Suomessa on viimeisen vuoden aikana saarnattu siitä, miten työnjaon nimissä myös sairaanhoitajille pitäisi antaa oikeus lääkkeiden määräämiseen. STM:n kutsuma, asiaa pohtinut työryhmä esittää, että yksi malli voisi olla se, että hoitajat saisivat kirjoittaa reseptivapaita lääkkeitä. Tätä mallia on vaikea vastustaa, mutta tietysti voidaan kysyä, miten tämä parantaisi potilaiden lääkehuoltoa. Jo nyt kansalaisilla on mahdollisuus saada melko laajasti lääkkeitä ilman reseptiä ja tätä mahdollisuutta suomalaiset varmaan osaavat jatkossakin käyttää ilman, että sairaanhoitaja erityisesti määräisi heille näitä valmisteita.

Ruotsin esimerkkeihin vedotaan meillä toistuvasti. Moni on varmaan keskustelua seurattuaan saanut sellaisen kuvan, että Ruotsissa sairaanhoitajilla on valtuudet määrätä hoitosuositusten mukaisia antibiootteja esimerkiksi otiittiin, tonsilliittiin tai sinuiittiin. Tätä viestiä olen ainakin itse saanut niin sosiaali- ja terveysministeriöstä kuin eräiltä ammattiliitoiltakin.

Totuus on kuitenkin varsin erilainen. Ensinnäkin Ruotsissa on vain muutamia satoja hoitajia, joilla on mahdollisuus tähän laajennettuun toimenkuvaan. Heitä on koulutettu tähän tehtävään intensiivisesti. Mitä lääkkeitä he sitten saavat kirjoittaa potilailleen? Penisilliiniä tai amoksisilliinia poskiontelotulehdukseen? Beetasalpaajia tai diureetteja kohonneeseen verenpaineeseen? Triptaaneja migreeniin? Salbutamolia astmaan? Ei mitään näistä - eikä edes sinne päin.

Sallittujen lääkeaineiden lista on luettavissa Socialstyrelsenin sivuilta osoitteesta http://www.sos.se/ sosfs/2006_6/2006_6.htm. Reseptillä voi määrätä muun muassa närästykseen reseptivapaita ranitidiinia ja famotidiinia. Vitamiinin puutostiloihin voi määrätä monivitamiinitabletteja, haavanpuhdistukseen klooriheksidiinia, kipuun ibuprofeiinia, asetyylisalisyylihappoa tai parasetamolia, allergiseen nuhaan setiritsiinia ynnä muita meilläkin reseptivapaita valmisteita, nikotiiniriippuvuuteen meillä kaupasta saatavia nikotiinivalmisteita ja niin edelleen.

Varsinainen yllätys on se, että infektiosairauksissa ei mainita mitään muita antibiootteja kuin V-penisilliini. Ja sekin vain viljelyllä varmistetussa tulirokossa tai niillä tonsilliittipotilailla, joilla samassa taloudessa on tulirokkopotilas. Ei kenellekään muille! Tulirokko ei tietääkseni ole kuormittavin infektio Suomen terveyskeskuksissa.

Toisaalta olen helpottunut, että länsinaapurissa ei ole delegoitu yleisimpien, mutta toisinaan hyvinkin hankalasti diagnostisoitavien ylähengitystieinfektioiden taudinmääritystä ja hoitoa pois lääkäreiltä. Toisaalta olen pettynyt siihen, että tällä Ruotsin esimerkillä on toistuvasti yritetty hämätä keskustelua Suomessa.

Haluammeko todella, että Suomessa muutama sata hoitajaa käy pitkän koulutuksen saadakseen lopulta oikeuden kirjoittaa reseptivapaita lääkkeitä? Vai joko uskaltaisimme puhaltaa pilliin tämän aiheen osalta ja kohdistaa katseemme kohti suomalaisen terveydenhuollon todellisia ongelmia?