Lehti 20: Liitto toi­mii 20/2014 vsk 69 s. 1503

Perusopetuksen laatu turvattava

Yliopistoissa vähennetään opetushenkilöstöä samaan aikaan, kun lääketieteen aloituspaikkoja lisätään. Tälle on saatava stoppi.

Sari Kosonen

Lääkärikoulutuksen laadun turvaaminen on yksi Lääkäriliiton viidestä hallitusohjelman teematavoitteesta vuosille 2015-2019.

- Lääkäriliitto pyrkii aktiivisesti vaikuttamaan siihen, että perusopetuksen laatu turvataan. Esittelemme hallitusohjelmatavoitteitamme puolue- ja sidosryhmätapaamisissamme.

Olemme juuri tavanneet mm. opetusministeriön johtavia virkamiehiä, joiden kanssa keskustelimme lääkärikoulutuksen resurssi- ja mitoitusasioista, kertoo Lääkäriliiton varatoiminnanjohtaja

Hannu Halila

.

- Lääketieteen perusopetuksessa ryhmäkoot kasvavat niin, ettei opiskelijoilla enää ole mahdollisuuksia oppia lääkärin työn kannalta keskeisiä valmiuksia. Yhden potilaan ympärillä voi olla toistakymmentä opiskelijaa. Voisi kysyä potilaalta: oletko valmis menemään sellaisen lääkärin vastaanotolle, joka on nähnyt tarvitsemasi toimenpiteen vain kaukaa takarivistä?

- Simulaatiomenetelmillä voi oppia joitain asioita, mutta ne eivät voi korvata oikeita potilaskontakteja. Opetusta on ollut tarpeen hajauttaa yliopistosairaaloiden ulkopuolelle, jotta opiskelijat voivat saada potilaskontakteja ja opetella keskeisiä käytännön taitoja, Halila toteaa.

Halila kantaa huolta myös siitä, onko tulevaisuudessa riittävästi lääkäriopettajia.

- Lääkäriopettajien palkkaus suhteessa muuhun lääkärikuntaan on saatava paremmaksi, jotta lääkärit kokisivat jatkossakin opetus- ja tutkimustyön houkuttelevaksi uravaihtoehdoksi. Lääkäriopettajia tarvitaan, Halila toteaa.

Opiskelijatutkimus tulossa syksyllä

Lääkäriliitto toteuttaa syksyllä tutkimuksen, jossa selvitetään opiskelijoiden kokemuksia perusopetuksen laadusta ja koulutuksen antamista valmiuksista lääkärin työhön käytännössä.

Lue myös

- Teemme nyt perinteisen, jokavuotisen kandikyselyn ohella ensimmäistä kertaa laajan opiskelijatutkimuksen. Taustalla on Lääkäriliiton huoli lääketieteen perusopetuksen laadusta. Tutkimuksen avulla keräämme tietoa siitä, miten opiskelijat kokevat resurssien supistamisen, ja mitä toiveita heillä on, Lääkäriliiton tutkija Piitu Parmanne kertoo.

Tutkimuksessa selvitetään myös opetuksen hajauttamisen laajuutta eri tiedekunnissa ja hajautuksen vaikutuksia lääketieteen opiskeluun. Lisäksi tutkitaan mitä vaikutuksia yhteisvalintaan siirtymisellä voi olla. Millä perusteilla opiskelijat valitsevat opiskelupaikkakunnan? Aikovatko he jäädä töihin lähelle opiskelupaikkaa?

Tutkimus tehdään sähköpostikyselynä yliopistojen lääketieteellisten tiedekuntien opiskelijoille. Kysely lähetetään syyskuun alussa ja tulokset valmistuvat loppuvuonna.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030