Suomen Lääkäriliiton valtionsektorin valiokunta teki syksyllä 2004 selvityksen valtion lääkärien työongelmista. Tässä artikkelissa esitellään selvityksen tuloksia. Sektorin tilannetta valotetaan myös ns. ei-jäsen -kyselyn ja Lääkäri 2003 -tutkimuksen näkökulmista. Lisäksi esitetään uusimpia ansionkehitys- ja palkkalukuja.

Vuosituhannen vaihteessa Lääkäriliitto havahtui järjestäytymisasteen hienoiseen laskuun. Tuolloin nimettiin jäsenpalvelutyöryhmä, joka sai yhdeksi tehtäväkseen selvittää syitä, miksi jäsenet eroavat liitosta tai eivät edes hae jäsenyyttä.

Ns. ei-jäsen -kyselyyn vastasi 162 liittoon kuulumatonta lääkäriä (1). Valtionsektorin lääkärit olivat joukossa yliedustettuina: vastaajista 16 prosenttia työskenteli opetuksen ja tutkimuksen piirissä, kun vastaava osuus liiton jäsenkunnasta on vain 7 prosenttia.

Tutkimuksen mukaan tärkein syy liitosta eroamiseen oli tyytymättömyys edunvalvontaan. Toiseksi yleisimpänä syynä esitettiin, ettei liitosta ollut mitään hyötyä. Tämän maininneet työskentelivät erityisesti tutkimus- ja opetustehtävissä. He arvioivat jääneensä liiton edunvalvonnan ulkopuolelle, olivat usein liittyneet johonkin muuhun ammattiyhdistykseen ja kokivat liiton jäsenyyden jos ei aivan turhaksi, niin ainakin liian kalliiksi ratkaisuksi.

Tulokset antoivat aihetta lisätä resursseja valtionsektorin edunvalvontaan; entisestä valtionjaoksesta muodostettiin valtionsektorin valiokunta.

Ongelmana palkkojen kilpailukyky

Valiokunta teetti syksyllä 2004 kyselyn, johon vastasi 500 valtionsektorin lääkäriä. Kyselyn päämääränä oli saada ajantasaista ja tarkkaa tietoa edunvalvonnallisista kysymyksistä, työolosuhdeongelmista ja liiton toimintaan liittyvistä käsityksistä.

Lisäksi haluttiin hankkia uusia, konkreettisia ideoita ja tukea valittujen toimintalinjojen jatkamiseen. Valiokunta halusi myös taustatietoja omista ja hallituksen toimista valtionsektorin osalta ja tiedottaa jäsenkunnalle valiokunnan työstä.

Kyselyssä esitettiin väittämiä, joihin pyydettiin kannanottoa asteikolla täysin eri mieltä - täysin samaa mieltä. Ei ollut yllätys, että suurimmat ongelmat ilmenivät edunvalvonnassa (taulukko 1).

Eniten täysin samaa mieltä -vastauksia karttui väitteelle siitä, että palkka on liian matala. Neljä viidestä ilmoitti, ettei palkkauksesta voi neuvotella. Vastaajat kokivat suureksi ongelmaksi säännöllisen työajan riittämättömyyden ja puutteelliset resurssit. Toisaalta työn fyysinen kuormittavuus, sosiaaliturvan tai työtilaisuuksien puute olivat vastaajien mielestä vähäisiä ongelmia.

Kysely selvitti myös työtyytyväisyyteen liittyviä tekijöitä (taulukko 2). Vastaajat olivat tyytyväisimpiä työn sisältöön, koulutusmahdollisuuksiin, arvostukseen ja työpaikan ilmapiiriin. Palkkaan tyytyväisiä oli vain joka neljäs.

Työpaikan vaihtoa harkitsi 39 prosenttia vastaajista. Suunta oli pääosin kuntaan (37 %) tai ulkomaille (21 %) töihin. Apuraha- (77 %) ja virkatutkijat (60 %) sekä sotilaslääkärit (67 %) harkitsivat vaihtoa useimmin. Harvimmin vaihtoa pohtivat professorit (19 %) ja läänin- ja oikeuslääkärit (26 %).

Valiokunnan kyselyssä selvitettiin myös yliopiston palveluksessa olevien lääkärien työajan käyttöä. Joka kolmas vastaajista oli tyytymätön sivuvirkansa työmäärään. Suurin osa parantaisi tilannetta työmäärää vähentämällä.

Erillistä virkaehtosopimusmääräystä sivuvirkaan käytettävästä työajasta kannatti 42 prosenttia vastaajista. Vain kolmasosa oli tyytyväisiä sivuviran palkkaan suhteessa työmäärään. Vastaajista 76 prosenttia korottaisi mieluummin palkkaa kuin rajoittaisi työmäärää.

Vertailua muihin sektoreihin: Lääkäri 2003

Keväällä julkaistussa Lääkäri 2003 -tutkimuksessa selvitettiin lääkärien työolosuhteita, tyytyväisyyttä, jaksamista, arvostusta ja tulevaisuuden suunnitelmia (2). Kyselyyn oli vastannut 270 valtion lääkäriä.

Hakeutumiseen nykyiseen työpaikkaan valtiolla vaikutti eniten työn ammatillinen kiinnostavuus (taulukko 3). Toinen keskeinen valintaperuste oli urakehitys - vähiten vaikutti palkkaus.

Valtion lääkäreistä 83 prosenttia oli tyytyväisiä työhönsä. Eturivin ongelmiksi nousivat resurssien niukkuus (37 %) ja runsas paperityö (37 %). Sen sijaan kuntapuolen suuret ongelmat kuten pakkotahtisuus (valtio 15 %, kunta 45 %), henkinen rasittavuus (valtio 28 %, kunta 40 %) ja kohtuuton työmäärä (valtio 21 %, kunta 37 %) jäivät valtiolla vähemmistöön.

Lakko vaikutti eniten ansioiden kehitykseen

Koko lääkärikunnan viime vuosien ansionkehitykseen on voimakkaimmin vaikuttanut vuoden 2001 lakko. Tilastokeskuksen mukaan vuosina 2000-2003 kuntasopimuksella työskennelleiden säännöllisen työajan ansiot nousivat 22,5 prosenttia ja valtiolla 17,3 prosenttia.

Vuonna 2004 valtion henkilörekisteriin oli kirjattu 971 kokoaikaista, täyttä palkkaa nauttivaa Lääkäriliiton jäsentä. Suurimmat ryhmät olivat professorit (256), apulaisopettajat (199) ja tutkijat (105). Valtionsektorin lääkärien säännöllisen työajan ansioiden keskiarvo oli 4 017 euroa ja kokonaisansioiden keskiarvo 4 130 euroa (taulukko 4).

Tutkijoilla ja erikoislääkäreillä on ollut valtionsektorin nopein ansionkehitys 2000-luvulla. Sektorin keskiarvon tuntumassa ovat olleet myös erikoistutkijat, professorit ja sotilaslääkärit. Keskiarvoa selvästi huonommin ovat nousseet tutkijakoulutettavien, hallintolääkärien ja assistenttien palkat (kuvio 1).

Vuonna 2004 valtionsektorin lääkärien säännöllisen työajan ansiot nousivat keskimäärin 3,3 prosenttia. Tutkijat, erikoislääkärit ja erikoistutkijat ovat edelleen kehityksen kärkipäässä, mutta viime vuonna myös assistentit ja sotilaslääkärit ylittivät koko sektorin ansiokehityksen keskiarvon (taulukko 4).

Pohdintaa

Tärkein valiokunnan kyselyllä paljastunut tieto oli vastaajien tyytymättömyys palkkatasoon ja ansionkehitykseen. Taustalla vaikuttaa monia pitkäkestoisia ongelmia.

Valtion edunvalvonnan keskeinen ongelma on työnantajavirastojen ja -hallinnonalojen suuri lukumäärä. Kuntapuolen edunvalvonnallista vastaavuutta ei saavuteta, koska työnantajapuoli koostuu monista neuvottelutahoista.

Virastokohtaiset neuvottelut ovat hankalia moninaisten ja usein myös Jukon (entinen Akava-JS) jäsenjärjestöjen eriävien päämäärien vuoksi. Valtionsektorin lakko on vaikeasti toteutettavissa.

Ongelmaksi on laskettava myös työn luonne. Esimerkiksi tutkijoilla ensisijainen kiinnostuksen kohde on yleensä työn sisältö, palkan ja työolojen kustannuksellakin. Palkkataisteluun ei haluta ryhtyä. Markkinat ovat työnantajan, mikä tunnetusti ei ole hedelmällinen maaperä ansiokehitykselle.

Valiokunnan haasteet ovatkin suuria. Vaikka neuvottelutoiminta Jukossa tuskin muuttuu lähitulevaisuudessa, valiokunta voi kannustaa ja evästää neuvottelijoita esittämällä heille valtionsektorin lääkärien näkökulmia.

Uusiin palkkausjärjestelmiin liittyviin kehityskeskusteluihin valiokunta voi antaa taustatukea ja kannustavia esimerkkejä kerätessään kokemuksia keskitetysti. Aivan uusia keinoja etsitään myös; esimerkiksi lääkäripedagogin erityispätevyyden tarve nousi kyselyssä selkeästi esiin.

Tarpeeksi ei voine painottaa edunvalvonnan tiedotuksen tärkeyttä, koska jäsenistön valistuneisuus on oiva edunvalvonnallinen keino. Kyselyssä 66 prosenttia toivoi tiedotusta lisättävän.