Perusterveydenhuollon lääkärin työmäärää arvioidessaan Helsingin sosiaali- ja terveystoimen apulaiskaupunginjohtaja Paula Kokkonen ihmetteli kuolleitten sielujen runsautta lääkärien vastuuväestöissä. Tästä huolimatta lääkärit valittavat työn hallitsemattomuutta ja paljoutta.

Palveluja jo käyttävissä "elävissä sieluissa" riittää kyllin hoitamista, vaikka julkisen perusterveydenhuollon peittävyys on korkeimmillaankin vain 50 %:n luokkaa. Potilasfrekvenssien putoamisen ihmettelijöiltä näyttää jäävän huomaamatta lääkäreille yhä enenevästi siirtyvä taustatyö: Tietojärjestelmien kehittyessä lääkärin on päätteeltään mahdollista tehdä monia sellaisia asioita, jotka aikaisemmin kuuluivat avustavan henkilökunnan tehtäviin.

Viimeksi lääkärille siirtyi potilasasiakirjojen tilaaminen muista hoitoyksiköistä Navitas-järjestelmän kautta: Lääkäri pyytää potilaan luvan, neuvottelee luvan pituuden ja laajuuden ja rekisteröi sen. Lisäksi lääkäri itse seikkailee Navitas-järjestelmässä hakemassa tiedot ja saa ne, mikäli on niin onnekas, että osaa järjestelmää käyttää ja järjestelmä suostuu toimimaan sekä että halutut tiedot on järjestelmään jo kirjattu.

Tämä kaikki ei millään luonnistu potilaalle varatun 20-minuuttisen aikana, johon tulisi sisältyä myös anamneesin otto sekä potilaan kliininen tutkiminen, tutkimuksista ja hoitotavoitteista sopiminen motivointeineen. Väistämättä tämäkin työ jää muulloin kuin potilasvastaanottotyöksi merkityn ajan kuluessa tehtäväksi. Kuka vielä ihmettelee, että vastaanottofrekvenssit vähenevät?

Kun potilaasta kerran on hänen sairauksiensa hoitoon liittyvää tietoa jo olemassa, niin tunnollisen lääkärin velvollisuus lienee tutustua siihen sekä hoidon jatkuvuuden että taloudellisuudenkin nimissä, omaa oikeusturvaansakaan unohtamatta. Tälle kehitykselle lääkärit tuskin mahtavat mitään, voimme ainoastaan toivoa, että eri potilastietojärjestelmiin tuottamamme tieto on helposti käytettävissämme.

Helppoutta lisäisi se, että erillisistä lupakäytännöistä voitaisiin luopua. Julkisen terveydenhuollon käyttämisen sinänsä pitäisi toimia potilaan "lupana" tutustua hänen julkisella sektorilla syntyneeseen sairaushistoriaansa. Näin sairaushistoriaan voisi tutustua jo ennen potilaskäyntiä tai puhelinkontaktia aivan kuin nykyisin omiin sairauskertomusmerkintöihin. Merkintöjen lukemisesta jäisi sormenjäljet tietokantoihin, niin kuin nykyisinkin, jolloin asiatonta potilaan tietoihin tutustumista voidaan valvoa.

Kun nyt näyttää ilmeisen selvältä, että yli 2 000 ihmisen vastuuväestöt Helsingin kokoisessa kaupungissa ovat liian suuria ja toisaalta tosi sairaan 300 potilaan väestöt kotisairaanhoidossa ovat myös ylityöllistäviä, niin väestövastuujärjestelmää on syytä muuttaa muullakin tavoin kuin terveysasemien päivystysjärjestelyin. Strategiasuunnitelmaan vuosille 2006-2008 on kirjattu listautumismallin käyttöönotto. Tällöin potilas voisi listautua haluamalleen lääkärille nykyisen asuinpaikkaan perustuvan asiakkuuden sijasta. Listautuminen edellyttää lisäksi toimivan lääkäri-hoitajatyöparimallin luomista sekä järkevän pituista listaa, jonka hoitamiseen työpari voi sitoutua.

"Kuolleet sielut" ovat myös listamallin ongelma: heille tulee varata oma kiintiönsä esimerkiksi 1 500-1 700 ihmisen pituisessa listassa, samoin kuin eri-ikäisille potilaille. Asuinpaikan muuttuessa potilas-lääkärisuhdetta ei tarvitsisi purkaa. Mikäli kunta- ja palvelurakenneuudistuksen myötä kuntarajojen merkitys häviäisi tulevaisuudessa perusterveydenhuollosta, myöskään asuinkunnan muutoksen ei tarvitsisi merkitä tätä. Mallin toteuttaminen näin saattaisi muuttaa perusterveydenhuollon lääkärin työn jo lähelle ammatin harjoittamista pois nykyisestä puhtaasta virkatyöstä. Ehkä se myös saisi houkuteltua uusia lääkäreitä työskentelemään perusterveydenhuoltoon lisääntyvän työn määrän hallinnan ja potilastyytyväisyyden myötä.