Työniloa Tampereen lääkäripäiviltä
Tampereen lääkäripäivät pidetään Tampere-talolla 16.–18. maaliskuuta. Lääkäriliiton osastolta välittyy hyvinvointi.
Lääkäriliiton näkyminen Tampereen lääkäripäivillä viime vuonna sai paljon myönteistä palautetta.
– Lääkäriliitto toteuttaa strategian mukaista tavoitetta tulla lähelle jäseniä. Tampereen lääkäripäivät on tähän hieno tilaisuus, koska koolla on jopa yli 3 000 lääkäriä, sanoo TAYS-ervan piiriylilääkäri Juho Kivistö.
Hän muistuttaa myös, että Lääkäriliiton alueellinen valiokuntatyö on vakiinnuttanut hienosti asemansa.
– Enää ei tarvitse matkustaa Helsinkiin ollakseen aktiivinen toimija vaan asioihin pystyy vaikuttamaan tehokkaasti valiokunnissa.
Hyvinvointiteema näkyy vahvasti myös Tampereella niin kuin kaikilla alueellisilla lääkäripäivillä. Osastopaikka numero 100 on ensimmäisessä kerroksessa.
– Tampereen lääkäripäivien ohjelma on rakennettu pääosin perinteitä noudattaen ja erikoisalat huomioiden. Aiempien vuosien tapaan ohjelmistossa on pyritty korostamaan koulutuksen käytännön hyötyä lääkäreille, järjestelytoimikunnan puheenjohtaja professori Tapio Visakorpi kuvaa.
Uutuutena kokeillaan tunnin tietoiskuja torstaina aamupäivällä.
Juho Kivistö on ollut mukana suunnittelemassa tietoiskua erikoislääkärikoulutuksesta.
– Lääkäriliitto haluaa tutkittuun tietoon perustuvaa kansallista koordinaatiota erikoislääkärikoulutukseen. Perusteeton ali- tai ylikoulutus ei ole kenenkään etu. On myös tärkeää, että tulevaisuuden erikoislääkärikoulutukseen valintaprosessi on selkeä, tasapuolinen ja oikeudenmukainen, Kivistö kuvaa.