Tavoitteet kierrokselle 2012
Viime aikoina vuosittain toistunut neuvottelukierros on jälleen ajankohtainen tämän vuoden lopulla. Edellinen sopimus allekirjoitettiin muutama viikko sitten, mutta sen korotukset eivät ole vielä tulleet voimaan. Lisäksi paikallisen erän neuvottelut ovat yhä kesken. On kuitenkin aika aloittaa keskustelut seuraavan neuvottelukierroksen tavoitteista.
Kaksi viimeisintä sopimusta on hyväksytty käytännössä vain raharatkaisuina. Varsinaisesti sopimuksen rakenteeseen tai sisältöön ei ole tehty muutoksia. Tulevalla neuvottelukierroksella on pitkästä aikaa mahdollista neuvotella myös sopimuksen sisällöstä.
Lääkärisopimus on lisääntyneestä paikallisesta sopimisesta huolimatta se "iso raami", jonka pohjalta päivittäistä toimintaa työpaikoilla ohjataan. Nyt on syytä pohtia, mihin suuntaan lääkärisopimusta kehitetään tulevan neuvottelukierroksen aikana. Työaika-asiat ovat ajankohtaisia huolimatta siitä, että työaikadirektiivi on tällä hetkellä auki. Päivystyksen järjestelyistä keskustellaan jatkuvasti lähes kaikilla työpaikoilla. Työviihtyvyyden kannalta hyvin merkittävä asia on oman työn hallinnan mahdollisuudet tulevassa terveydenhuollon myllerryksessä.
Erityisesti sairaaloiden osalta on jo vuosien ajan keskusteltu palkkausjärjestelmän kehittämisestä suoritepohjaiseksi. Nykyinen aikaperusteinen palkkaus ei ole paras mahdollinen kannustin pyrittäessä kohti parempaa tuottavuutta. Samalla tarve lisäsuoritteisiin hoitotakuun toteuttamiseksi on lähes kaikkien sairaaloiden osalta arkipäivää joko leikkaustoiminnassa tai polikliinisessä toiminnassa. Olisiko nyt tullut aika, jolloin Lääkärisopimukseen saadaan elementtejä, jotka selkeästi tukisivat erilaisten paikallisten suoriteperusteisten palkkauselementtien käyttöönottoa?
Erilaisia malleja suoriteperusteisuuteen on lukuisia. Suora suoritepalkkaus on yksi mahdollisuus ja erilaisten tiimien kokonaissuorituksiin perustuva palkkaus toinen. Tiimien tai muiden erilaisten pienempiä osakokonaisuuksia hallinnoivien ryhmien tulokseen perustuvien palkkausjärjestelmien hahmottaminen paikallista sopimista varten antaisi voimakasta tukea keskustasolta järjestelmän kehittämiseen. Mielestäni vapaa-ajan käyttöä palkkausinsentiivinä tulisi harkita hyvin tarkkaan. Vapaa-ajan arvostus kollegakunnassa on noussut vuosien myötä yhä korkeammalle, ja ainakin toistaiseksi vapaa-aika on verovapaa etuisuus.