Suomen Lääkäriliitto: Päihdeongelmien hoito haastaa kunta- ja palvelurakenneuudistuksen toimivuuden
Sosiaali- ja terveysministeriö on laatimassa ohjetta päihtyneen potilaan akuuttihoidosta. STM:lle osoittamassaan lausunnossa Lääkäriliitto katsoo, että päihdehuoltolain mukaista, terveysvaarasta johtuvaa tahdosta riippumatonta hoitoa tulisi käyttää nykyistä enemmän. Päihdehuoltolaitosten ammattihenkilöstön resurssipula ja enintään viiden vuorokauden mittainen hoito rajoittavat kuitenkin lain toteutumista käytännössä.
Lääkäriliiton mielestä ehdotettu, juridisesti painottunut ohje ei takaa lainopillisesti täysin moitteetonta toimintaa, sillä päihtyneiden hoito- ja seurantaratkaisuja joudutaan useimmiten tekemään päivystävien yksiköiden todellisuudessa.
Lääkärin on saatava keskittyä tehtäväänsä
Päivystävistä yksiköistä puuttuvat juridisen konsultaation mahdollisuudet ja käytössä on muutenkin vain osa normaalin virka-ajan voimavaroista.
- Terveydenhuollon ammattilaisten ensisijainen tehtävä on ensiapu ja jatkohoitosuunnitelman tekeminen, ja poliisin tehtävä taas on turvata yleistä järjestystä, Lääkäriliiton varatoiminnanjohtaja
Risto Ihalainen
muistuttaa.Päihtyneen potilaan päivystyspisteissä aiheuttama häiriö on myös henkilökuntaa ja muita potilaita koskeva työsuojelukysymys.
- Poliisin säilytystilat ovatkin usein tarkoituksenmukainen selviämispaikka häiriötä aiheuttavalle päihtyneelle, Ihalainen uskoo.
Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen on vastattava haasteisiin
Lääkäriliiton mielestä kunta- ja palvelurakenteen uudistamista tulee seurata myös lisääntyneen päihdekäytön näkökulmasta. Laintasoiset normit on päivitettävä vastaamaan todellista tilannetta.
Esimerkiksi uusien päihdehuoltolaitosten rakentaminen ja alueellisen yhteiskäytön kehittäminen on paljolti kunta- ja palvelurakenneuudistuksen varassa.
- Selviämisasemia on tarkoituksenmukaista luoda olemassa olevan päivystysverkon läheisyyteen, muttei kuitenkaan yhteisiin tiloihin, Ihalainen toteaa.
Alaikäisen päihtyneen tilanteen selvittelyyn kuuluvat lastensuojelulain mukaiset toimenpiteet. Näissä tapauksissa lastensuojeluilmoitus ohittaa terveydenhuollon yleiset salassapitosäännökset.
- Lääkärien tulee tehdä tarkoituksenmukaiset ilmoitukset huoltajan päihteiden käytön vuoksi todetusta lastensuojelun tarpeesta, mutta myös alaikäisistä päihtyneistä, Ihalainen kehottaa.