Lääkäriliiton hallitus hyväksyi 13.12.2002 erityispätevyysjärjestelmän kehittämistyöryhmän tarkistamat ohjeet erityispätevyyksistä. Erityispätevyysjärjestelmä perustettiin maaliskuussa 1993 ja se on laajentunut melkoisesti kymmenen vuoden aikana. Liitossa pidettiin tarpeellisena pohtia, millä edellytyksillä uusia erityispätevyyksiä perustetaan sekä tehdä erityispätevyysjärjestelmän jatkolinjauksia muut koulutusjärjestelmät huomioiden. Erityispätevyysjärjestelmän ohjeet tarkistettiin edellisen kerran vuonna 1998.

Ohjeet järjestelmän perustamiseksi hyväksyttiin 11.3.1993. Järjestelmän perustamisen taustalla oli yhä kehittyvä lääketieteen kenttä. Samanaikaisesti suhtauduttiin kielteisesti uusien erikoisalojen perustamiseen ja Suomen ETA/EU-jäsenyyden myötä lähdettiin suunnittelemaan erikoisalojen vähentämistä.

Liitossa katsottiin, ettei kaikkien alojen tarvitse olla asetustasoisesti määriteltyjä. Tarkoituksena oli innostaa lääkäreitä hankkimaan lisäkoulutusta ja tuoda osaamisalueen taitajat yhteen. Alkutaipaleen toiminnassa oli mukana idealismia, joka on vuosien varrella muuttunut realismiksi. Liiton kannalta palkkaetujen saaminen jäsenistölle ei ollut ensisijainen asia.

Kaikki erityispätevyysehdotukset ovat tulleet lääkäriyhteisöjen omasta aloitteesta. Erityispätevyys on yksi tapa osoittaa hankittu pätevyys, mutta muullakin tavalla sen voi osoittaa tai hankkia. Tarkoituksena ei ole ollut missään vaiheessa kilpailla virallisten koulutusjärjestelmien kanssa.

Erityispätevyyksiä on tähän mennessä perustettu 32 ja yksittäisiä erityispätevyyksiä myönnetty jäsenille 1426 (taulukko 1). Kuudessa ohjelmassa koulutuspohja on lisensiaatin tutkinto, 15 ohjelmassa yhden alan erikoislääkäritutkinto ja 11 ohjelmaa on eri erikoisaloille yhteisiä.

Työryhmä tarkasteli ja arvioi erityispätevyysjärjestelmää kokonaisvaltaisesti. Työryhmä kuuli nykyisistä erityispätevyysohjelmista vastaavia tahoja ja tiedekuntien erikoislääkäritoimikuntia sekä järjesti molemmille tahoille neuvottelutilaisuudet. Työryhmä teki myös kyselyn sairaanhoitopiireille ja terveyskeskuksille. Työryhmä kuuli lisäksi liiton edunvalvontaosaston ja opetusministeriön edustajia.

Työryhmä pyysi nykyisten ohjelmien vastuutahoja arvioimaan ohjelman vahvuuksia ja heikkouksia. Arvion antoi 15 erityispätevyysalaa ja arvioiden pohjalta laadittiin taulukossa 2 esitetty nelikenttä.

TIEDEKUNTIEN ERIKOISLÄÄKÄRITOIMIKUNTIEN KUULEMINEN

Tiedekuntien erikoislääkäritoimikunnille lähetettiin kysely koskien järjestelmän vahvuuksia ja heikkouksia sekä tiedekuntien mahdollisia suunnitelmia ns. lisäkoulutusjärjestelmän perustamiseksi. Kyselyyn vastasivat kaikkien tiedekuntien erikoislääkäritoimikunnat. Vastausten pohjalta laadittiin taulukossa 3 esitetty nelikenttä.

Vastausten pohjalta oli pääteltävissä, että yhteistyötä yliopistojen erikoislääkärikoulutusyksiköiden kanssa on aiheellista lisätä. Erityispätevyyssalojen perustamisen ei pidä johtaa jatkossa koulutusjärjestelmien päällekkäisyyksiin.

TYÖNANTAJAN NÄKÖKULMA

Sairaanhoitopiireiltä saaduissa lausunnoissa korostettiin, että erityispätevyyden tulee palvella työnantajien ja työntekijöiden tarpeita.

Työnantajan näkökulmasta erityispätevyysohjelmaan sitoutuminen edellyttää suunnittelua työnantajan ja työntekijän kesken. Mikäli käytännön palvelu suoritetaan muualla kuin vakituisessa työpaikassa, tulee ottaa huomioon myös työantajan näkökanta siihen, mikä on hankittavan erityispätevyyden merkitys työpaikalle, ja miten mahdolliset sijaisuusjärjestelyt ovat hoidettavissa.

Työntekijöiden taholta on syntynyt usein jo valmiita odotuksia pätevyyden palkkakytkennöistä samaan aikaan kun suhtautuminen erityispätevyyteen palkkausperusteena vaihtelee eri sairaanhoitopiireissä.

Lausunnoissa korostettiin edelleen yhteistyön merkitystä yliopistojen erikoislääkärikoulutusyksiköiden kanssa sekä toivottiin terveydenhuollon ja koulutusjärjestelmien kokonaisuuden huomioivampaa otetta asiaan.

JOHTOPÄÄTÖKSET JA PERUSTELUT

Erityispätevyysohjelman perustaminen

Yksittäisiä erikoisaloja ei tule pilkkoa pienempiin osa-alueisiin vaan perustaa pääsääntöisesti eri erikoisalojen yhteisiä erityispätevyyksiä. Monialainen toiminta on jo osoittautunut käytännössä hedelmälliseksi, mikä on tuotu esille erityispätevyysalojen omissa arvioissa sekä tiedekuntien erikoislääkäritoimikunnilta saaduissa lausunnoissa.

Järjestelmän huonona puolena on nykyisten ohjelmien epätasaisuus ja erilaisuus. Erikoislääkärikoulutuksen 8 vuoden koulutusohjelmat poistuvat vuoden 2005 lopussa ja tämä saa aikaan uuden tilanteen erikoislääkärikoulutusjärjestelmässä. Liiton ei tule laajentaa omaa järjestelmäänsä vaan tulee omalta osaltaan tarkentaa tavoitteitaan niin, että ns. lisäkoulutusjärjestelmän kehittäminen yliopistojen taholta etenee edelleen eikä päällekkäisiä ohjelmia erikoislääkärikoulutuksen kanssa synny.

Yhteistyö lääketieteellisten tiedekuntien erikoislääkärikoulutusyksiköiden kanssa

Jatko- ja täydennyskoulutus on selkeästi erotettava toisistaan. Ammatillinen jatkokoulutus on yliopistojen vastuulla ja erityispätevyysjärjestelmä tukee täydennyskoulutuksen järjestämistä. Rajankäynnin selventämiseksi yhteistyötä lääketieteellisten tiedekuntien erikoislääkärikoulutusyksiköiden kanssa lisätään uusia ohjelmaehdotuksia käsiteltäessä.

Ammatillinen kehittyminen

Erityispätevyysjärjestelmä palvelee lääkärin ammatillista kehittymistä. Erityispätevyys toimii yksittäiselle lääkärille yhtenä keinona kirjata omaa osaamistaan työnantajaa varten.

Terveyspalvelujärjestelmän tarpeet

Erityispätevyysjärjestelmää tarkastellaan huomioiden terveyspalvelujärjestelmän kokonaisuus. Kansallisen terveysprojektin mukaan työnantajaa velvoitetaan huolehtimaan täydennyskoulutuksesta. Järjestelmän jatkotoiminnassa tulee ottaa huomioon terveyspalvelujärjestelmän kokonaisuus ja se, että erityispätevyysjärjestelmä viime kädessä hyödyttää terveydenhuollon organisaatioita.

Erityispätevyysohjelman lakkauttaminen

Erityispätevyysohjelma voidaan lakkauttaa perustelluista syistä. Järjestelmän piirissä olevien ohjelmien tulee olla käytännössä toimivia ja niiden tarpeellisuutta terveydenhuolto- ja koulutusjärjestelmän muuttuessa on tarvittaessa arvioitava. Myönnetty erityispätevyys säilyy voimassa.

LOPUKSI

Täydennyskoulutus on pitkään ollut kriisissä. Kansallisen terveysprojektin työryhmämuistiossa todetaan, että ongelmia on täydennyskoulutuksen rahoituksessa, koulutustarjonnassa ja opetusmenetelmissä (1). Valtioneuvosto on huhtikuussa 2002 tehnyt periaatepäätöksen siitä, että täydennyskoulutusta koskevat säännökset otetaan kansanterveys- ja erikoissairaanhoitolakiin (2). Täydennyskoulutuksen kustannusvastuu on työnantajalla ja työntekijä velvoitetaan osallistumaan täydennyskoulutukseen yksikön kehittämissuunnitelman mukaisesti.

Erikoislääkäriyhdistysten ja lääkäriyhteisöjen verkosto on laaja. Yhdistykset ovat yksi keskeinen täydennyskoulutuksen järjestäjätaho. Yhteiset osaamisalueet ovat terveydenhuoltojärjestelmää hyvin kattavia. Erikoislääkäriyhdistysten toiminnan puitteissa on erikoisalojen välistä yhteistoimintaa vähemmän kuin organisaatioiden piirissä. Erityisesti monialaiset erityispätevyydet ovat erityispätevyysjärjestelmän vahvuus. Erityispätevyyden perustaminen ja kehittäminen antaa virikkeitä erityispätevyydestä vastaavan tahon ja sen taustayhdistysten koulutustoiminnalle.

Erityispätevyysjärjestelmä on nykyisellään sairaalapainotteinen. Yhtenä tavoitteena jatkotoiminnassa on lähteä laajemmin terveyspalvelujärjestelmän ja potilaan tarpeista. Kansallisessa terveysprojektissa painotettiin isompia perusterveydenhuollon yksiköitä (1), joissa lääkäreillä voisi olla omia osaamisalueita. Alan ei tarvitse olla perinteinen erikoisala vaan se voisi olla erityispätevyys - esimerkiksi kuntoutus, liikennelääketiede ja päihdelääketiede. Asiatuntijana toimiva lääkäri seuraa erityisosaamisalueensa kehitystä ja pitää yhteyttä kollegoihinsa erikoissairaanhoidossa. Erityispätevyysjärjestelmän avulla voidaan lisätä lääkärien verkostoitumista ja yhteistyötä valtakunnallisella tasolla. Tätä kautta on mahdollista vaikuttaa myös terveydenhuoltojärjestelmän toimintatapojen arviointiin ja kehittämiseen. Tässä mielessä erityispätevyysjärjestelmä tukee omalta osaltaan kansallisen terveysprojektin tavoitteita.

Erityispätevyysohjeiden tarkistamisen tavoitteena on ollut järjestelmän tavoitteiden kirkastaminen ja eväiden antaminen jatkotoiminnalle. Liitto on kaikissa yhteyksissään korostanut sitä, että erityispätevyyksiä ei tule sekoittaa virallisiin lääketieteen erikoisaloihin. Mutta ei liene tulevaisuudessa mahdotonta, että jostakin erityispätevyysohjelmasta voi kehittyä tiedekuntien tunnustama virallinen jatkokoulutustutkinto tai erikoisala tai lisäkoulutusohjelma.

Erityispätevyydet löytyvät liiton Internet-sivuilta osoitteesta http://www.laakariliitto.fi/koulutus/erityispatevyydet/index.html.