Terveysprojekti - valoa risukasaan, toivoa tulevaisuuteen?

Venäläisen vastaus kysymykseen kuinka menee on jo kauan ollut: Huonosti, mutta paremmin kuin huomenna. Tällainen on tunnelma ollut monin paikoin myös lääkäreiden työpaikoilla. Suomen terveydenhuollon heikon tilan paljastuminen ja muuttuminen viralliseksi totuudeksi on kansallisesti tuskallinen tapahtuma, kirjoitti Risto Uimonen Kalevassa 14.4. Kansallinen terveysprojekti perustettiin 13.9.2001 tämän ongelman ratkaisemiseksi ja loppuyhteenveto oli Dipolissa 9.4.

Suomen Lääkäriliiton hallitus oli tyytyväinen, että Kansallisen terveysprojektin myötä valtio on selkeästi sitoutunut terveydenhuollon lisäresursointiin. Nyt valtio ja johtavat poliitikot ovat joutuneet myöntämään, että terveydenhuolto on vaikeuksissa ja asioiden on muututtava, eikä se ole mahdollista ilman tuntuvaa lisärahoitusta. Projektissa on useita hyviä ehdotuksia, kuten hoitotakuu, täydennyskoulutuksen rahoitus ja sitoutuminen terveydenhuollon lisärahoitukseen. Terveydenhuollon tulevaisuus ei välttämättä ole kuitenkaan turvattu projektin eväillä, vaikka siihen on kiitettävästi pyritty.

RAHOITUS

Projektiryhmän puheenjohtaja, STM:n kansliapäällikkö Markku Lehto sanoi omassa puheessaan Dipolissa, että rahoitus turvataan jatkossakin verotuksella. Veropohja on jo nyt vaikeuksissa ja jatkossa palvelujen kysyntä kansalaisten ikääntyessä ja vaurastuessa sekä tarjonta lääketieteen kehittyessä tulevat vääjäämättä kasvamaan, mutta välitön verotus pikemminkin pienenemään. Tämän vuoksi Lääkäriliitto ei usko, että tulevia haasteita voidaan oikeudenmukaisesti kohdata tukeutumalla vain verorahoitukseen. Edes nyt ei järjestelmä ole vain verorahoitteinen, vaan yli 20 % rahoista tulee kotitalouksilta. Meillä on raju paine lisätä terveydenhuollon rahoitusta, sillä mm. Pohjoismaat käyttävät terveydenhuoltoon noin 50 % enemmän rahaa kuin Suomi (Suomi 1 500 euroa/capita/v, vs. Pohjoismaat noin 2 200 euroa/cap/v) ja terveydenhuollon BKT-osuus on EU:n ehdotonta häntäpäätä. Suomessa terveydenhuolto tuotetaan perin halvalla nyt. Jopa niin halvalla, että projektiin liittyvät toiveet tehostuksen tuomista säästöistä lienevät turhia. Verorahan lisääminen terveydenhuoltoon on onnistunut huonosti jo nyt julkistamistilaisuudessa, eivätkä valtion rahat ole yhtään höllemmässä v. 2004 ja sen jälkeen. Laboratorio- ja kuvantamispalveluista laskettu 200 miljoonan euron säästö perustuu osittain kokonaiskustannusten tarkastelun laiminlyöntiin ja villiin arvaukseen. Muutenkaan projektin myötä ei terveydenhuollon kokonaiskustannuksia ryhdytä riittävästi optimoimaan.

VALINNANVAPAUS JA TYÖN KUVA

Lääkäriliiton mielestä länsimaiseen hyvinvointivaltioon kuuluu valinnanvapaus. Sitä ei projekti lisää. Potilas on edelleen objekti, jolla ei saa olla omaa tahtoa tässä organisaatiossa. Lääkärin työ on perinteisesti pikemminkin ammatinharjoittajan kuin virkamiehen työtä. Edellinen työmuotona varmasti parantaisi palvelujen laatua ja saatavuutta, mutta tälle tielle ei ole lähdetty.

KUNTIEN KAKSOISROOLI

Lääketiede on nopeimmin kehittyviä korkean teknologian aloja. Tulisiko tällaisen alan olla hallinto-ohjattu vai kehitysohjattu? Projektin mielestä hallinto-ohjattu. Projekti ei myöskään lisää kilpailua tuottajien kesken eikä sisällä kehitysinsentiiviä tuottajille. Terveydenhuollossakin kilpailun on todettu tuovan säästöjä 10-20 % ja lisäävän laatua. Kaiken edistyksen jarru on kuntien kaksoisrooli palvelujen tuottajana ja ostajana. Näissä keskeisissä asioissa projekti ei onnistunut. Kuntien monopolia vahvistamalla on pyritty kustannusten hallintaan, mutta epäilemättä se lisää pikemminkin huonoa tuottavuutta ja kustannuksia.

LÄÄKÄRIPAKO

Projektin loppuseminaarissa Dipolissa Lehto puhui ilmiöstä, jota kutsutaan lääkäripulan nimellä. Hänkään ei puhunut enää lääkäripulasta ja totisesti enää ei voi puhua niinkään pulasta kuin paosta. Kahdessa vuodessa on avoimien lääkärinvirkojen määrä lisääntynyt erikoissairaanhoidossa 1230:llä ja perusterveydenhuollossa 730:llä siitäkin huolimatta, että lääkärimäärä on lisääntynyt selvästi enemmän kuin virat! Helsingin alueella on työikäisiä lääkäreitä 1/200 asukasta (Suomessa 1/320) ja kuitenkin Helsingin Sanomat ja Ilta- Sanomat on otsikoinut näkyvästi käyttäen termiä Lääkäripula Helsingissä. Vika ei siis voi olla lääkäreiden määrässä. Oikea hoito on mahdollista, kun tiedetään oikea diagnoosi. Siksi työolosuhteille tulee jo tehdä jotain. Projektin vastaus on täydennyskoulutus, mitä liitto pitää yhtenä tämän projektin hyvistä puolista. Enemmän vain olisi kaivattu työolosuhteisiin konkreettista hyvää.

Perusterveydenhuoltoakin suurempi lääkärivaje tulee olemaan kunnallisen erikoissairaanhoidon puolella. Tätä vajetta projekti pahentaa. Lisätty pakkopalvelu terveyskeskuksessa pidentää erikoislääkärikoulutusta eikä ratkaise perusterveydenhuollon ongelmia. Puolet erikoislääkärikoulutuksesta tulee jatkossa tapahtua yliopistosairaaloiden ulkopuolella. Tämäkin uudistus pidentää koulutusta ja siten pahentaa erikoislääkäripulaa. Ja miten esim. KYS:in erikoistuvat lääkärit ylipäätään löytävät alueeltaan tarvittavat sairaalakoulutuspaikat, ja miksi KYS itse ei kelpaa, kun se on alueensa keskussairaala? Kaadetaanko Helsingin ongelmia nyt muun maan niskoille?

KLIININEN TUTKIMUS

Outo ulostulo projektiryhmällä koskee kliinistä tutkimusta. Sieltä halutaan poistaa 50-100 lääkäritutkijaa. Meillä olisi monta tapaa saada kaksin verroin enemmän lääkärityövoimaa käyttöön heti. Halua purkaa järjestelmän heikkouksia ei kuitenkaan ole, vaan helpompi on näköjään simpauttaa lääkäreitä. Ratkaisu ei ole edes valtioneuvoston tutkimusta suosivan periaatepäätöksen mukainen.

ERIKOISMAKSULUOKKA

Ongelman voi muodostaa vielä erikoismaksuluokan poistamisen aiheuttama korvaavan järjestelmän neuvottelu. KT ei perinteisesti ole ollut suopea neuvottelukumppani. Eml on alkujaankin ollut osa sairaalalääkärin palkkausta olkoonkin, että sen merkitys kokonaispalkkauksessa on systemaattisen järjestelmän heikentämisen seurauksena pienentynyt. Työajan palkkaussysteemin tulee korvautua toisella työajan palkkaussysteemillä, eikä ylityönä tehtäväksi tarkoitetulla systeemillä.

JONOT

Loppuraportin mukaan STM ja Kuntaliitto ryhtyvät tekemään järjestelmää jonojen purkamiseksi. Tuntuu oudolta, että tässä purkajien edustaja, Lääkäriliitto, ei ole osapuoli. Pelko on, että ratkaisu mahdollisesti edelleen kurjistaa työolosuhteita ja kärjistää paikallisia henkilöstösuhteita.

Esimakua lääkäreitä koskevasta hallintomenettelystä, jossa lääkäreitä ei kuulla, saimme juuri ikikandi-asiassa. TEO:n valmistelema ja STM:n esittelemä asetus oli epäoikeudenmukainen ja vaikeutti terveydenhuollon toteutusta Suomessa. Tuore ja toimiva esimerkki jonojen purkamisesta on Helsingistä, kun kaupunki purki 4 000 potilaan jonon muutamassa kuukaudessa kilpailuttamalla. Tässä käytettiin Suomessa olevaa terveydenhuollon kokonaiskapasiteettia tehokkaasti hyväksi.

Projektin loppuraportti oli 44 sivua pitkä ja kommenteista voisi tulla helposti 64 sivua. Edellä olevasta voi hyvin ymmärtää, että liitolla on nyt entistä enemmän työtä tehtävänään. Viimeistään nyt jokainen varmasti ymmärtää, että edunvalvonta on paljon laajempi käsite kuin vain kunta- tai valtionsektorin virkaehtosopimukset.

Kaikesta edellä olevasta - ja paljosta tässä mainitsematta jäävästä - kritiikistä huolimatta Lääkäriliitto näkee terveysprojektin tervetulleena ja monelta osin myös onnistuneena. Dipolissa pääministeri Lipponen sanoi puheensa lopuksi: Lähtekäämme toteuttamaan kansallista terveyshanketta yhdessä.

Lääkäriliitto haluaa olla tässä työssä mukana, sillä me tunnemme terveydenhuollon kentän. Terveydenhuolto ei voi toimia ilman motivoituneita lääkäreitä. Siksi Lääkäriliiton mukana olo on jatkossakin ensiarvoisen tärkeää tämän projektin ja Suomen terveydenhuollon onnistumisen kannalta.