Puhelinreseptipalkkioiden uusi tilitysjärjestelmä käynnistyy
Kevään kuluessa ovat lääkärijärjestöt tarjonneet jäsenilleen mahdollisuutta liittyä kehitteillä olleeseen puhelinreseptipalkkioiden uuteen tilitysjärjestelmään. Järjestelmän nyt käynnistyessä on Lääkäriliiton jäsenistä ilmoittautunut siihen lähes 5 000 lääkäriä. Eläinlääkäriliiton jäsenistä on järjestelmään liittynyt merkittävä osa, ja myös Hammaslääkäriliiton jäsenet ovat, siltä osin kuin puhelinreseptejä määräävät, liittymässä mukaan.
Teknisenä yksityiskohtana on järjestelmän käynnistämistä hidastanut sairausvakuutustunnusten käyttöönsaaminen Kansaneläkelaitokselta. Palkkioiden tilitys apteekeista kokoomatilille perustuu nimittäin sairausvakuutustunnuksen perusteella rakennettavaan viitteeseen, jonka pohjalta palkkio sitten aikanaan kokoomatililtä myös löytää lääkärin ilmoittamalle tilille. Neuvottelujen jälkeen on sairausvakuutustunnuksen käytöstä tähän tarkoitukseen päästy Kelan kanssa sopimukseen, kun asiassa sitä ennen oli myös konsultoitu tietosuojavaltuutetun toimistoa.
Nyt käynnistyvä järjestelmä helpottaa ennen kaikkea apteekkien työtä palkkioiden tilityksessä edelleen, koska apteekkien ei enää tarvitse hakea kunkin lääkärin omaa tiliä palkkion maksamiseksi, vaan järjestelmässä mukana olevien lääkärien rahat tilitetään apteekeista kaikki yhdelle kokoomatilille ja sieltä neljännesvuosittain edelleen lääkärien ilmoittamille omille tileille. Palkkioiden tilityksen yhteydessä vähennetään pankkitekniset kulut sekä apteekin suorittaman tilityksen että kokoomatililtä tapahtuvan lopullisen tilityksen yhteydessä. Nämä kustannukset ovat kuitenkin merkittävästi aikaisempaan järjestelmään liittyneitä kuluja pienemmät.
Järjestelmän käyttöönotto vie oman aikansa, ja ainakin vuoden loppuun asti apteekit vielä myös tilittävät niiden lääkärien puhelinreseptien palkkiot, jotka eivät uuteen järjestelmään ole liittyneet, suoraan näiden omille tileille. Tarkoitus kuitenkin on, että vuodenvaihteen jälkeen tämä toiminta lakkaa ja kaikki palkkiot tilitetään apteekeista kokoomatilin kautta lääkäreille. Ylimenovaiheen jälkeen tulisikin kaikkien puhelinreseptejä määräävien lääkärien olla uudessa järjestelmässä mukana palkkioidensa perillesaamiseksi.
Nyt käyttöön otettavan uuden järjestelmän odotetaan omalta osaltaan ryhdistävän puhelinreseptijärjestelmää ja mahdollisesti myös lisäävän sen käyttöä.
Järjestelmään liittyminen edellyttää, että lääkäri ilmoittaa tilin, jolle hän haluaa saada palkkiot uudessa järjestelmässä. Tilin voi ilmoittaa faksaamalla oheisen liittymisilmoituksen Merita Pankkiin Tuula Tavaststjernalle, faksi (09) 16546790 tai sähköpostitse, tuula.tavaststjerna@merita.mailnet.fi. Ilmoituksen voi myös jättää paikalliseen Meritan konttoriin tai postittaa osoitteella Merita Pankki Oyj/Järjestöpankki, 00020 Merita.
Puhelinreseptien palkkioiden tilitysjärjestelmä
Potilaan yhteydenotto
Potilas ottaa puhelimitse yhteyttä häntä hoitavaan lääkäriin. Sovitaan vanhan lääkemääräyksen jatkamisesta tai uudesta lääkkeestä. Samalla sovitaan apteekki, josta potilas noutaa lääkkeen.
Ilmoitus apteekkiin
Lääkäri soittaa reseptin uudistamisesta tai uudesta reseptistä apteekkiin. Samalla hän valtuuttaa apteekin puolestaan perimään määräämänsä palkkion reseptistä.
Palkkion periminen
Kun potilas noutaa lääkkeen, maksaa hän samalla lääkärille reseptin uudistamispalkkion. Apteekki ottaa palkkion vastaan lääkärin puolesta.
Palkkiot kokoomatilille
Kuukausittain apteekki tilittää kaikkien lääkärien reseptipalkkiot Lääkärikartellin palkkioita varten avaamalle kokoomatilille. Palkkiot tilitetään jokaisen lääkärin osalta erikseen. Viitteenä käytetään lääkärin SV-numeroa. Apteekki vähentää kulujensa kattamiseksi 2 markkaa palkkiota kohti.
Palkkioiden tilitys
Palkkiot tilitetään kokoomatililtä neljännesvuosittain lääkärin tätä tarkoitusta varten ilmoittamalle pankkitilille. Eri apteekeista tulevat palkkiot yhdistetään SV-numeron avulla ja lääkärin tilille tulee vain yksi suoritus. Suorituksesta ilmenee, kuinka monesta apteekin tilityksestä palkkiot koostuvat.