Lehti 39: Liitto toi­mii 39/2005 vsk 60 s. 3909

Tuore luottamusmies Turusta

Tärkeimpinä tehtävinään Turun terveyskeskuksen uusi luottamusmies Pirjo Matintalo pitää tasapuoliseen ja oikeudenmukaiseen palkkaukseen pyrkimistä sekä lääkärien jaksamisesta huolehtimista. Kollegat voisivat myös nykyistä enemmän käyttää luottamusmiehen apua esimerkiksi uuden työpaikan palkkapolitiikan selvittämisessä.

Marit Henriksson

Matintaloa ovat viime aikoina työllistäneet neuvottelut tehtäväkohtaisen palkan määräytymistä koskevasta paikallisesta virkaehtosopimuksesta. Lokakuun puoliväliin mennessä on tarkoitus sopia myös harkinnanvaraisista järjestelyvaroista, jotka tulevat maksuun marraskuussa. Varat pyritään käyttämään pääosin henkilökohtaisiin harkinnanvaraisiin lisiin.

Neuvotteluilmapiiriä Turussa hän luonnehtii asialliseksi. Kiitos siitä kuuluu hänen mielestään ennen kaikkea pitkäaikaiselle luottamusmiehelle Kaisa Nissinen-Paatsamalalle, joka siirtyi elokuun alussa Turun terveyskeskuksen läntisen alueen ylilääkäriksi.

- Hän on myös hyvä suostuttelemaan ja yhtäkkiä huomasin lupautuneeni itse luottamusmieheksi. Valintaani vaikutti varmaan myös se, että olen aina ollut kiinnostunut edunvalvonnasta ja kysellyt aktiivisesti siihen liittyvistä asioista, kertoo Matintalo.

Nykyinen palkkausjärjestelmä edellyttää, että lääkärit osaavat itsekin neuvotella ansioistaan. Nuoret lääkärit ovat Matintalon mielestä hyviä kilpailuttamaan työnantajia ja äänestävät tarvittaessa jaloillaan. Vanhemmat kollegat sen sijaan tyytyvät liiankin helposti siihen mitä saavat. Hän pitää epäkohtana myös sitä, että palkankorotusesitysten eteneminen on liiaksi kiinni lähimmän esimiehen aktiivisuudesta.

Luottamustehtävät kehittävät ammattitaitoa

Luottamusmiehen työt ovat osoittautuneet aikaavieviksi. Tehtävään varattu 16 tuntia kuukaudessa ei riitä, vaan paikallisneuvotteluihin liittyviä papereita on pitänyt lueskella iltakaudet. Mikä saa lääkärin uhraamaan näin paljon aikaa yhteisten asioiden ajamiseen?

- Tätä voi pitää harrastuksena, mutta kyllä tästä hyötyäkin ammattitaidolle on. Olen erikoistumassa työterveyshuoltoon, jossa virkaehtosopimuksen ja muiden palvelussuhdeasioiden tuntemus on tarpeen. Ja neuvottelutaitoa tarvitaan kaikessa työssä.

Lue myös

Miten luottamusmiesten toimintaedellytyksiä pitäisi parantaa?

- Luottamusmiehille maksettavaa korvausta pitäisi nostaa, sillä varsinkaan omalääkärien ei muuten kannata ryhtyä tähän tehtävään. Työnantajan pitäisi myös kustantaa luottamusmiehille sähköposti- ja kännykkäyhteydet, sillä niillähän asioita nykyisin hoidellaan. Turku tarjoaa lankapuhelimen, mutta luottamusmies joutuu soittelemaan paljon iltaisin. Moni muu luottamusmies tällä peruskurssilla näyttää saaneen työnantajalta matkapuhelimen käyttöönsä.

Matintalo toivoo myös, että luottamusmieskurssit hyväksyttäisiin osaksi erikoislääkärikoulutusta.

- Täällä oppii paljon lääkärin työssä tarvittavia asioita. Samalla lisättäisiin lääkärien halukkuutta ryhtyä luottamusmiehiksi.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030