Lehti 42: Liitto toi­mii 42/2005 vsk 60 s. 4300

Suomen Lääkäriliitto: Palveluseteli parantaisi kotikunnan valintaa

Lääkäriliitto on antanut lausunnon sisäasiainministeriön raportista, jossa käsitellään perustuslain mukaisen liikkumisvapauden ja kotikuntalain välisiä ristiriitoja. Liitto katsoo, että valtakunnallisen palvelusetelin käyttöönotto helpottaisi näitä ongelmia ja edistäisi samalla syrjäseutujen hoito- ja hoivapalvelujen käyttöä.

Marit Henriksson

Asukkaan joutuessa hoidollisista syistä muuttamaan toiseen kuntaan on nykyisin käytäntönä, että lähtökunta maksaa uuden kunnan antaman hoidon. Tapausten hallinnointiin ja rahaliikenteeseen liittyy kuitenkin monia ongelmia, joiden tulkintakysymykset ovat kuormittaneet hallintotuomioistuimia. Syynä tilanteeseen on Suomen tiuha kuntarakenne ja nopea demografinen muutos, jotka aiheuttavat olemassa olevan hoito- ja laitoskapasiteetin epätarkoituksenmukaista jakautumista ja kasvattavat pienten rahoittajayksiköiden riskiä.

Lääkäriliitto pitää tärkeänä ihmisten oikeutta valita vapaasti hoitopaikkansa, mutta siten että valintaan vaikuttaa omakohtainen kustannusharkinta, kuten muissakin kuluttajan valinnoissa. Liitto esittää, että valtakunnallisen palvelusetelin sekä oman valintansa mukaisen omavastuuosuuden avulla pitkäaikaista hoitoa tarvitseva kansalainen voisi vapaasti valita hoitopaikkansa ja samalla kotikuntansa. Palvelusetelin omavastuuosuus tulisi liiton mielestä irrottaa nykyisen maksuasetuksen säätelystä.

Monia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja voidaan tarjota edullisemmin syrjäseuduilla, joissa mm. henkilökustannukset ja maapohjan hinta ovat alempia kuin Ruuhka-Suomessa. Jos valtakunnallinen palveluseteli kattaisi kohtuulliset hoitomenot alempien kustannusten alueilla, ohjaisi se kansalaisia käyttämään niiden hoitolaitoksia. Liitto muistuttaa, että maahan rakennettu hoiva- ja palveluinfrastruktuuri tulisi pitää kattavassa käytössä syrjäseuduillakin.

Lue myös

Jos hoito voidaan palvelusetelillä järjestää hoidettavan valinnan mukaisesti, ei liiton mielestä ole tarvetta rajoittaa kansalaisten oikeutta vaihtaa kotikuntaansa. Valtionosuusjärjestelmä seuraisi tässäkin tapauksessa pienellä viiveellä kuntien ikä- ja toimintakykyrakennetta.

Liitto katsoo, että kotikuntasäännösten uudistamisessa lähtökohdaksi tulee ottaa asukkaiden ja asiakkaiden tarpeet. Euroopan unionin sisämarkkinasäännökset perustuvat kansalaisten vapaaseen liikkuvuuteen ja useimmissa muissa EU-maissa ihmiset voivat itse valita myös hoitopaikkansa.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030