Tutkijalääkärin etiikkaa pohdittiin seminaarissa
Lääkäriliitto järjesti huhtikuun loppupuolella Tutkijalääkärin etiikka -seminaarin, jossa pohdittiin monipuolisesti lääketieteelliseen tutkimukseen liittyviä eettisiä kysymyksiä.
- Eettiset kysymykset ovat hyvin tärkeä osa Lääkäriliiton toimintaa. Liitto on panostanut näiden asioiden esillä olemiseen ja niistä puhumiseen. Yhtenä osana jatkuvaa eettistä keskustelua Lääkäriliitto on halunnut pitää seminaarin nimenomaan tutkimuksen ja tutkijalääkärin etiikasta, totesi Lääkäriliiton puheenjohtaja Heikki Pälve iltapäivän aluksi.
Hän sanoi, että potilastutkimuksen etiikka on päivän polttava aihe julkisuudessakin esillä olleiden tapausten takia.
- Monet lääkärit ovat olleet hyvin huolissaan siitä, että tutkimuksissa on käyttäydytty potilaita kohtaan vastoin kaikkia lääkärin eettisiä ohjeita. Liittoon on oltu tässä asiassa paljon yhteydessä. Uskon, että meillä Suomessa on kuitenkin ongelma selvästi pienemmässä mittakaavassa kuin monessa muussa maassa. Maailma tuntuu silti olevan kiusauksia täynnä, kun kilpaillaan maailmanlaajuisesta maineesta ja rahasta. Onneksi ei missään vaiheessa ole lähtenyt liikkeelle sellainen keskustelu, että kaikki kliininen tutkimus oli jotenkin epäeettistä ja huonoa.
Pälve muistutti, että potilaan etu tulee aina ensin.
- Tämän asian ympärille on kehittynyt käsite hyvä kliininen tutkimustapa.
Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Markku Äärimaa alusti historiallisesta näkökulmasta lääketieteellisen tutkimustyön etiikkaan.
- Nürnbergin sotatuomioistuimen oikeudenkäynti oli eräänlainen käännekohta tutkimustyön etiikassa. Kun hirtettyjen joukossa oli mm. Saksan Punaisen Ristin ylilääkäri, voi sanoa, että kyllä etiikka oli mennyt aika poskelleen. Tuomitut lääkärit vetosivat siihen, että he olivat noudattaneet lakeja.
Oikeudenkäyntiin liittyen Maailman lääkäriliitto WMA kokoontui vuonna 1947.
- Se totesi muun muassa, että jokaisen valmistuvan lääkärin on vannottava vala, jossa todetaan, ettei lääkäri voi uhkauksestakaan luopua noudattamasta lääkärin etiikkaa.
WMA pohti koko 1950-luvun ajan tutkimuksen eettisiä ohjeita.
- Se kokoontui vuonna 1964 Helsinkiin ja antoi silloin asiasta ensimmäiset eettiset ohjeensa.
KILPAILU RAHOITUKSESTA KASVANUT
Kansanterveyslaitoksen ylilääkäri Jaana Voipio-Varkila puhui seminaarissa tutkijalääkärin paineista.
- Yksi näistä paineita aiheuttavista tekijöistä on tutkimusrahoituksen kiristynyt tilanne. Tutkijoiden määrä on noussut ja tutkimuksen kustannukset ovat nousseet. Samalla yliopistojen rahoitus on vähentynyt. Rahoituksen saaminen vaatii entistä enemmän verkottumista ja kansainvälisiä partnereita.
Hän totesi, että julkiset rahoittajat, yliopistot ja tutkimuslaitokset suosivat kaupallistumista.
- Lääkärin koulutuksessa ei tästä asiasta puhuta mitään. Tutkijoilla itsellään ei ole koulutuksensa perusteella valmiuksia tutkimuksen kaupallistamiseen eikä yritystoimintaan.
Arkkiatri Risto Pelkonen alusti tutkijan velvollisuuksista ja potilaan oikeuksista. Hän totesi, että lääketiedettä on sanottu erehdysten tieteeksi. 1800-luvulla alkoi kokeellinen lääketiede.
-Tutkimuksen etiikka on nimenomaan hyvään pyrkimistä ja hyvää tutkimuskäytäntöä, ei vain virheiden välttämistä ja vilpittömyyttä.
Hän totesi, että tutkimuksen valmistumisen jälkeen pitää tehdä kysymys: Entäs sitten?
-Tämä on keskeisen tärkeää. Oleellista on se, mitä tutkimuksella tavoitellaan.
Pelkosen mukaan tutkijan moraalia voidaan mitata pitkälti sillä, millä tavoin hän käyttää valtaansa tutkimushenkilöön nähden.
-Esimerkiksi lääkärin palkitseminen sen mukaan, kuinka monta potilasta hän on saanut tutkimukseen mukaan, rikkoo tutkimuksen riippumattomuutta vastaan, hän totesi.
Pelkonen näki ongelmana myös hoitavan ja tutkimukseen osallistuvan lääkärin kaksoisroolin.
- Ulkopuolisen lääkärin pitäisi tällaisissa tapauksissa ottaa ainakin potilaan suostumus tutkimukseen.
Seminaarin lopuksi terveyskeskuslääkäri Kati Myllymäki luotasi potilaan, tutkijan ja lääkärin triangeliin liittyviä pulmia.
- Asiassa ei ole mitään ongelmia niin kauan kun lääkäritutkija muistaa pitää tärkeimpänä ohjenuoranaan Geneven julistuksen lauseen: Tärkeintä minulle olkoon potilaani terveys. Potilaan ja lääkärin suhteen varjelu turvaa ainoana asian sen, että lääketieteelliseen tutkimukseen voi luottaa.
Hän totesi, että tutkimukseen osallistuvan potilaan asemaa vahvistaa myös tutkimuksen johtajasta riippumattoman tutkimushoitajan mukanaolo tutkimuksessa.
-Ainakin isommissa yliopistosairaaloissa voisi miettiä, että tutkimushoitajan asema olisi organisatorisesti riippumattomampi.
