Lehti 38: Liitto toi­mii 38/2006 vsk 61 s. 3889

Pariin pulloon tyytyminen on väärää säästämistä

Samuli Saarni

Sunnuntain Helsingin Sanomien pääotsikko väittää alkoholinkulutuksen kasvun pysähtyneen. Tulokset ovat mukavia niille, joita on syystä kritisoitu viinan halventamisesta. Yleiseen optimismiin ei kuitenkaan ole aihetta, ja alkoholilain uudistuksen myötä tuleekin käyttöön uusia keinoja: tavoitteena on kieltää alkoholimainonta TV:ssä klo 9-21 (saammeko takaisin entisenkaltaiset alkoholittoman oluen mainokset?), paljousalennukset (kuolema mäyräkoirille?) ja happy hour -mainokset pubien ikkunoista. Lisäksi kaikkiin alkoholituotteisiin tulee terveysvaroitus.

Alkoholilain tuleva uudistus on tuonut muillekin mieleen neljännesvuosisadan takaa Sleepy Sleepers -rockyhtyeen laulelman "kaljaa kioskeihin". Kulttuurijulkaisu Pahkasiasta sai samoihin aikoihin tilata alkoholinkäyttöä ihannoivia julisteita, teksteinä mm. "ota kunnon pohjat - se tulee halvemmaksi", "kerralla enemmän - pariin pulloon tyytyminen on väärää säästämistä. Ylimääräinen ravintolakeikka se vasta kalliiksi tulee", "älä mene krapulassa töihin - jää kotiin". Molempien tarkoituksena lieni ensisijaisesti vanhempien ihmisten ärsyttäminen, ja tällä saatiin alkoholinkäyttöä aloittelevaan ikäluokkaan tehtyä vaikutus. Humalahakuisen juomakulttuurin ihannoinnilla on Suomessa ylväs traditio, jossa näkyy perinteisen pelotteluvalistuksen kääntöpuoli.

Yksittäiset valistustemput, kuten varoituslappu samppanjapullon kyljessä, voivat olla harmillisia. Samppanja on kuitenkin yhtä vaarallista kuin muukin alkoholi - painekorkkeineen ehkä vaarallisempaakin - ja paljon vaarallisempaa kuin moni muu tuote, jossa pitää olla varoitus. Jos kokonaisuuden lopputuloksena saadaan alkoholia ihannoiva kulttuuri muuttamaan suuntaa, niin hyvä. Tupakkalain kaltaiseen jyrkkyyteen päätymisestä tuskin on pelkoa, koska alkoholinkäyttö ei ole useimmille ihmisille joko-tai-asia, eikä kohtuukäyttö vaaranna samalla tavalla sivullisia. Alkoholiton ravintola tuntuu mahdottomalta, ja poliittinen realismikin estänee tavallisten ihmisten liian kiusaamisen. Tähän viittaa ainakin nopeus, jolla kansallisessa terveysprojektissa esitetty Ruotsin mallin mukainen keskioluen laimentaminen vaiettiin kuoliaaksi. Myös kansainvälinen toiminta on tärkeää. Maailman lääkäriliitto WMA on ottanut kantaa asiaan ja Euroopan CPME:n suositus on tulossa. EU:n tekeillä oleva strategia johtaa toivottavasti positiiviseen harmonisaatioon maiden välillä.

Lue myös

Käänteen ennakointi suomalaisten juomatavoissa on optimistista. Alkoholinkulutuksen kasvun pysähtymisen syyksi todettiin tilastoimattoman kulutuksen (ulkomaantuonti ym.) lasku. Pahkasika ennakoi tämänkin julisteessaan: "Varo vajaita! Suomessa myydään joka päivä tuhansia pimeitä pulloja alkoholia. Ole tarkkana ostostesi kanssa!". Vaikka kokonaiskulutuksen kasvu pysähtyisikin, kulutetaan alkoholia neljä kertaa enemmän kuin neljä vuosikymmentä sitten. Sosioekonomiset terveyserot voivat jopa kasvaa, kun alkoholistit ja vähiten koulutetut juovat kuten ennenkin ja terveystietoisimmat jättävät viimeisen viinilasin pois.

Asenneilmapiirin muutokset ovat hitaita ja kotomaisen valistuksen mahdollisuudet globaalissa viihdekulttuurissa vain rajallisia. Kaikkia ehdotettuja keinoja kannattaa kokeilla ja uusia keksiä. Hinnoille on tehtävä jotakin: tilanne, jossa keskiolut on ykköstä tai limonadia halvempaa, on valistajille absurdi. Erityispisteet sille poliitikolle, joka uskaltaa tehdä keskioluen laimennuksesta vaaliteeman!

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030