Lehti 38: Liitto toi­mii 38/2000 vsk 55 s. 3859

Pirkko Ojala eläkkeelle

Lääkäriliiton toimistossa 40 vuotta työskennellyt sihteeri Pirkko Ojala jäi syyskuussa eläkkeelle. Hänen tullessaan liiton palvelukseen vuonna 1960 oli puheenjohtajana professori Urpo Siirala ja toiminnanjohtajana LL Väinö Pensala. Ojala on ehtinyt työskennellä kaikkiaan 12 puheenjohtajan alaisuudessa

40 vuotta sitten Lääkäriliiton toimisto sijaitsi Ullanlinnankadulla, josta se vuonna 1963 siirtyi Ruoholahdenkadulle ja vuonna 1988 valmistui liiton oma toimitalo Mäkelänkadulle. Liiton toimistossa oli Ojalan työuran alkaessa 12 henkeä ja lääkäreitä oli koko maassa vajaat 3000. Liiton toiminta on vuosikymmenien kuluessa laajentunut, edunvalvonta ja kansainvälisyys ovat nyt paljon enemmän esillä kuin ennen. 1960-luvulla Lääkäriliitto oli herrasmiesklubi, jossa ei lakkoilusta puhuttu.

Lue myös

Alkuaan Ojala tuli liittoon puhelinkeskuksen hoitajaksi, mutta on vuosien kuluessa hoitanut liiton toimistotehtäviä laidasta laitaan ja tullut jäsenille tutuksi mm. Lääkäripäivien yhteydessä. Viimeksi kuluneet seitsemän vuotta hän on toiminut apulaistoiminnanjohtaja Santero Kujalan sihteerinä. Erikoislääkäriyhdistysten, alaosastojen ja eräiden säätiöiden kirjeenvaihto on sujunut joustavasti muiden töiden ohessa. Kaksikielisenä hänestä on ollut suurta apua myös pohjoismaisten lääkäriliittojen yhteiskokousten järjestelyissä.

Pirkko Ojalan motto on, että töitä on parempi olla liikaa kuin liian vähän. Ulospäin tämä asenne on aina näkynyt työn ilona, avuliaisuutena, tehokkuutena ja ystävällisyytenä.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030