Lehti 20: Liitto toi­mii 20/2000 vsk 55 s. 2243

Pidä huolta kesäkandista

Kati Myllymäki

Kandidaattien työtilanne tänä kesänä tuntuu olevan hyvä, töitä on löytynyt ja nuoriso on jopa päässyt valitsemaankin. Monella nuorella kollegalla into laimenee nopeasti ja saattaa vaihtua epätoivoksi jo ensimmäisenä työpäivänä. Jos perehdytys sisältää ainoastaan toteamuksen toss on rotsi ja potilaat odottavat tuolla aulassa, jää sijaiselle varmasti epämiellyttävä kuva työpaikasta. Ei ole myöskään potilaan etu eikä hyväksi talon maineelle, kun nuori kollega ei tiedä millä lähetteellä laboratorioon mennään ja milloin röntgen on auki - saati sitten tuntisi paikallista työnjakoa hoitoketjuissa ja päivystyksissä. Kollegan jättäminen ilman kunnollista perehdytystä on kuin joutuisi töihin silmät peitettynä ja kädet sidottuina selän taakse. Älykkäät nuoret kyllä selvittävät tämänkin miinakentän, mutta eikö sekin aivokapasiteetti olisi paremmassa käytössä kliinisten ongelmien ratkaisemisessa kuin siinä, että etsii ruokalipukkeen myyjää tai päivystyskämpän sijaintia.

Ensimmäinen oma lääkärisijaisuuteni oli Kotkan kaupunginsairaalassa tri Björkenheimin kollegiaalisessa opastuksessa. Meitä kolmea 23-vuotiasta märkäkorvaa kohdeltiin kannustavasti ja myös luottamusta osoittaen. Yliopistoklinikan jälkeen oli hienoa nähdä miten oikeassa elämässä toimitaan. Opit potilaan kauniista kohtelusta ja hoksottimien käytöstä silloin, kun teknologiaa on rajatusti, ovat jääneet mieleen. Samoin kannustus silloin kun kandidaattiin iski epätoivo, oliko koko ammatinvalinta mennyt aivan pieleen.

Pitkien vuosilomien ja kertyneiden aktiivivapaiden järjestelmässä ei pärjätä ilman kesäsijaisia. Valitettavan usein kesäsijaisia on kohdeltu välttämättömänä pahana tai siinä simputuksen hengessä, ettei minua itseänikään ole kukaan opastanut. Kaikki on pitänyt itse ottaa selville - nähköön seuraava sukupolvi nyt saman vaivan.

Hyvä ylilääkäri, oletko suunnitellut kunnollisen perehdytysohjelman kesäsijaisillesi ja onko heille myös varattu aikaa taloon perehtymiseen. Mitä huolellisemmin ja paremmin nuoriso oppii talon tavoille, sen vähemmän seuraa hämmennystä ja jälkiselviteltävää. Ja onko teidän talossanne nuorisolle perinteen mukaan nakitettu kaikki paikkakunnan juhlapäivystykset ja juhannus tietenkin? Nuoret yleensä ovat valmiita kovaan työhön ja urakalla päivystämiseenkin, mutta saattaapa kandidaatillakin olla puoliso ja lapsia ja toive jonakin kesäisenä viikonloppuna päästä mökille.

Lue myös

Hyvä seniori, vaikka kesällä onkin kiirettä ja omissakin töissä tarpeeksi tekemistä, niin koetetaan kumminkin vastata kärsivällisesti nk. tyhmiinkin kysymyksiin. Tyhmä kysymys on kuitenkin parempi kuin tyhmä virhe. Ja rehellisesti myöntäen, sellainen kysymys ärsyttää vielä enemmän, johon ei osaa itsekään vastata. Nuoria kollegoita pitäisi houkutella mukaan myös työyhteisön kesätapahtumiin ja koulutukseen ja vetää heidät mukaan myös ruokalan ja kahvihetken keskusteluihin. Ensimmäinen lääkärikeikka jännittää ja pelottaa ja erikoislääkärit tuntuvat niin etäisiltä ja vaikeasti lähestyttäviltä. Jos pidämme nuorista sijaisistamme hyvää huolta, niin sijaisten saaminen on jatkossakin helpompaa. Ja kun tämän kesän kandit valmistuvat erikoislääkäreiksi, niin ehkäpä hyvät muistot positiivisesta kesäkeikasta saisivat kollegan myöhemminkin harkitsemaan paikkakunnalle tuloa.

Hyvä nuori kollega, ota selvää työpaikkasi luottamusmiehestä. Työsuhteen ehdoista opastusta löytyy lääkärisopimuksesta, jonka pitäisi löytyä jokaiselta työpaikalta ja se löytyy myös Lääkäriliiton kotisivuilta. Useimmilla työpaikoilla on myös henkilöstölle perehdytyskansio, jossa on tiedot talon tavoista pysäköinnistä henkilöstön terveydenhuoltoon. Muista kysyä senioreilta kun et tiedä. Äläkä suostu tekemään sellaista, mitä et mielestäsi osaa. Tutustu myös Lääkäriliiton ja oman talon päivystysohjeeseen. Takapäivystäjä on potilasta varten ja opastus on osa potilasturvallisuutta ja myös osa omaa oikeusturvaasi.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030