MOT esitti puolen tunnin mittaisen, etukäteen hyvin markkinoidun tutkivan journalismin ohjelman 17.2. Aiheena oli tapaus, jossa potilas lopulta kuoli ja tästä kuolemasta on asetettu syytteeseen seitsemän Turun yliopistollisen keskussairaalan lääkäriä tuottamuksellisesta virkavirheestä. Työskentelin tuolloin TYKS:ssa, mutta tapausta en tunne enkä ole ollut sen osalta missään yhteydessä mihinkään tahoon. Olen vain nähnyt kyseisen ohjelman. Asia on kuitenkin periaatteessa mielenkiintoinen ja ansaitsee hieman pohdintaa.

Ohjelma ei pyrkinyt tasapuolisuuteen vaan selvään syyllistämiseen, missä onnistuttiinkin. Pitkin ohjelmaa esitettiin tähän tapaukseen liittymättömiä esimerkkejä tilanteista, joissa lääkäreitä tai muuta hoitohenkilökuntaa on tuomittu vuosien varrella. Näin sai kuvan, että huolimattomuutta ja taitamattomuutta on kaiken aikaa. Koska tämä materiaali ei ollut tähän asiaan kuuluvaa, se olisi pitänyt jättää pois. Kun se haluttiin kuitenkin esittää ilmeisesti dramatiikan lisäämiseksi, se olisi pitänyt esitellä yhdellä kertaa ja selkeästi erillään nyt esitetystä tapauksesta.

Potilastapausten julkisessa käsittelyssä on se ongelma, että lääkärit eivät voi puolustautua, sillä salassapitovelvollisuus velvoittaa. Erityisen ongelmallista on, jos potilas tai omaiset tuovat julkisuuteen osan sairauskertomustiedoista - lääkärillä ei tähän ole mahdollisuutta. Siksi yksittäisten potilastapausten julkinen puiminen on vain harvoin tasapuolista edes silloin, kun siihen pyritään. Tämänkin vuoksi tulisi vähintäänkin odottaa oikeuden päätöstä ennen asian näyttävää syyllistävää julkistamista.

Ohjelman asiallisimmat kysymykset teki saksalainen asiantuntija, joka peräsi, mitä tästä tapauksesta on opittu. Lääkäripäivien avajaisissa totesin, että Lääkäriliiton aloitteesta Suomeen on kehitetty potilasvakuutus, joka lähtee no-fault-periaatteesta. Sen myötä oikeuteen menneet hoitovirhetapaukset eivät ole kuitenkaan vähentyneet. Yksittäisissä terveyspalveluyksiköissä tulisikin tämän lisäksi päästä paljon pidemmälle uhkaavien vaaratilanteiden raportoinnissa. Vain siten voimme löytää ne toimintojen ongelmat, jotka aiheuttavat haitta- ja jopa vaaratilanteita, ja ehkäistä ne ajoissa. Potilasturvallisuutta ei pystytä parantamaan hoitohenkilökuntaa rankaisemalla, vaan järjestelmän heikkouksia paikantamalla ja korjaamalla. Tällöin on erityisen tärkeää tunnistaa mahdolliset vaaratilanteet sekä ohjeistaa ja kouluttaa terveydenhuollon työntekijät niitä silmällä pitäen. Työ tämän uudistuksen eteen on Lääkäriliitossa jo aloitettu.

Terveydenhuollon työntekijöiden ammattitaito ja moraali ovat Suomessa hyvät. Työolosuhteet ovat monesti kiireen ja alimiehityksen vuoksi vaikeat ja työnantajan suoma koulutus vähäistä. Hoitovirheet ovat usein monen sattuman summa ja niihin liittyy paljon ymmärrettäviäkin virhearvioita. On helppo olla maalla viisas, kun myrskyssä merellä jotain on sattunut. Ihminen tekee aina virheitä, eikä kukaan lääkäri voi selvitä koko työuraansa niitä tekemättä. Tärkeää on kuitenkin myös, miten mahdollisen vahingon jälkeen asiaan suhtaudutaan ja kuinka omaisten kanssa asiasta keskustellaan.

Kun hoitovirhe sattuu, on ensiarvoisen tärkeää selvittää asia ja käsitellä se, jotta siitä voidaan ottaa opiksi eikä se toistuisi. Piilottelu ei luonnollisesti ole kenenkään edun mukaista. Siksi on tärkeää, että asia käsitellään oikealla foorumilla, jotta se hyödyttää potilasturvallisuutta. Tärkeää on myös, millä tavalla asia käsitellään. Hoitovirheet ja vaaratilanteet tulisi käsitellä anonyymisti ja ilman syyllistämistä, jotta ne ilmoitetaan ja jotta niistä voidaan sitten saada oppia.

Jotta saamme kaikki hoitovahingot ja vaaratilanteet tietoon ja voimme oppia niistä ja siten parantaa potilasturvallisuutta, ei MOTin kaltainen käsittely palvele asiaa. Voimakas julkinen syyllistäminen hoitovirheistä aiheuttaa pikemminkin asioiden salailua ja helposti paljon turhaa varmuuden vuoksi tehtyä työtä sekä keskittymistä hoidon, diagnostiikan ja potilasturvallisuuden kannalta toisarvoisiin asioihin. Lisäksi se lisää halua pyrkiä peittämään mahdolliset virheet, jolloin ne voivat toistua myöhemmin jossain muualla.

Tämän TV-ohjelman jälkeen on entistäkin tärkeämpää jatkaa Lääkäriliitossa työtä, jonka tarkoituksena on saada Suomeen asianmukainen potilasvahinkojen estämiseen keskittyvä tietojen keräys- ja opetusjärjestelmä. Lisäksi on aiheellista vedota journalistien ammattietiikkaan, jotta asiat käsiteltäisiin tasapuolisesti ja vasta oikeudellisten ratkaisujen perusteella eikä ryhtymällä itse poliisiksi ja tuomariksi. Sekä lääkäreiden että journalistien tarkoitus on varmasti potilaiden edun ajaminen.