Kesäsijaiset ovat taas vallanneet työkammiomme. On mukava nähdä nuoria kollegoita, jotka ovat innostuneita työstään. Toivottavasti väsymys ja kyynisyys ei ehdi tarttua heihin. Kesätyöt ovat olennainen osa opiskelua ja tarjoavat erinomaisen mahdollisuuden itsenäisen työn harjoitteluun. Vanhemmat kollegat terveyskeskuksissa ja keskussairaaloissa ovat valmiit opettamaan paljon sellaista, jota ei koskaan näe yliopistoklinikassa. Nuori kesäkandi kyselikin juuri, miksi täällä Savossa kukaan ei sairasta oppikirjoista ja opetuksesta tuttuja tauteja.

Kesälomalaiset nostavat monen paikkakunnan asukasmäärän monikertaiseksi talveen verraten. Terveyskeskukset ovat valmistautuneet kesään haalimalla sijaisia. Toimintoja on pantu kesäterälle ja on valmistauduttu monin paikoin lähes yksinomaan akuutti potilaiden hoitoon. Etelä-Savossa olemme saaneet opiskelijoita sijaisiksi kohtuullisesti kesä-heinäkuuksi, mutta jo elokuulla alkaa olla vaikeuksia. Monet kollegat ajattelevat jo kauhulla syksyä, jolloin muuttolinnut ovat lähteneet.

Etelä-Savon johtavat lääkärit kirjelmöivät perusturvaministerille ja esittivät huolensa pienten terveyskeskusten työvoimatilanteesta. Kesäaikana on nyt mahdollisuus markkinoida terveyskeskustaan nuorille lääkäreille. Työolosuhteiden on oltava siedettävät. Taustatuki on turvattava, sillä konsultaatiomahdollisuus on välttämätöntä nuorelle lääkärille. Monin paikoin nuoret joutuvat tekemään lähes koko ajan päivystystyötä. Päivystys on haastavaa, mutta pienellä kokemuksella raskasta ja sen vuoksi viikko-ohjelmaan on hyvä sijoittaa muutakin kuin vain akuuttipotilaiden hoitamista. Kesäsijaisten kohtelu on varmasti yksi tärkeimpiä tunnusmerkkejä terveyskeskuksen johtamiskulttuurista.

Päivystyskuormitus ei saa olla ylivoimaista. Myös päiväaikaista vastaanottotoimintaa tarvitaan. Riittävä määrä sijaisia lomalla olevien kollegojen tilalla on ehdoton edellytys toiminnan jatkumiselle keskeytymättä. Toisaalta lomalta palaavaa kollegaa ei pidä rutistaa tyhjäksi elokuussa, sillä edessä ovat kuitenkin kysynnän huiput syksyllä.

Terveyskeskuslääkäripulan merkit ovat näkyvissä varsinkin pienillä paikkakunnilla. Palkka ei ole avainkysymys, vaikka se onkin tärkeä. Työolosuhteet ja kuormituskysymykset nousevat yhä selvemmin esille. Omalääkäreiksi terveyskeskuksiin tarvitaan lääkäreitä, jotka ovat valmiita asettumaan aloilleen ja hyväksymään pitkäaikaiset potilassuhteet. Jo perusopetuksessa on asiaa painotettava ja opiskelijoita on valmennettava siihen. Yleislääkäri saavuttaa potilaittensa arvostuksen pikku hiljaa, ei tekemällä heroistisia toimenpiteitä, vaan kuuntelemalla ja ottamalla osaa jokapäiväiseen elämään.

Olemme suureen ääneen puhuneet uupumuksesta, mutta mitä olemme tehneet omalle asennoitumisellemme. Lääkärin on oltava oma herransa varsinkin omalääkärijärjestelmässä. Suuret väestöt ja toisten potilaat kaatavat todellisuudessa koko järjestelmän ideologian täysin. Lääkärin ei pidä vaatia mahdottomuuksia itseltäänkään, jos työnantajakaan ei tee omaa velvollisuuttaan. On turhaa siirtää toimintoja erikoissairaanhoidosta terveyskeskuksiin, jos resurssilisäyksiä ei tule. Paine siirtyy vain päivystykseen, josta on nyt kehittymässä ongelma. Haja-asutusalueilla terveyskeskusten tyhjetessä on edessä pienten kuntien erikoissairaanhoidon menojen kasvu.

WHO:n selvitys heittää meidät 31. sijalle terveystilastoissa, joten lienee aika poliittisten päättäjien ottaa vakavaan keskusteluun terveydenhuollon rahoitus. Onko viisasta olla ylpeä terveydenhuollon 7 %:n bruttokansantuoteosuudesta? Tämän hetkinen BKT:n nousu on 5 % luokkaa, mutta senkään mukaan tuoma lisäraha ei riitä takaamaan järjestelmän pystyssä pysymistä uusine velvoitteineen. Veroja on tuskin kukaan valmis maksamaan lisää. Priorisointikeskustelu on aika siirtää oikeaan tasoon ja rahoitusjärjestelmä kaipaa remonttia.