Tukeeko osa lääkkeistä uusavuttomuutta?
Tuore Kelan tilasto antaa ennustaa, että tämän vuoden aikana kolesterolilääkkeet ovat Suomen yleisimmin käytetty lääkeaineryhmä. Samalla verenpainelääkkeet putoavat kakkossijalle. Kolesterolin alentaminen on varmasti edullista sekä yksilölle että kansanterveydelle. Statiinien on todettu kiistatta alentavan sepelvaltimotaudin ja aivohalvauksen riskiä. Mm. viime lokakuussa Lancetissa julkaistu meta-analyysi totesi, että sepelvaltimotapahtumien ja aivohalvauksen viiden vuoden riski vähenee neljänneksen jokaista statiineilla aikaansaatua LDL-kolesterolin mmol/L alenemaa kohden.
Suomessa nautitaan edelleen kovia rasvoja aivan liian paljon ja esimerkiksi omega-3-rasvahappoja sisältäviä rasvoja liian vähän. Samalla ravitsemustottumuksemme ovat amerikkalaistuneet kohden pikaruokia ja liikuntatottumuksemme niukentuneet yleisen mukavuudenhalun lisääntymisen myötä. Moni ei osaa vanhempiensa tavoista poiketen valmistaa kotiruokaa oikeista raaka-aineista. Jo kouluikäistenkin painoindeksit ovat kasvaneet huolestuttavasti.
Useat liikunnan ja painonhallinnan asiantuntijat ovat vuosia puhuneet liikunnan merkityksestä aineenvaihdunnan normaalistajana. Myös lukuisat tuoreet tutkimukset tukevat tätä näkemystä. Hiljan ilmestyneessä väitöskirjassa todettiin, että riippumatta yksilön pulskuusasteesta liikunnalla oli tärkeä merkitys henkilön rasva- ja sokeriaineenvaihduntaan. Tutkimuksessa todettiin jopa, että mitä pulskempi yksilö oli, sitä tärkeämpää oli hänen liikkumisensa, jotta HDL-kolesterolitaso nousisi, LDL-kolesteroli laskisi ja sokerirasitus lähentyisi normaalia.
On sinänsä varmasti helpompaa hoitaa jotakin poikkeamaa pillerien avulla kuin muuttamalla elämäntapaa. Tästä huolimatta suomalaisen yhteiskunnan positiivisen kehityksen mahdollisuudet eivät saavuta meitä ilman omaa panostustamme. Ei liene mielekästä puhua eriarvoisuudesta tai epätasa-arvosta, jos itse samalla omalla käyttäytymisellään vahvasti vaikuttaa tällaisen epäsuhdan olemassaoloon. Köyhien ja rikkaiden, nuorten ja seniorien, naisten ja miesten tai maaseudulla ja taajamissa asuvien on aivan yhtä helppoa tarttua itseään niskasta ja asettaa tavoitteekseen sellaisten peruselämäntapojen harrastamisen, josta on hänelle terveyshyötyä.
Jo kohtuuliikunta riittää positiivisen aineenvaihduntavasteen aikaansaamiseen. Liikunnan ei tarvitse olla hikijumppaa tai kovavauhtista juoksua, vaan sellaiseksi riittää reipas kävely, kunhan päivittäinen liikunta vastaisi noin tuntia eripituisten aikojen summana. Jos tällaiseen liikuntaan yhdistyy vielä terveellisten ravintoaineiden nauttiminen, ovat hyödyt huomattavasti suuremmat kuin mitä yksittäisillä toimenpiteillä voidaan saada aikaan. Myös kolesterolia alentavien lääkkeiden teho on paras kun muu elämäntapa tukee näiden lääkkeiden vaikutusta.
Kun elämme kiireisessä elämänrytmissä ja työelämässä on jatkuvia suuria muutoksia, on elimistön perusasioiden kunnossa olemisen merkitys entistä suurempi. Tällöin kohtuullinen liikkuminen, oikeat ruokatottumukset, sosiaalisen elämän arvostaminen, ja vasta näiden jälkeen, tarvittava lääkitys ongelmien hoitamiseen avaavat tien kohden sellaista elämän hallintaa, jonka kanssa on helppo tulla toimeen.