Talousluvut tunteva luottamusmies on vahvoilla
Mitä tilinpäätös ja tase paljastavat työnantajan tilanteesta? Miten tunnuslukuja tulkitaan? Miten luottamusmies voi hyödyntää niitä neuvottelutoiminnan apuna? Mitä sudenkuoppia talouslukuihin voi sisältyä?
Luottamusmies tarvitsee tehtävässään myös talouslukujen osaamista. Tästä teemasta Lääkärikartellin luottamusmiehiä koulutti syyskuun lopulla KTM Arto Suninen.
- Tuloslaskelman numerot paljastavat paljon asioita organisaation talouden tilasta ja tulevaisuuden näkymistä. Luottamusmiehillä tulee olla riittävät valmiudet tulkita oman työnantajan taloutta. Osaamisesta on apua niin palkka- kuin yt-neuvotteluissa, Suninen muistutti. Hän on kouluttanut eri alojen luottamusmiehiä numeroiden tulkintaan jo yli 20 vuotta.
Tarkastele tunnuslukuja kriittisesti
Suninen johdatti luottamusmiehet erä erältä läpi tuloslaskelman ja taseen rivien. Tuloslaskelma kertoo yhden tilikauden tilanteen ja kuluvan vuoden tuloksen, taseesta löytyvät organisaation pääomat ja muut omaisuuserät.
Hän antoi lääkäri- ja hammaslääkäriluottamusmiesten silmiä avaavan esimerkin siitä, miten tuottavuudesta voi esittää erilaisia tulkintoja. Monessa kunnassa oman toiminnan tuottavuutta verrataan ostopalvelun hintaan. Sunnisen mukaan äkkiseltään tunnuslukujen valossa voi näyttää, että kunnan toiminta tulee merkittävästi kalliimmaksi, mutta ero ei välttämättä johdukaan työn hinnasta.
Pienet työnantajat, joiden palkkasumma jää vuosittain alle 2 miljoonan euron, maksavat merkittävästi alhaisempaa työttömyysvakuutus- ja eläkemaksua. Kuntien maksamat palkkasummat puolestaan ylittävät tuon rajan käytännössä aina.
- Monet ostopalveluita tarjoavat yritykset ovat pilkkoneet liiketoimintansa pienemmiksi osakasyrityksiksi, joiden kautta laskutus menee. Näin yritykset maksavat alhaisempia maksuja, eikä kunnilla ole vertailussa todellista mahdollisuutta kilpailla yritysjärjestelyjen kanssa, Suninen tiivisti.
Kunnat eivät voi pilkkoa toimintaansa samalla tavoin. Käytännössä ne siis maksavat korkeampia työttömyysvakuutus- ja eläkemaksuja, mikä näkyy vertailutilanteessa suurempina kustannuksina.
Työpaikoilla luottamusmiesten tehtävä on huolehtia, että henkilöstön kannalta olennaiset seikat tulevat neuvotteluissa esille.
Keskeinen työn hintaan liittyvä talouden peruskäsite on arvonlisäys, jota henkilöstö tuottaa omalla työpanoksellaan. Kun henkilöstö saa enemmän tulosta aikaan, syntyy yksi peruste nostaa palkkoja - toisessa ääripäässä on tappiota tekevä organisaatio ja siitä seuraavat yt-neuvottelut.
- Kun hallitsee talousasiat, osaa myös katsoa kriittisesti tunnuslukuja ja työnantajan tarjoamaa tulkintaa niistä, Suninen tiivisti.
Luottamusmiesten neuvottelupäivä järjestettiin Lääkäritalolla 22.9.