Sähköinen kommunikaatio yleistyy, ja myös potilaat lähettävät yhä enemmän sähköpostia lääkäreille. Monissa terveydenhuollon yksiköissä lääkärien sähköpostiosoitteet ovat näkyvissä tai ainakin helposti arvattavissa. Sähköpostia voidaan toki käyttää potilaan ja lääkärin välistä kommunikointia ja potilaan hoitoa tukevana apuvälineenä, mutta sillä on myös selvät rajansa ja rajoitteensa. Lääkäriliiton hallitus hyväksyi suosituksen sähköpostin käytöstä potilas-lääkärisuhteesta 6.6.2007.

Lääkärin on syytä muistaa, että hänellä on aina vastuu hoito-ohjeista riippumatta kommunikointitavasta. Jos sähköpostia päätetään käyttää, lääkärin on sovittava potilaan kanssa etukäteen, mitä asioita näin hoidetaan ja mitä osoitetta käytetään. Asia on syytä merkitä myös potilaskertomukseen. Lääkäri ei saa oma-aloitteisesti lähettää potilaan tietoja potilaalle itselleen tai kolmannelle taholle. Toisaalta esimerkiksi kroonista sairautta ja siihen liittyviä laboratoriovastauksia voidaan seurata sähköpostin välityksellä tilanteissa, joissa vastaanottokäyntiä ei tarvita.

Hoitosuhdetta ei voi aloittaa sähköpostilla. Sen välityksellä ei hoideta myöskään päivystys- tai hätätapauksia. Sähköpostiin liittyy myös vaara vääristä tulkinnoista, joten vaikeasti ymmärrettäviä asioita ei voi viestittää sähköpostilla, kuten ei huonoja uutisiakaan. Potilaat haluavat tehdä usein lisäkysymyksiä ja tarvitsevat siinä tilanteessa muutenkin tukea; tämän on tapahduttava mieluiten vastaanotolla tai vähintäänkin puheyhteydessä.

Lääkäri on vastuussa tiedon pysymisestä luottamuksellisena, ja hänellä on aina ehdoton salassapitovelvollisuus. Toisen osapuolen tunnistaminen sähköpostilla on lähes mahdotonta tällä hetkellä. Viestejä voidaan myös lähettää toisen nimissä. Niin työpaikoilla kuin kotioloissakin on lisäksi mahdollisuus käyttää toisen sähköpostia. Arkaluontoisia asioita ei koskaan pidä laittaa sähköpostiin.

Luottamuksellisempia tietoja voidaan lähettää, jos käytössä on salattu sähköpostiyhteys ja mahdollisuus käyttää sähköistä tunnistusjärjestelmää, esim. sähköistä nimikirjoitusta. Tunnistinjärjestelmät ovatkin kehittymässä.

Sähköpostikommunikaatiostakin tulee asiakirja, joka on liitettävä potilaskertomuksiin.

Terveydenhuollon toimintayksiköissä, niin julkisissa kuin yksityisissäkin, on oltava säännöt sähköpostin käytöstä. Lääkärit ja muu henkilökunta on perehdytettävä niihin. Mutta pelkästään tämäkään ei riitä: Myös organisaation internet-sivuilla on oltava potilaiden nähtävillä oleva ohjeistus siitä, mihin ja milloin sähköpostia voidaan käyttää. Erityisesti on myös mainittava, että sähköpostiin liittyy tietosuojaongelmia.

Potilasasioiden hoito sähköpostin välityksellä on lääkärin työtä, ja työstä kuuluu saada palkka tai palkkio. Niistä tilanteista, joissa sähköpostia voidaan turvallisesti ja asianmukaisesti käyttää potilaan hoidon apuvälineenä, tulee siis pystyä myös laskuttamaan. Yksityisessä terveydenhuollossa maksaja on potilas itse. Toki maksajana voi olla työterveyshuoltoa ostava yritys tai potilaan vakuuttanut vakuutusyhtiö. Maksullisuus on syytä olla tiedossa jo ennen palvelun käyttöä.

Salatut sähköpostiyhteydet ja sähköiset tunnistimet yleistyvät ja sähköpostin käyttö tulee turvallisemmaksi. Uusia kommunikaatiomahdollisuuksia tulee ottaa käyttöön mahdollisuuksien rajoissa. Sähköpostin käyttö hakee vielä muotoaan. Se ei tule korvaamaan lääkärissäkäyntejä. Jos niin olisi, olisimme jo kaikki puhelinlääkäreitä. Lääkäri voi joutua satojen keskeneräisten sähköpostien loukkuun ja muuttua sähköpostilääkäriksi. Mutta toivottavasti silloinkin hän saa asianmukaisen korvauksen, on maksaja sitten julkinen terveydenhuolto tai yksityinen eli potilas, yritys tai vakuutusyhtiö. Mikä onkaan tilanne sitten, kun kaikilla on kameralla varustetut Skype-yhteydet. Mutta silloinkaan ei kommunikaatiotekniikalla korvata vastaanottokäyntejä, kirjoittaa gynekologi.