Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmä on selvittänyt kriminaalipotilaiden hoidon ongelmakohtia ja ehdottanut muutoksia potilaita koskevien rikos- ja mielenterveyslain säännöksiin. Työryhmä on myös pohtinut vankiloihin keskittynyttä oireiden kirjoa. Erilaiset neurologiset ja psykiatriset diagnoosit ovat osittain sekoittuneet toisiinsa ja vaikeutuneet.

Sosiaali- ja terveysministeriölle osoittamassaan lausunnossa Lääkäriliitto katsoo, että tavanomaisesti vankilaan tuomittujenkin jälkihuollossa on suuria sosiaalilääketieteellisiä ongelmia, joihin tarvitaan ratkaisuja. Lääkäriliiton varatoiminnanjohtaja

Risto Ihalaisen

mielestä vankeusaika voisi tarjota tilaisuuden tutkia esimerkiksi ADHD:n eli tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriön hoidon vaikuttavuutta.

- Painotamme kansainvälisen lääkäriyhteisön yhteisiä eettisiä linjauksia, joiden mukaan vankeus on sinällään rangaistus, eikä sitä saa enää pahentaa epäämällä vangille tarpeellista ja asianmukaista hoitoa. Kannatamme työryhmän esittelemiä vankilaterveydenhuollon kehittämispyrkimyksiä ja tutkimushankkeita, Ihalainen kertoo.

Viranomainen tuomioistuimen neuvonantajaksi

Lääkäriliiton mielestä olisi tarpeen, että esimerkiksi Terveydenhuollon oikeusturvakeskus tai muu oikeuslääketieteellinen keskusviranomainen laatisi valtakunnallisen lääketieteellisen ohjeistuksen tahdosta riippumattomaan psykiatriseen hoitoon määräämiseen liittyen. Viranomainen toimisi ongelmakohdissa myös tuomioistuimen neuvonantajana.

- Näin tuomioistuimien linjaukset eivät muuttuisi, jos persoonallisuushäiriöistä kärsivien, rikoksesta syytettyjen mielentilatutkimusten määrä kasvaisi. Niin voi nimittäin käydä, jos vaikean persoonallisuushäiriön rajatilaksi diagnosoitu, rikolliseen tekoon syyllistynyt voidaan määrätä tahdosta riippumattomaan psykiatriseen hoitoon, Ihalainen ennakoi.

Syyntakeettomiksi todetun, oikeudessa tuomion asemesta psykiatriseen hoitoon määrätyn potilaan hoitoon osoittamisesta ja hoidon lopettamisesta päätetään kunnallisen palvelujärjestelmän ulkopuolella. Kustannusvastuu on kuitenkin potilaan kotikunnalla. Vuonna 2005 hoidossa olleita potilaita oli noin 400, ja hoidon mediaanikesto oli 4,8 vuotta. Hoitoaikojen keskiarvo oli 6,1 vuotta, joten kotikunnan kustannus voi olla hyvinkin suuri.

- Kunta- ja palvelurakenneuudistuksessa pohdittu kustannusvastuun siirtyminen kunnalta valtiolle ei liene toteutumassa. Vuosittain tehtävistä noin 200 mielentilatutkimuksesta vain noin kolmasosa antaa tulokseksi syyntakeettomuuden. Kokonaan syyntakeettomia tuomituista on vain noin promille. Taloudellisen riskintasauksen tulisikin olla koko maan laajuinen, Ihalainen toteaa.