Uudessa Lääkärisopimuksessa vuosille 2005- 2007 on jätetty keskitetysti sovittujen korotusten lisäksi paikallisesti jaettavaksi aikaisempaa suurempi järjestelyvaraerä. Sen avulla on tarkoitus korjata työpaikkakohtaisesti selkeitä palkkauksen epäkohtia ja palkita lääkäreitä hyvin tehdystä työstä myös rahallisesti. Sairaaloissa paikallisin sopimuksin jaettavaksi on sovittu 0,6 % ja terveyskeskuksissa 2,76 % kokonaispalkkasummasta. Henkilökohtaisiin lisiin täytyy 1.9. alkaen käyttää sairaaloissa 1,5 % ja terveyskeskuksissa 3,5% vuotuisten tehtäväkohtaisten palkkojen yhteismäärästä. Jo nyt on keskustelu siitä, miten kyseinen rahapotti tulisi jakaa lääkäreiden kesken.

Nykyisen lainsäädännön mukaisesti kuka tahansa voi tarkistaa julkisen sektorin viranhaltijan tai työntekijän palkan. Siksi onkin entistä tärkeämpää, että palkat määräytyvät yhteisten, kaikkien työntekijöiden tiedossa olevien periaatteiden mukaisesti. Aikaisemmin virkanimike määräsi lääkärin palkan, joten yksilöllisiä palkkaeroja ei ollut. Nyt sopimukset pyrkivät yksilölliseen, tehtävien sisällön ja työntekijän henkilökohtaisten ominaisuuksien määrittelemään palkkaukseen. Mutta kuka määrittelee, mitkä tehtävät ovat toista vaativampia tai mitkä ominaisuudet tulee palkita? Virkaehtosopimus antaa vain yleisiä ohjeita palkan määräytymisestä. Jotta päästäisiin juuri omaan työpaikkaan sopiviin, kaikkia lääkäreitä tasapuolisesti kohteleviin tulkintoihin, tarvitaan työnantajan ja lääkäreiden yhteisesti laatimia kriteereitä, jotka kirjataan Lääkärisopimuksen paikalliseen soveltamissopimukseen.

Tällä hetkellä useimmissa sairaanhoitopiireissä on jo laadittu paikallinen sopimus sekä tehtävä- että henkilökohtaisen palkan määrittelemiseksi. Näissä sopimuksissa on erilaisia painotuksia: Yliopistollisten keskussairaaloiden sopimuksissa painottuvat erityisesti tieteelliset ansiot, kun taas aluesairaaloissa keskitytään enemmän kliinisen työn sisältöön. Suuria periaatteellisia poikkeamia sopimuksissa ei yleensä ole, tekeväthän kaikki samantyyppistä työtä erikoisalasta riippumatta. Terveyskeskusten osalta tilanne on selvästi huonompi. Maassamme on noin 280 terveyskeskusta, mutta Lääkäriliiton tiedossa on vain 30 paikallista sopimusta. Myös pienempien terveyskeskusten tulisi laatia omat sopimuksensa, jotta palkan määräytyminen olisi tasapainossa tehtävien ja osaamisen kanssa. Tällöin työhön tuleva voisi paremmin arvioida omaa palkkaansa ennakolta.

Paikallista sopimusta voidaan käyttää osapuolten hyväksymänä työelämän kehittämiskeinona. Sopimusta valmisteltaessa on hyvä tilaisuus keskustella työnantajan ja työntekijöiden kesken siitä, mihin sairaaloiden ja terveyskeskusten toimintaa jatkossa ohjataan. Sopimusta voidaan sitten suunnata niin, että se palkitsee erityisesti tulevaisuudessa vaadittavista osaamisista ja ominaisuuksista, esim. sopivasta lisäkoulutuksesta. Vaikka paikallissopimus määritellään toistaiseksi voimassaolevaksi, on välillä hyvä päivittää sopimuksen sisältö vastaamaan muuttuvia olosuhteita.

Helpottaakseen paikallisia sopimuksia tekevien luottamusmiesten ja myös työnantajien tehtäviä, on Lääkäriliiton edunvalvontavaliokunta päättänyt laatia yhteenvedon niistä tehtäväkohtaisten palkkojen ja henkilökohtaisten lisien määräytymisperusteista, joita on jo käytetty maamme sairaaloissa ja terveyskeskuksissa tehdyissä sopimuksissa. Näiden mallisopimusten pitäisi olla luottamusmiesten käytettävissä jo ensi syksynä uusista järjestelyvaraeristä sovittaessa.