Suomi on iso maa. Maaseudulla ja keskikokoisissa kaupungeissakin terveyspalvelujen saannissa olevia ongelmia on varmaan monen isomman paikkakunnan asukkaan ja kollegan vaikea ymmärtää. Velvoitteet ovat kuitenkin kaikkialla samat, ja uusia tulee koko ajan, viimeisimpänä iäkkäiden laajennettu ajokyvyn arviointi.

Henkilökunnan rekrytointiin on varmasti satsattu paljon. Jos paikkakunnalla tai lähiseudulla ei ole puolisoille työpaikkoja tai lapsille opiskelumahdollisuuksia, hyväkin rekrytointi tuottaa pitempiaikaisen tuloksen vain satunnaisesti. Terveyskeskuksissa painitaan jatkuvasti hoitotakuun toteutumisen kanssa. Samanaikaisesti tulee huolehtia muista lakisääteisistä velvoitteista, kuten neuvola- ja kouluterveydenhuollosta, tartuntatautien hoidosta, asevelvollisten tarkastuksista ym. Pienemmillä paikkakunnilla ei ole mahdollista, että olisi erikseen neuvolalääkärit, kouluterveydenhuollon lääkärit, kotihoidon ja vuodeosastojen lääkärit. Kun on lääkärivajetta, se näkyy aina ensimmäisenä vastaanottoaikojen vähenemisenä. Kaikki muut velvoitteet on hoidettava ensin alta pois. Vastaanottotyöhön jää se, mikä sattuu jäämään.

Potilaista osa hakeutuisi mielellään yksityissektorille, jos siellä olisi tarjontaa.

Viimeksi päivystäessäni ruuhkaisessa yhteispäivystyksessä potilas totesi, että tännehän pääsi hyvin. Mihinkään yksityiselle asemalle ei saanut aikaa lähipäivillekään. Myös työterveyshuollossa on pula työntekijöistä. Työterveyshuollon kuormitustilanteissa myös heidän asiakkaansa tulevat terveyskeskukseen.

Jos seudulla asuu ja työskentelee vähän lääkäreitä, palveluja ei tahdo saada mistään. Pienen sairaalan erikoislääkärit ovat jo virkatyössään niin kuormittuneita, ettei yksityisvastaanoton pitämiseen monellakaan jää voimia tai aikaa. Kysyntää olisi. Samasta vähäisestä lääkärimäärästä kilpailevat niin perusterveydenhuolto, sairaala, yksityiset terveysasemat kuin vuokrafirmatkin.

Hammaslääkärit vähenevät Itä-Suomesta niin julkiselta kuin yksityispuoleltakin sellaista vauhtia, että kohta pitää laittaa linja-autolastillinen kerralla palveluseteleiden kanssa pääkaupunkiseudulle hammaslääkäriin.

Nuoret lääkärit kohtaavat työssään aivan eri todellisuuden kuin yliopistosairaalassa opiskellessaan. Heitä opetetaan konsultoimaan erikoislääkäriä tai lähettämään erikoissairaanhoitoon paljon herkemmin kuin mitä arkielämässä yliopistosairaalan ulkopuolella on mahdollista. Syrjäseuduilla hoidetaan terveyskeskuksissa paljon sellaisia sairauksia, mitkä hoitosuositusten mukaan kuuluisivat erikoislääkäreiden hoitoon. On pakko, koska sairaalan erikoislääkäreistäkin on pulaa ja tarjontaa yksityispuolella lähiseudulla ei ole.

Terveyskeskuksia syytetään siitä, ettei sinne pääse. Perusterveydenhuollon rapautumisesta puhutaan ja se yhdistetään terveyskeskuksiin. On hyvä muistaa, että terveyskeskukset hoitavat pääsääntöisesti kaikki niille kuuluvat lakisääteiset velvoitteet, mutta lääkärin vastaanotolle pääsyssä on ongelmia. Sitä helpottaisi, jos olisi korvaavia palveluja yksityispuolella, työterveyshuolto pystyisi hoitamaan työssä käyvät ja erikoissairaanhoitoon pääsisi nopeasti silloin, kun erikoissairaanhoidon palveluja tarvitaan.