SELY:n puheenjohtaja Olli Meretoja: Uusi valtuuskunta kokoontuu isojen haasteiden edessä
Suomen Erikoislääkäriyhdistyksen puheenjohtaja
Olli Meretoja
kiittää kaikkia äänestäneitä aktiivisuudesta. Lähes samaan hengenvetoon hän kuitenkin jatkaa, että valtuuskunnan vaalin äänestysprosentti on saatava nousemaan takaisin 60:een. Meretojan mukaan tähän voidaan päästä lisäämällä liiton toiminnan avoimutta ja tiedottamista koko tulevan valtuuskuntakauden ajan. Seuraavan vaalin alla liiton tulee myös astua kuorestaan ja aktivoida äänestäjiä muun muassa kirjoituksin ja paikallisten ehdokastilaisuuksien avulla.- Lisäksi esimerkiksi vaalikoneen vastaukset tulisi analysoida ja julkaista jo vaalin aikana ehdokasryhmien profiloimiseksi, Meretoja sanoo.
Meretojan mukaan tässä vaalissa vastakkainasettelua järjestöjen välillä ei juuri ollut. Valtuuskunnan suurin ryhmittymä SELY kasvatti edustajamääräänsä yhdellä ja uudessa valtuuskunnassa erikois-, sairaala- ja yksityislääkäreillä on kolmekymmentä edustajaa.
- Kaikki perustuu kuitenkin yleislääkärien, nuorten lääkärien ja erikoislääkärien yhteistyölle. Käymme yhdessä tulevaisuuden haasteiden, kuten perusterveydenhuollon omalääkärijärjestelmän kriisin, kimppuun.
Uusi valtuuskunta saa eteensä myös erikoismaksuluokan lakkauttamiseen ja päivystykseen sekä erikoistuvien peruspalkkaan liittyvät kysymykset. Eikä vähäisimpänä tehtävälistalta löytyy ensi syksynä katkolla olevasta lääkärien virkaehtosopimuksesta päättäminen.
- Valtuuskunnan toimintaa pitää kehittää aktiivisempaan suuntaan. Valtuuskunnan kokouksiin tulisi varata riittävästi ideointi- ja keskusteluaikaa. Esimerkiksi pienryhmätyöskentely tehostaisi kuudenkymmenen lääkärivaikuttajan yhteistyötä ja toimintaa kollegojen hyväksi.
- Valtuuskunnan jäsenten tulee nähdä lääkärien yhteiset asiat keskeisen tärkeiksi. Oma näkökulma on viitekehys päätöksiä tehtäessä.
Lääkäriliiton hallituksessa ja valtuuskunnassa toimiminen on vapaaehtoistyötä, joka sitoo paljon aikaa. Palkinnoksi Olli Meretoja kertoo saaneensa lämpimiä kollegasuhteita ja vuorovaikutusta.
- Verkostoitumisen kautta luodaan entistä yhtenäisempi Lääkäriliitto.