Uudet luottamusmiehet koulutettu
Uusien luottamusmiesten kolmivuotinen kausi alkoi elokuussa ja viime viikon lopulla he saivat peruskoulutuksen tehtäväänsä. Kaksipäiväiselle kurssille osallistui 61 lääkäriluottamusmiestä, joista noin puolet oli terveyskeskuksista ja puolet sairaaloista. Mukana oli myös luottamusmiehinä toimivia hammaslääkäreitä ja eläinlääkäreitä. Tilaisuuden järjesti Lääkärikartelli.
Luottamusmies on paikallisen edunvalvonnan kivijalka. Hän on arvostettu kollega, joka on valittu puolustamaan jäsenten yhteisiä etuja. Hän nauttii myös työnantajapuolen luottamusta ja pyrkii osaltaan edistämään työrauhan säilymisestä. Luottamusmiesten merkitys on viime vuosina entisestään kasvanut neuvottelujen painottuessa yhä enemmän paikallistasolle.
Lääkäriluottamusmiehiä 400
Lääkäriluottamusmiehiä on yhteensä noin 400, joista lähes kaikki työskentelevät kuntasektorilla. He toimivat Akavan julkisen sektorin korkeasti koulutettujen neuvottelujärjestön JUKO ry:n nimissä, mutta käytännössä he hoitavat lääkärien, hammaslääkärien ja eläinlääkärien edunvalvontaa. Sairaanhoitopiireissä ja kuntayhtymissä lääkäreillä on myös oma pääluottamusmies.
Useimmissa terveyskeskuksissa toimii lääkäriluottamusmies. Pienissä terveyskeskuksissa luottamusmiehen tehtäviä voi hoitaa myös Kunnallislääkärien yhdyshenkilö, joskaan hänellä ei ole virallisia neuvotteluoikeuksia.
Valtiolla lääkäriluottamusmiehiä on runsaat kymmenen. Heitä toimii yliopistoissa sekä muutamissa terveydenhuoltoon liittyvissä virastoissa, kuten Lääkelaitoksessa, valtion mielisairaaloissa ja Kansanterveyslaitoksessa. Lisäksi lääkäreillä on omat henkilöstön edustajansa sosiaali- ja terveysministeriössä, lääninhallituksissa ja puolustusvoimissa. Niissä virastoissa, joissa lääkäreillä ei ole omaa luottamusmiestä, lääkärit voivat kääntyä muiden JUKOn luottamusmiesten puoleen.
Yksityisellä sektorilla ei ole lääkäriluottamusmiehiä, vaan lääkärit neuvottelevat yleensä yksilöllisesti palkoistaan. Ongelmatilanteissa apua saa Lääkäriliiton toimistosta.