Paikallisosastotoiminnan aktivointi on puhuttanut johtokuntaamme ainakin Mikkelissä. Monesti on vaikeuksia saada jäsenkuntaamme mukaan tilaisuuksiimme pelkästään ammattiyhdistysasioiden tiimoilta. On kehiteltävä oheistoimintaa ja yritettävä saada mukaan tavallisia lääkäreitä, ei vain luottamusmiehiä tai muuten aktiiveja.

Sosiaalisen verkon ylläpitäminen kollegakunnan keskuudessa paikallisesti on varmasti yksi osa työterveyshuoltoa työssä viihtymisen lisäämiseksi. Liiton 90-vuotisteeman Pro Humanitate -otsakkeella ei ollut vaikea kehitellä vakavampaa asiaa keväälle. Pieni pilke on kuitenkin syytä säilyttää silmäkulmassa, ja erityisesti ajatus lähipaikkakuntiin tutustumisesta sai kannatusta. Kangasniemellä oli jo edellisenä kesänä järjestetty Kutemajärven Seksifestivaalit, jotka olivat saaneet kansainvälisestikin huomiota.

Ajatuksena oli kutsua mukaan myös puolisot, sillä olihan kyse asiasta, johon monesti tarvitaan kaksi. 5.8. lauantaiaamuna keräännyimme Mikkelin torille ja matkamme Kutemajärvelle alkoi.

Terveydenhuollon ammattilaisille oli järjestetty luentotilaisuus, jonka aloitti Juhani Viherlahti SETA:sta teemanaan erilaisuuden kohtaaminen hoitotyössä. Kliininen seksologi Jukka Virtanen oli tilaisuuden vetäjä, ja hän aloittikin osuvasti selittäen otsikoinnissa olevaa hoitotyö-sanaa. Kuinka helposti oletammekaan jokaisen potilaamme olevan heteroseksuaali ja emme tunnista poikkeavuuksia. Toisaalta tämä ei liene aina tarpeellistakaan, mutta joskus hyvinkin olennaista. Esitys oli puhutteleva ja varmasti ajatuksia herättävä. Jukka Virtanen erinomaisena esiintyjänä sai kuulijakuntansa istumaan hiiskumatta ja miettimään, ettei olekaan ihan itsestään selvää, minkälaisen seksuaali-identiteetin tuo vieressä istuva omaa, tai voiko oma seksuaali-identiteetti vuosien varrella muuttua.

Väestöliiton kahden luennoitsijan esityksen jälkeen oli itsellekin selventynyt kuva, missä seksuaalikehityksen vaiheessa perheen 14-vuotias, itseään peilistä tuijottava ja jatkuvasti omasta ulkomuodostaan huolissaan oleva tyttö on.

Luentojen jälkeen tutustuimme näyttelyyn, jossa rohkeimmat uskaltautuivat kokeilemaan erilaisia apuvälineitäkin, ei tosin käytännössä, vaan ainoastaan pitelemään käsissään.

Nalikkatorilla kiertely toi korviin alatyylistä Pikku-Kalle-juttua ja olipa siellä miestanssijoiden striptiisesityskin.

Ohjelmaan kuului myös kirkkovenesoutu Puulalla, joka on varmasti yksi Suomen kirkasvetisimmistä järvistä. Sitten rantasaunaan ja syömään loimutettua lohta valkoviinin kanssa. Kotimatkalla vielä pysähdyimme tutustumaan ylilääkäri Leo Tarssasen kotitilan mahtavaan tupaan.

Olimme ehkä ajoittain hämmentyneitä festivaaleilla, mutta luulen, että päivästä jäi jokaiselle osallistujalle mukava tunne. Ensi kesäksi on keksittävä uusi kohde lähikuntiin tutustumiseksi ja kollegakunnan sosiaalisen verkon lujittamiseksi. Jos vielä joku antaa vinkin, miten saamme nuoret lääkärit mukaan, se varmasti toteutetaan.