Lehti 32: Liitto toi­mii 32/2006 vsk 61 s. 3145

Suomen Lääkäriliitto: Tartuntatautilaki kaipaa uudistamista

Tanja Hannus

Suomen Lääkäriliiton mielestä tartuntatautilakiin tarvitaan muutoksia. Liitto kannattaa esitettyjä muutoksia esimerkiksi karanteenista ja lääkkeiden suorajakelusta, joiden avulla voitaisiin välttää tartunnan leviämisen riskiä.

- Myös lääkkeiden myyntilupamenettelystä voitaisiin pandemian oloissa poiketa, Lääkäriliiton varatoiminnanjohtaja Risto Ihalainen sanoo.

Varautumisen tavoitteena on varmistaa viranomaisille nopean toiminnan mahdollisuus tartuntojen leviämisen rajoittamiseksi ja niissä tapauksissa, kun vapaaehtoiset toimet eivät enää riitä. Viranomaisten vastuita määritellään muun muassa velvoittamalla Kansanterveyslaitos huolehtimaan rokotteiden saatavuudesta ja jakelusta. Hallitus on esittänyt myös valtion aluehallinnolle ja kunnan viranomaisille valtaa rajoittaa ihmisten ja tavaroiden liikkuvuutta.

- Pandemian aikana esimerkiksi terveyskeskuksen tartuntataudeista vastaavalla lääkärillä tulisi olla kiireellinen päätösvalta päivähoidossa tai koulussa olemisen rajoittamisessa sekä työikäisten työstä pidättämisessä, Ihalainen kertoo.

Lue myös

Laissa tulisi myös huomioida tehtävien delegointi niin, että vaikkapa vuokralääkäri voisi tehdä kiireellisiä ratkaisuja. Myös lääninlääkärin tehtävät ja valtuudet pitäisi täsmentää. Lisäksi liitto näkee tarpeelliseksi laista johtuvien valitus- ja muutoksenhakumenettelyjen yhdenmukaistamisen.

- Valitustarvetta voitaisiin vähentää delegoimalla viranhaltijalle myös lain mukaisten rajoitustoimenpiteiden purkamista silloin, kun niitä ei tarkempien tutkimustulosten perusteella enää tarvita, Ihalainen ehdottaa.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030