Lehti 45: Liitto toi­mii 45/2013 vsk 68 s. 2951

Päivystyksen vuoro

Juuso Tamminen

Edunvalvojalle saattaa olla poliittinen itsemurha sanoa, että olen iloinen että tällä virkaehtosopimusneuvottelukierroksella ei rahaa ollut jaossa. Yleinen taloustilanne asetti nyt raamit palkankorotuksiin käytettävissä olevalle rahalle. Kun rahaa ei ollut, pääsimme keskustelemaan oikeista asioista rahasta riitelyn sijaan.

Lääkärin päivystystyö on muuttunut, mutta siihen liittyvistä asioista ei VES-neuvotteluissa ole toviin päästy pintaa syvemmälle. Päivystykset ovat muuttuneet väestön keskittymisen myötä yhteispäivystyksiksi. Ympärivuorokautisesti päivystäviä terveyskeskuksia on enää harvassa. Samoissa päivystysyksiköissä työskentelee jo nyt rinta rinnan perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon lääkäreitä. Oli jo aikakin, että päivystykseen kiinnitettiin huomiota myös lääkärisopimuksessa. Päivystystyön muuttuminen epämieluisaksi lääkäreille avasi oven vuokralääkäriyrityksille terveydenhuollon markkinoille. Nyt liikettä näyttäisi päivystyksen osalta olevan vastakkaiseen suuntaan.

Tuula Rajaniemi jo Lääkärilehdessä 44/2013 summasi yhteen uuden lääkärisopimuksen merkittävimpiä uudistuksia. Merkittävin niistä on mielestäni se, että lääkärien työ- ja päivystysaikaa määrittelevät lauseet ovat nyt kokonaan lääkärisopimuksessa ilman viittauksia kunnalliseen virka- ja työehtosopimukseen. Jatkossa siis lääkäreiden työaikaa koskevat asiat sovitaan suoraan lääkäreiden ja kuntatyönantajan kesken ilman muiden työntekijäryhmien vaikutusta. Tämä luo hyvän perustan työaikamallien jatkokehittämiselle.

Lue myös

Kehittämistä vielä tarvitaan, sillä raskailla päivystysaloilla (tehohoito, ensihoito ja ensiapu) kuormitushuippu ei osu virka-ajalle. Kuitenkin päivystysrinkiin tarvitaan paljon työvoimaa, jotta yksittäisten työntekijöiden päivystyskuorma ei kasva sietämättömäksi. Aamupäivällä pahimmillaan lääkäreiden päät kolisevat yhteen ja kello 15 jälkeen koko palettia pyörittää yksi lääkäri. Näillä aloilla on jo kokeilussa uusia ajatuksia työaikojen ja palkkauksen suhteen. Päivystys on oleellinen osa sairaanhoitoa. Päivystäminen on lääkärin työtä ja meidän on pidettävä se hallinnassamme.

Nyt eteenpäin otetut askeleet eivät olleet kaikilta osin helpot, mutta välttämättömät ne olivat.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030