Timo Niinimäki omistaa kunniajäsenyytensä kollegoille
Oululainen ortopedian ja traumatologian dosentti Timo Niinimäki yllättyi iloisesti kuullessaan Lääkäriliiton valtuuskunnan kutsuneen hänet liiton kunniajäseneksi. - Tulin palkituksi pitkästä urasta Oys:n pääluottamusmiehenä ja järjestötyöstä. Tämä on tunnustus työlle ja kollegoille, jotka valtuuttivat minut, Niinimäki toteaa.
Kankaanpäässä syntynyt, mutta kahdeksanvuotiaana oululaistunut Timo Niinimäki aloitti vuonna 1960 opiskelunsa Oulun yliopiston ensimmäisellä lääketieteen vuosikurssilla. Oppikoulussa herännyt kiinnostus biologiaan veti nuoren miehen medisiinariksi.
- Muistan kyllä ihastelleeni jo 10-vuotiaana korvalääkärin instrumentteja.
1960-luvulla lääketieteen opiskelijan yleisin haave oli kunnanlääkärin virka. Sen kautta Niinimäkikin löysi erikoistumisalansa. Tai oikeastaan potilaat valitsivat sen.
- Pihtiputaan kunnanlääkärinä työskennellessäni sain usein kuulla, että edeltäjäni olivat olleet hyviä puukkomiehiä. Päätin, että kai minunkin on ruvettava sellaiseksi, Niinimäki nauraa.
Ensimmäiset leikkauksensa Timo Niinimäki suoritti Keski-Suomen keskussairaalassa. Tie kulki takaisin Ouluun. Ortopedia ja traumatologia kehittyivät vauhdilla. Tekonivelkirurgia, tähystyskirurgia ja moderni selkäkirurgia muuttivat alaa perusteellisesti. Käytännön työn ohessa Niinimäki aloitti myös akateemisen työskentelyn ja alkoi valmistella väitöskirjaa tekonivelkirurgiasta. Yhdeksi uransa kohokohdista hän mainitseekin vuosikausia roikkuneen väitöskirjan saattamisen valmiiksi vuonna 1995. Tutkimustyö alkoi valmistua kuitenkin vasta, kun lähes 25-vuotinen rupeama Oys:n pääluottamusmiehenä alkoi olla loppumetreillä.
"Mukana ollessa tietää eniten"
- Parhaina vuosina tein toistasataa reissua Helsinkiin. Olen asunut Helsingin Vaakunassa varmasti yli vuoden, sillä kulkuyhteydet Ouluun eivät vielä 70-luvulla toimineet yhtä hyvin kuin nykyisin.
Niinimäen mielestä Lääkäriliitto on vahva ammattijärjestö, joka pystyy huolehtimaan jäsenistöstään. Neuvottelukumppanina se on myös entistä varteenotettavampi ja voi luottaa omiin voimiinsa. Lääkärien koulutuksen Niinimäki kehuu kehittyneen. Samalla ihmisten vaatimukset lääkäriä kohtaan ovat kasvaneet. Neljästä lapsesta kaksi on valinnut saman ammatin kuin vanhempansa. Timo Niinimäen vaimo on ihotauti-allergologi.
Oys:n osastonylilääkärin virasta eläkkeelle vuonna 2004 jäänyt Niinimäki kertoo lääkärin työn jäämisen sujuneen ilman suurempia kipuja. Syrjäsilmällä alaa tulee seurattua edelleen.
- Järjestötoimintaan minut sai mukaan kiinnostus edunvalvontaan liittyvistä asioista. Mukana ollessa tietää tietysti eniten ja se on palkitsevaa.
Kaikista sidoksista Niinimäki ei ole vielä malttanut luopua, vaan hän toimii edelleen Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen, Vakuutuslautakunnan ja Potilasvahinkolautakunnan asiantuntijana. Pitkäaikainen työ Stakesin asiantuntijana lääketieteen luokitusasioissa alkaa olla pian ohi. Tärkeimmät asiat saavat täyden huomion.
- Meillä on kahdeksan alle kouluikäistä lastenlasta, joiden päivähoitajina meitä tarvitaan. Lisäksi mökkeilemme Utsjoella ja Viitasaarella. Tekemisen puutetta ei siis pääse syntymään, Niinimäki vakuuttaa hymyillen.
Timo Niinimäki, s. 1941
Ortopedian ja traumatologian dosentti
Akavan pääluottamusmies Oys:ssa 19721981, 19831998
SLL:n valtuuskunta19741976, 19851997
SLL:n hallitus 19741976, 19821988, varapuheenjohtaja 1984
NLY:n puheenjohtaja 19721973
Sairaalalääkäri/Erikoislääkäriyhdistyksen puheenjohtaja 19801988