Tartu hetkeen
Kuolleiden runoilijoiden seurassa perivanhoillisen oppilaitoksen uusi opettaja antaa uskalikoille aivan uusia mahdollisuuksia ajatella ja toimia, ottaa oma elämä haltuun. Erään oppilaan torjuttua spontaanin runon esittämisen opettaja pyytää häntä katsomaan menneiden aikojen sankareiden kuvaa ja kuvaamaan sen tuomia ajatuksia. Silmät suljettuna oppilas aloittaa haparoiden kerronnan, mikä yltyy parhaaksi spontaaniksi runoksi mitä oppilaat ovat kuulleet. Kohtauksen lopussa opettaja vannottaa oppilastaan muistamaan tämän hetken.
Tartu hetkeen - carpe diem - on asia, joka jää usein toteutumatta rutiinien ja kiireen keskellä. Nuori ystäväni osallistui vuosia urheiluharrastukseen. Yhtäkkiä ilmassa olikin jotakin ennalta aavistamatonta värähtelyä. Siitä päivästä hän alkoi seurustella pitkäaikaisen harrastuskumppaninsa kanssa. Mikä teki hetkestä ainutkertaisen juuri tuolloin? On lukemattomia kysymyksiä, joihin on turha etsiä rationaalisia vastauksia.
Mahdollisuus tarttua hetkeen on meillä jatkuvasti läsnä. Kyse lienee usein arvovalinnoista, ajan riittävyydestä, omasta energisyyden tilasta ja ulkoisista tekijöistäkin. Hetkeen tarttumiseen voidaan tarvita runsaastikin omaa panostusta - yleisessä ajatusten virrassa kulkeminen ei siihen riitä. Meillä on suunnattomasti ajatus- ja toimintaenergiaa, jonka valjastaminen ideoijien omaan ja yhteisöjen käyttöön luo suuria haasteita. Mistä löytää ne uskalikot, jotka tuovat ajatuksiaan esiin ja vielä vievät uuden idean toteutumisen asteelle? Tähän ei riitä kahvipöytäjupina eikä jonkin viiteryhmän mollaaminen.
Elokuvassa Kuolleiden runoilijoiden seura eräs nuori opiskelija joutui uhraaman oman elämänsä vanhempiensa tuomitseman näyttelijäharrastuksen alttarille. Mainittu opettaja erotettiin poikkeavien ja liian radikaalien opetusmenetelmiensä vuoksi. Tämän hetken menestyksekkäissä yhteisöissä innovatiiviset ajatukset saavat maaperää, josta voi ammentaa tulevan energian ja löytää jälleen uusia ajatuksia maailman tekemiseksi avoimemmaksi ja paremmaksi elää. Samat lainalaisuudet pätevät terveydenhuollossa.
Lääkäriliiton tulevan valtuuskunnan vaalin äänioikeutettuja jäseniä on 20 881. Jokaisella meistä on omat unelmamme ja omat mahdollisuutemme tehdä työtä itsemme ja toistemme hyväksi. Nyt ehdokkaana olevilla on oikea hetki tarttua hetkeen ja lopullisesti linjata miten käyttää energiansa liittomme ja kollegoiden hyväksi. Äänestäjillä on puolestaan mahdollisuus tarttua hetkeen ja antaa tukensa sille vaalirenkaalle ja sen sisällä sille vaaliliitolle ja lopulta yksittäiselle ehdokkaalle, jonka uskoo parhaiten edesauttavan muutosten suuntaamista kohden parempia työolosuhteita, koulutusta, terveyspolitiikkaa, palkkausta, lääkärin profession kehittämistä jne.
Maailma ei muutu haluamaamme suuntaan, ellemme itse ole aktiivisella panoksellamme aikaansaamassa tuota muutosta. Passiivinen kritiikki johtaa tunnetusti yleiseen eripuraan ja tarpeettomiinkin ristiriitoihin. Vastuullinen toiminta taas edellyttää perusteltua kritiikkiä, keskustelua pulmatilanteista, ratkaisujen etsimiskykyä sekä sitkeää yhteistyökykyä ja neuvottelutaitoa. Useimmat pulmien ratkaisut ovat onnistuneiden kompromissien tulosta. Hyvässä kompromissin teossa ei ole voittajia ja häviäjiä - vaan ongelman ratkaisijoita, jotka ovat tehneet kaikkensa taustaryhmiensä hyväksi.
Lääkärikuntaan kohdistuu suuri joukko tulevaisuuden haasteita. Niiden ratkaisemiseen tarvitaan mahdollisimman laajan lääkärijoukon yksimielisyys. Tulevassa valtuuskunnan vaalissa ratkaistaan osaltaan se, millaisella joukolla meitä kaikkia koskettavat asiat ratkaistaan. Löytyykö valittujen joukosta niitä, jotka ajavat koko lääkärikunnan asioita vai niitä, jotka ajattelevat vain oman suppean ryhmänsä asioita. Uskon yksittäisen äänestäjän osaavan tehdä oikeat ratkaisunsa kun hetki tulee - tartu hetkeen.