Lehti 17: Liitto toi­mii 17/2009 vsk 64 s. 1603

Tulevaisuustyöryhmä pohtimaan liiton merkitystä jäsenilleen

Heidi Mäenpää

Lääkäriliiton hallitus asetti tulevaisuustyöryhmän pohtimaan sitä, miksi Lääkäriliittoon kannattaa kuulua vuonna 2020. Työryhmän puheenjohtajaksi valittiin Tiina Backman ja sihteeriksi Jukka Siukosaari. Puheenjohtaja kokoaa työryhmään enintään kahdeksan jäsentä.

Työryhmän on annettava hallitukselle raporttinsa työskentelystään 11.11.2009 mennessä.

Tulevaisuustyöryhmän perustaminen liittyy liiton strategian laatimiseen, joka käynnistyy varsinaisesti vuonna 2010.

Helsingin julistus sitovaksi ohjeeksi

Hallitus hyväksyi Maailman lääkäriliiton (WMA) Helsingin julistuksen suomenkielisen käännöksen liiton jäseniä sitovaksi ohjeeksi. WMA hyväksyi uudistetun version julistuksesta yleiskokouksessaan lokakuussa 2008.

WMA:n tärkeimpiin asiakirjoihin kuuluva julistus esittää ihmiseen kohdistuvaa lääketieteellistä tutkimustyötä koskevat eettiset periaatteet, ja se hyväksyttiin alkuperäisessä muodossaan vuonna 1964 Helsingissä. Uusittu versio julistuksesta löytyy Lääkäriliiton verkkosivuilta Lääkärin etiikka -otsikon alta.

Hallitus korotti työterveyslääkärien palkkasuositusta 2,5 prosentilla. Suositus astuu voimaan 1.6.2009.

Suositus pohjautuu ylempien toimihenkilöiden ansiokehitykseen ja sitä on tapana korjata toteutuneen ansiokehityksen perusteella. Aloitteen palkkasuosituksen korottamiseksi teki työterveyslääkärit-alaosasto. Palkkasuositus löytyy sivun alaosasta ja Lääkäriliiton verkkosivujen jäsenalueelta. n

TYÖTERVEYSLÄÄKÄRIEN PALKKAUSTA KOSKEVA SUOSITUS

Hyväksytty SLL:n hallituksen kokouksessa 16.4.2009

Suomen Lääkäriliiton työterveyslääkärien palkkausta koskeva suositus pohjautuu ylempien toimihenkilöiden ansiokehitykseen ja suositusta on korjattu aina jo toteutuneen ansiokehityksen perusteella. Tästä johtuen on Lääkäriliiton hallitus 16.4.2009 Työterveyslääkärit - alaosaston esityksestä päättänyt korottaa suositusta 2,5 %:lla 1.6.2009 lukien. Tällöin uusi palkka on 1 721 euroa viikkotuntia kohti vuodessa.

Työnantajat määrittelevät palkkauksen tason, kehityksen ja tavan ottaen huomioon työterveyslääkärin aseman, koulutuksen, kokemuksen ja henkilökohtaisen pätevyyden sekä työn vaativuuden ja vastuun. Palkkaukseen vaikuttaa myös työn tuloksellisuus, joka voidaan ottaa huomioon henkilökohtaisena tulospalkkiona. Näiden seikkojen vuoksi kauan alalla olleen työterveyslääkärin palkkaus voi olla huomattavasti Suomen Lääkäriliiton suositusta korkeampi.

Ellei terveyspalvelualan työehtosopimusta ole sovittu noudatettavaksi, määräytyvät yleiset työehdot sen mukaan, mitä työnantajan palveluksessa oleviin muihin ylempiin toimihenkilöihin noudatetaan.

Työnantajan on myös taattava työterveyslääkärille mahdollisuus jatkuvaan työterveyshuollon täydennyskoulutukseen ammattitaidon ylläpitämiseksi.

Palkka-asioissa lähtökohtana pidetään seuraavaa:

Kokopäivätoimiset

1.1. Laillistetulle lääkärille työn vaativuuden ja vastuun sekä toimen edellyttämän pätevyyden perusteella maksettava vähimmäispalkka on 1.6.2009 lukien 1 721 euroa viikkotuntia kohti vuodessa. Kuukausipalkka saadaan tällöin laskettua kaavalla 1 721 euroa ? viikkotuntimäärä /12.

1.2. Työterveyslääkärin, jolla on vähintään seitsemän opintoviikon laajuinen työterveyshuollon koulutus, palkkauksen tulee kehittyä niin, että kolmen vuoden työkokemuksen jälkeen palkkaus on 30 % korkeampi kuin kohdan 1.1 palkka.

Lue myös

1.3. Mikäli työterveyslääkärillä on työterveyshuollon erikoislääkärin pätevyys tai muu toimen edellyttämä erikoislääkärin pätevyys, maksetaan hänelle työtehtävien vaativuus ja vastuu huomioiden 1.1 kohdan palkka vähintään 45 %:lla korotettuna.

1.4. Työterveyslääkäriä pidetään johtavassa asemassa olevana, kun siitä on sovittu työnantajan kanssa, kun hän toimii terveydenhuollon palveluista vastaavana johtajana yksityisessä terveydenhuollossa tai kun hän toimii terveysaseman vastaavana lääkärinä. Tällöin hänen palkkansa on kohdan 1.1 palkka korotettuna henkilökohtaisen sopimuksen mukaisesti edellisten kohtien periaatteet huomioiden (sopimuspalkka).

1.5. Työterveyslääkärille, joka toimii yliopiston kanssa sopimuksen työterveyshuollon erikoislääkärikoulutuksesta tehneessä työterveysyksikössä kouluttajalääkärinä, maksetaan yksikön ja yliopiston välisen sopimuksen mukainen korvaus ohjauksesta ohjattavaa kohden.

Osapäivätoimiset

Osapäivätoimisen työterveyslääkärin toimen koostuessa hyvän työterveyshuoltokäytännön mukaisista tehtävistä korotetaan edellä mainittuja palkkaperusteita 20 %:lla, jos sovittu viikkotyöaika on alle 10 tuntia, ja 10 %:lla, jos viikkotyöaika on 10-20 tuntia. n

Sopimusneuvottelut käynnistynevät alkuperäisen aikataulun mukaisesti ensi syksynä. n

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030