Torigallup kertoo: Useimmat hyväksyvät lääkärien lakon
Lääkärilehti kävi kyselemässä, mitä mieltä kansalaiset ovat Hakaniemen torilla helmikuisena perjantai-aamuna lääkärien palkkavaatimuksista ja lakkoaikeista. Haastatteluun valittiin torikahviosta satunnaisotannalla kuusi eri-ikäistä naista ja miestä. Suurin osa heistä katsoi, että lääkärien palkkoja pitää nostaa.
Silvo Malinen
Silvo ymmärtää lääkärien palkkavaatimukset. Hän on käynyt varsin harvoin lääkärissä, mutta kertoo aina saaneensa korkeatasoista palvelua.
-Lääkärien palkka on jäänyt jälkeen ja työmäärä on kasvanut. Työ vaatii pitkää koulutusta ja on hyvin vastuunalaista. Lääkärit ovat arvokas ja tarpeellinen ammattiryhmä, jolle 20 000 markan keskipalkka kuukaudessa ei ole paljon. Kyllä sellaisesta työstä pitäisi nykyajan yhteiskunnassa maksaa enemmän.
-Ikäväähän se on, kun ei ansiotasoa saa ylöspäin muuta kuin työtaistelulla. Varsinkin tällaisella alalla lakko on hankala.
-Mutta en usko, että lääkärit lähtisivät ahneuttaan lakkoon. Kyllä siinä on kyse todellisesta tarpeesta.
Anita
-Minä vastustan lääkärien lakkoa. Olen jo pitkään odottanut leikkaukseen pääsyä ja pelkään sen venyvän vielä pidemmälle vielä, jos lakko tulee. Leikkausta odottaessa joudun jatkuvasti olemaan sairaslomalla.
Anitalla on pääosin myönteisiä kokemuksia lääkäreistä. Säästötoimet ja Helsingin sairaanhoidon uudelleenjärjestelyt ovat hänen mielestään kuitenkin hidastaneet hoitoon pääsyä.
Hän hyväksyy kyllä periaatteessa ammattijärjestöjen lakko-oikeuden, mutta katsoo, että lääkärien palkka on jo nykyisellään sen verran hyvä, ettei sitä pitäisi pyrkiä lakolla nostamaan. Toisaalta hän myöntää että vastuu lääkärin työssä on suuri ja siihen liittyvä stressi on lisääntynyt.
-Hyvähän se olisi jos lääkärien palkka saataisiin paremmaksi, niin pysyisivät sitten sairaaloissa työssä eivätkä lähtisi muualle.
Nestori
Nestori toimii itsekin sairaanhoitotyössä ja myöntää, että koko alan ansiotaso on heikko.
-Kyllä lääkärien palkkauksessa korjattavaa on ja tavoitteet pitää asettaa korkealle. 20 % on ihan hyvä tavoite, siinä on sitten neuvottelun varaakin. Lakko on kaikkien ammattiryhmien oikeutettu keino ajaa tavoitteitaan.
Hänellä on kokemusta tiimityöstä lääkärien kanssa erityisesti psykiatrisesta sairaanhoidosta ja hän nähnyt läheltä lääkärin työn raskauden ja paineet.
-Lääkäreillä on pitkä koulutus ja vastuullinen työ. Kyllä työstä pitää maksaa sellainen palkka, että sitä jaksaa tehdä.
Karita Naappe
Karita on sitä mieltä, että lääkärien palkkoja pitäisi nostaa, mutta lakko on vähän arveluttava keino siihen.
-Ihmisethän tarvitsevat jatkuvasti hoitoa, miten lääkärit voivat mennä lakkoon?
Hän arvostaa lääkärien vastuullista ammattia ja tietää, että ellei palkkoja nosteta, töihin ei saada tulijoita. Hän on huomannut, että lääketieteen opintojen suosio on laskussa. Ne nuoret, jotka arvostavat hyvää toimeentuloa, hakeutuvat nykyisin muille aloille.
Karita katsoo, että terveydenhuoltoon pitäisi muutenkin saada lisää rahaa. Terveyskeskuksista jatkotutkimuksiin pääsy kestää nykyisin liian kauan.
Rainer
Rainerista on kauheaa, jos kaikki lääkärit kaikkoavat huonon palkan takia sairaaloista ja terveyskeskuksista yksityisvastaanottoja perustamaan.
-Olen jonottanut kaihileikkaukseen melkein kaksi vuotta ja lakon takia en pääse siihen varmaan tänäkään keväänä. Lääkäri sanoi, että 10 000 markalla leikkauksen voisi hoitaa yksityisesti, mutta mistä eläkeläisellä sellaisia rahoja olisi?
Rainer on entinen linja-autonkuljettaja ja kertoo huomanneensa, että omalla alalla maksetaan suunnilleen samanlaisia palkkoja kuin vastavalmistuneille lääkäreille.
-Vaikka oli se meikäläisenkin työ vaativaa ja vastuullista. Kansalaisten hengestä ja terveydestä oli siinäkin kyse. Piti yrittää hoitaa hommansa niin, ettei tule lääkäreille töitä.
3 000-4 000 markkaa olisi Rainerin mielestä kohtuullinen palkankorotus lääkäreille. Mutta parempi olisi, jos se saataisiin ilman lakkoa.
Eini
Eini antaa lääkärien lakolle täyden tukensa. Hän on seurannut asiaa tarkkaan tiedotusvälineistä.
- Lehdissä on nyt ollut taulukoita lääkärien palkoista ja tosi matalat ne ovat, varsinkin terveyskeskuslääkäreillä. Kun ajattelee lääkärien pitkää koulutusta, niin palkka on liian pieni. Kyllä on harmi, jos kaikki lääkärit lähtevät julkisesta terveydenhuollosta vapaille markkinoille.
-Lääkäreillä tuntuu olevan kova stressi. Ja se pahenee vaan, kun suuri määrä lääkäreitä on jäämässä lähivuosina eläkkeelle. Kyllä lääkärien palkka täytyy saada kuntoon, että saadaan uusia lääkäreitä tilalle. Mutta ei mitään Venäjältä tuotuja. Suomalainen koulutus heillä olla pitää.
Einillä on pelkästään hyviä kokemuksia lääkäreistä.
-Oma lääkärini terveyskeskuksessa on hyvä, mutta hän on aina niin varattu. Aikoja saa vasta kahden viikon päästä.
-Hyvä se olisi, kun lääkärien ei tarvitsisi mennä lakkoon. Mutta jos lakko tulee, niin älkää antako periksi, kannustaa Eini.