen rahoituskokeilujen järjestämisestä. Liitossa on viime huhtikuusta lähtien toiminut terveydenhuollon rahoituskokeilutyöryhmä, joka on valmistellut aineistoa liiton ja lääkärien käyttöön lokakuun kunnallisvaaleja varten.

Tiedotuksen painopiste on vaalien luonteen mukaisesti kuntatasolla eli liiton paikallisosastoissa.

Kalvopaketit ja kiertotiedotteet

Paikallisosastojen käyttöön valmistetaan kalvopaketit terveydenhuollon resurssi- ja lääkärien työtyytyväisyys -teemoista. Kalvopaketit postitetaan syyskuun aikana kaikille paikallisosastoille.

Ns. kiertotiedote räätälöidään paikkakuntakohtaisesti, joka lähetetään paikallisille tiedotusvälineille. Asiasta sovitaan paikallisosaston puheenjohtajan kanssa erikseen. Liiton tiedotus avustaa myös tarvittaessa tiedotteen jakelussa.

Kunnallisvaaliehdokkaat

Lue myös

Lääkärilehti tarjoaa sivuillaan esittelytilaa kunnallisvaaliehdokkaina oleville Lääkäriliiton jäsenille. Esittelyteksti on lähetettävä 28.9. mennessä levykkeellä Lääkäriliittoon osoitteella Mika Vehkasaari, Suomen Lääkäriliitto, PL 49, 00501 Helsinki tai sähköpostilla mika.vehkasaari @fimnet.fi. Ehdokkaan valokuva lähetetään samaan osoitteeseen myös em. päivämäärään mennessä. Muista kirjoittaa kuvan taakse nimesi. Myöhästyneitä tekstejä ei käsitellä. Esittelytekstin pituus saa olla korkeintaan 1000 merkkiä. Sen olisi hyvä painottua ehdokkaan terveyspoliittisiin tavoitteisiin. Tekstissä on mainittava ehdokkaan kunta, puoluekanta ja äänestysnumero. Ehdokkaiden esittelyt julkaistaan Lääkärilehden numerossa 39/2000, joka ilmestyy 13.10.

Puolueet voivat hankkia maksullista ilmoitustilaa Lääkärilehdestä. Tässä asiassa yhteys on Edita Press Oy, Juha Oksman, puh. 09-77423451.

Liitto tarjoaa tarvittaessa liiton jäseninä oleville kunnallisvaaliehdokkaille ilmaiseksi käyttöön myös paikkakunnan lääkärien osoitetarroja omaa vaalimainontaa varten. Asiassa voi ottaa yhteyttä liiton toimistossa Markku Viitamäkeen, puh. 09-3930 720. Internet-osoitteesta www.kuntaliitto.fi löytyvät Kuntaliiton kunnallisvaalisivut.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030