Lehti 1-2: Liitto toi­mii 1-2/2014 vsk 69 s. 68 - 69

Tuula Rajaniemi korostaa myös arkipäivän vaikuttamista

Lääkäriliiton hallituksen uusi puheenjohtaja Tuula Rajaniemi haluaa valvoa kaikkien kollegojen etua.

Maria van der Meer

Anestesiologian erikoislääkäri Tuula Rajaniemi, 51, aloitti puheenjohtajakautensa kiireiseen aikaan. Maan talousuutiset ovat olleet synkkiä ja terveydenhuollossa on puolestaan tiedossa merkittäviä muutoksia.

- Meidän pitää liittona olla tarkkaan seuraamassa tilannetta ja maan hallituksen ulostuloja. Nyt tarvitaan aiempaa nopeampaa kannanmuodostusta ja reagointia asioihin. Sote-uudistus ja e-reseptin lakivalmistelu ovat esimerkiksi tärkeitä vaikuttamisen kohteita, hän sanoo.

Hän seurasi tehtävässään kaksi kautta puheenjohtajana ollutta Raija Niemelää. Ensimmäiseksi Rajaniemi aikoo paneutua verkostojen vahvistamiseen.

- Asioihin pitää päästä vaikuttamaan silloin, kun ne ovat valmistelussa. Jälkeenpäin on jo myöhäistä.

Yhtenäinen lääkärikunta on tärkeä arvo

Puheenjohtajana Rajaniemi näkee tärkeäksi tehtäväkseen myös yhtenäisen lääkärikunnan turvaamiseen.

- Vaikka olen itse työskennellyt ainoastaan julkisella sektorilla, on tehtäväni valvoa kaikkien kollegojen etua. Lääkäriliittoon kuuluvien lääkärien määrän pitää pysyä korkeana. Ilman yhtenäistä lääkärikuntaa ei liittoa kuulla. Kollegiaalisuus kantaa meitä myös arjen työssä, hän muistuttaa.

Rajaniemi kehottaa kaikkia ottamaan osaa arkipäivän vaikuttamiseen.

- Kun jokainen kollega nostaa kahvipöydässä esiin tärkeitä asioita ja kertoo niistä eteenpäin, niin viesti kulkee myös päättäjien korviin. Asiat etenevät pienistä puroista.

Tahtoa yhteisten asioiden hoitamiseen

Keski-Pohjanmaan keskussairaalan anestesiaosaston ylilääkärinä työskentelevällä Rajaniemellä on vahva järjestötausta, ja hän on ollut aikoinaan muun muassa pitkään partiotoiminnassa.

Viime vuosina hän on ollut aktiivinen useissa Lääkäriliiton luottamustehtävissä, kuten valtuuskunnan ja hallituksen jäsenenä sekä edunvalvontavaliokunnan puheenjohtajana.

Syksyllä hän oli mukana neuvottelemassa uutta Lääkärisopimusta ja sen päivystysuudistusta.

Lue myös

- Olen aina pitänyt yhteisten asioiden hoitamisesta. Kotonakin opetettiin, että laitetaan joko suu kiinni tai lähdetään hommiin. Se on ollut tässä motiivina, hän naurahtaa.

Järjestötoiminta näkyy myös Rajaniemen kotona Kokkolassa, sillä hänen opettajapuolisonsa on päätoiminen luottamusmies.

- Keittiön pöydän ääressä on moneen kertaan keskusteltu JUKOn asioista, hän kertoo.

Vapaa-aikanaan hän laulaa gospellauluryhmässä ja harrastaa käsitöitä.

- Saa nähdä, riittääkö musiikkiharrastukselle enää aikaa puheenjohtajana. 22- ja 11-vuotiaat tyttäreni ovat myös musikaalisia, ja heidän harrastustensa kannustamiseen täytyy löytyä edelleen aikaa.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030