Suomessa luottamuslääkäreitä, Tanskassa neuvonantajia
Kaikkiin pohjoismaisiin lääkäriliitoihin on perustettu kollegiaaliset tukiverkostot, joiden tehtävänä on auttaa lääkäreitä työssä jaksamiseen ja muissa omaan hyvinvointiin liittyvissä ongelmissa. Suomessa luottamuslääkärien toimialue on kaikkein laajin. Muissa Pohjoismaissa toiminta keskittyy neuvontaan ja keskusteluun, mutta meidän luottamuslääkärimme voivat myös hoitaa lääkäripotilaan itse.
Suomalainen lääkäri voi hakeutua luottamuslääkärille, jos tavanomaisten terveyspalvelujen käyttö tuntuu jostain syystä vaikealta. Meilläkin toiminnan pääpaino on ongelmien selvittelyssä ja hoidon käynnistämisessä. Luottamuslääkäritoimintaan katsotaan yleensä kuuluvaksi korkeintaan kolme tapaamista.
Tanskan verkostossa on mukana noin 100 vapaaehtoista lääkäriä, joita kutsutaan neuvonantajiksi. Lääkärit ottavat heihin useimmiten yhteyttä työpaikan olosuhteisiin ja ihmissuhteisiin liittyvistä syistä tai oman mielenterveys- tai päihdeongelman takia. Apua tarvitaan myös potilasvalituksiin vastaamiseen, henkilökohtaisiin kriiseihin ja perheristiriitoihin, kertoi toimintaa johtava työterveyslääkäri
Bernadette Guldager
.Valtaosassa tapauksista keskustelun muodossa annettu tuki riittää. Neuvonantajalääkäri voi tarvittaessa ohjata asiakaslääkärin esimerkiksi psykiatrille, psykologille tai sosiaalityöntekijälle. Konsultaatioapua on mahdollista saada myös lakimieheltä tai talousasiantuntijalta.
Tanskalaisen neuvonantajan kanssa voi halutessaan keskustella anonyymisti. Yhteydenottoja tulee paitsi lääkäreiltä itseltään myös huolestuneilta työtovereilta tai perheenjäseniltä. Neuvonantaja voi myös oma-aloitteisesti tarjota palvelujaan ilmeisen avun tarpeessa olevalle kollegalleen. Lääkärien kasvanut työpaine näkyy Guldagerin mukaan psyykkisinä ongelmina ja uupumuksena.
Erityisen huolissaan hän oli perfektionismiin taipuvaisista nuorista naislääkäreistä, joista jotkut kokevat työelämän ristiriitaisten vaatimusten täyttämisen ylivoimaiseksi. He tarvitsevat tukea ja neuvoja suoriutuakseen käytännön työstä, jonka haasteet ovat aivan erilaiset kuin opinnoissa menestyminen.
Ruotsin ja Norjan kollegiaaliset tukiverkostot toimivat pääpiirteissään samojen periaatteiden mukaan kuin Tanskassa. Kaikissa Pohjoismaissa luottamuksellisuus ja hyvä tietosuoja ovat toiminnan peruspilareita.