Uittelen varpaita Längelmävedessä
Kesä on erityinen vuodenaika. Pohjoisen maan asukkaalle kesä merkitsee valoa ja lämpöä. Kesä on kasvun aikaa. Kesäloma tarjoaa usean viikon mittaisen tauon arjen puurtamiseen.
Itse olen juuri lomaani aloittelemassa. Alkuvuoden kiireet alkavat hellittää. Loppuvuotta varten on hyvää aikaa kerätä eväitä.
Terveyspolitiikka on ollut Lääkäriliiton hallituksen asialistan tärkein työsarka. Kansallisen terveysprojektin osalta tarvittava lainsäädäntö alkaa olla valmis ja tuloksiakin on näkyvillä. Hoitotakuu on merkittävästi lyhentänyt jonotusaikaa elektiivisiin toimenpiteisiin. Saavutettu tulos on jo nyt hyvä. Joillakin alueilla ja erikoisaloilla ongelmia on edelleen. Ponnisteluja on jatkettava. Aivan erityisesti on huolehdittava siitä, että jo kertaalleen lyhentyneet jonot eivät ala uudelleen kasvaa. Kansallisen sairauskertomusarkiston rakentaminen on annettu Kansaneläkelaitoksen hoidettavaksi. Tarvittava lainsäädäntötyö on käynnissä.
Tietotekniikan käyttöönotto terveydenhuollossa on jo tähän mennessä muuttanut syvällisesti terveydenhuollon toimintoja. Tästä muutoksesta olemme nähneet vasta vähäisen alun. Kaikkein merkittävin muutos on tapahtunut lääketieteellisen tiedon saatavuudessa. Laajan kirjallisuushaun pystyy nykyvälinein tekemään muutamassa minuutissa, kun siihen parikymmentä vuotta sitten kului päiviä. Kliinistä työtä tekevä lääkäri pystyy jopa vastaanoton aikana tarkistamaan ajankohtaisen ongelman kotimaiset tai kansainvälisetkin hoitosuositukset. Hoitohenkilökunta voi hoidon tarvetta arvioidessaan vaikka puhelinkeskustelun aikana tarkistaa menettelytapaohjeet.
Suurin muutos on tapahtunut potilaan asemassa. Valtava määrä lääketieteellistä tietoa on vapaasti jokaisen kansalaisen käytettävissä. Lääkärin asema tässä tilanteessa muuttuu tiedon omistajasta tiedon tulkitsijaksi. Lääkäriprofession tehtävä on huolehtia siitä, että kansallisella tasolla on potilaille verkossa tarjolla helppokäyttöistä luotettavaa tietoa. Käypä Hoito -ohjeiden merkitys tulee korostumaan entisestään. On tärkeää, että jatkossakin ohjeiden kirjoittamisesta vastaavat asiaan perehtyneet lääkärit näyttöön perustuvan tiedon pohjalta.
Terveysprojektin asioista hallinnon koulutuksen järjestäminen on vielä kesken. Suunnitelma on olemassa, mutta sen toteutumisesta ei vielä ole tietoa. On tärkeää, että koulutuksen kaikissa vaiheissa lääkäreille annetaan riittävät valmiudet hallinnollisia tehtäviä varten. Keskustelua työnjakokysymyksistä on käyty vielä kesäkuussakin. Hyvin toimivissa työyhteisöissä työtehtävien jakaminen on onnistunut yleensä ilman ongelmia. Diagnoosin asettaminen ja hoidon määrääminen ovat lääkärin työn ydin. Näin tulee olla jatkossakin. Lakimuutoksille ei ole tarvetta.
Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen kohtalo on tätä kirjoitettaessa edelleen avoin. Lääkäriliiton kannanottojen lähtökohtana on ollut potilaan hyvän hoidon turvaaminen. Hallinnolliset rajapinnat muodostavat hoitoketjuja haittaavia esteitä ja päätöksiä tehdään oman yksikön etua silmällä pitäen. Kokonaisedun ajamisen sijasta ajaudutaan osaoptimointeja kannustaviin ratkaisuihin. Lääkäriliiton käsityksen mukaan perusterveydenhuollon järjestämistä varten tarvitaan noin 20 000 asukkaan väestöpohja ja erikoissairaanhoidon järjestämisvastuun väestöpohjan tulisi olla noin 250 000 asukasta. Tärkeää on, että kaikki jo olemassa olevat resurssit voidaan tehokkaasti hyödyntää palveluita järjestettäessä.
Lääkäriliitolle vuosi 2006 on tärkeä. Syksyllä käydään Lääkäriliiton valtuuskunnan vaalit. Lääkäriliitto käyttää profession edustajana merkittävää äänivaltaa yhteiskunnallisessa keskustelussa. On tärkeää, että valtuuskunta kuvastaa mahdollisimman tarkkaan lääkärikunnan koko kirjoa. Valtuuskuntaan tarvitaan miehiä ja naisia, lääkäreitä uran eri vaiheista opiskelijoista eläkeläisiin, lääkäreitä perusterveydenhuollosta ja erikoissairaanhoidosta, yksityiseltä ja julkiselta sektorilta, kunnalta ja valtiolta, tutkijoita ja opettajia ja lääkäreitä kaikkialta Suomesta. Kesä on hyvää aikaa miettiä ehdokasasettelua ja elokuussa pitää toimia. Vaalin kiinnostavuuden ja keskustelun lisäämiseksi tullaa vaalien alla avaamaan vaalikone. Tavoitteena on äänestysaktiivisuuden lisääminen. Äänestysprosentti vaalissa on tärkeä tekijä Lääkäriliiton kannanottojen painoarvoa mitattaessa.
Itse ajattelin jatkaa varpaiden uittelua ja lokoisaa lomailua.