Terveydenhuollon työmarkkinoilla on jälleen verraten rauhallista. Kysymykseksi jää, pysyvätkö sairaanhoitajat töissään pölyn laskeuduttua. Vai etsivätkö he muita töitä. Vai alkavatko he neuvotella tavalla tai toisella itselleen henkilökohtaisesti nykyistä korkeampia palkkoja. Kaikkeen tähän on vapaan markkinatalouden maassa mahdollisuus.

Eräs mielenkiintoa herättänyt päänavaus oli Tehyn ja KT:n sopima työvoiman määrään sidottu palkankorotusvara. Sopimuksessa asia sovittiin neljän vuoden seurantana niin, että lähtökohdaksi otettiin vuoden 2006 kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstömäärä. Sovittiin, että jos henkilöstön kokonaismäärä pysyy ennallaan tai laskee, suoritetaan paikallisena järjestelyeränä 1.5.2011 lukien 2 %. Julkisella sektorilla tuo henkilöstömäärä oli vuonna 2006 yhteensä 240 000 ja yksityissektori mukaan lukien 340 000. Sopimuksessa muutosta laskettaessa otetaan huomioon ostopalveluna ja vuokratyönä tehtävän työn osuus.

Sopimuksen taustalla on tosiasia, että kuntien sosiaali- ja terveyspalveluiden henkilöstöä eläköityy tulevan neljän vuoden aikana yhteensä 25 000 henkilöä. Jo tämän vähenemän täyttö edellyttäisi joka kymmenennen syntyvän siirtyvän töihin sosiaali- ja terveystoimen julkiselle sektorille. Kehitys ei liene tämän suuntainen. Asiaa voisi tarkastella laajemmallakin makrotasolla.

Menneiden kymmenen vuoden aikana eläkkeellä olevien määrä on kasvanut 82 000:lla ja työikäisten määrä on lisääntynyt vielä nopeammin eli 90 000:lla. Samanaikaisesti työttömyys on laskenut 11,2 prosentista 6,2 prosenttiin. Kehitys on tähän asti ollut suotuisaa, mutta muuttuu nopeasti. Väestötilastojen perusteella tulevan kymmenen vuoden aikana eläkkeellä olevien määrä lisääntyy jopa 434 000:lla ja samalla työikäisten määrä vähenee 130 000:lla. Kun meillä on jo nyt tiettyjen sektoreiden sisällä segmenttitasoilla pulaa ammattiosaajista, tulee vaje kiistatta kasvamaan tulevina vuosina.

Suomen väestö ja samalla palveluiden sekä tuotannon tarve kasvavat hiljalleen. Kun samalla eläkeläisten määrä lisääntyy ja työikäisten määrä alenee, ollaan makrotason ratkaisujen edessä. Työperäinen maahanmuutto ei kykene ratkaisemaan tulevaa työvoimatarvetta, ja avaimia tuleekin löytää olemassa olevan väestön sisältä. Tällöin tulee helposti mieleen työnteon mallien kehittäminen, tehtävien uusjako ja nykyisen työvoiman pitäminen nykyistä pidempään työelämässä.

Menneiden vuosien aikana elinkeinokasvumme on ollut noin kolmen prosentin vuosivauhtia. Tästä yksi prosentti on ollut työvoiman kasvua ja kaksi prosenttia tuottavuuden kasvua. Työvoiman määrän niukentuessa kasvu-uran säilyttäminen edellyttäisi entistä suurempaa tuottavuuden kasvua. Tämän on sisällettävä muutakin kuin työn tehostamista. Samalla nykyisestä työvoimasta tulee pitää entistä parempaa huolta, jotta työssä jaksaminen lisääntyisi. Osa nykyisistä 164 000 työttömästä tulisi saada takaisin työelämään ja samalla saada työikäisiä pysymään töissä lähemmäs 68 vuoden tavoiteikää.

Vuoden vaihteessa aloittava uusi työ- ja elinkeinoministeriö jakaa toimintansa neljälle osastolle: työllisyys ja yrittäjyys, työelämä ja markkina, innovaatio sekä energia. Työmarkkinaratkaisut saattavat tukea uusia työelämän haasteita varsin ratkaisevasti. Mainittu Tehyn ja KT:n sopimus henkilöstön määrästä ja sen vaikutuksesta palkkaukseen on yksi signaali tulevasta. Jos tulevaisuuden työt tehdään vähemmällä työvoimalla, on nykyistä kannustavampi palkkaus varsin luonnollinen kehitys.

Monilla aloilla työn sisältö, työnjakokysymykset ja työnteon mallit tulevat varmasti muuttumaan. Tässäkin kehityksessä tehokkaimmat ammattikunnat ovat kehityksen kärjessä. Ne kykenevät luotsaamaan työvoimaa kohden uusia haasteita. Myös tulevaisuuden Suomessa työn teon tulee olla iloa ja syvää tyydytystä tuottava moottori sekä perhe-elämälle ja vapaa-ajalle riittävästi aikaa antava osa ihmisen kokonaisuutta.

olli.meretoja@fimnet.fi