Uusi hallitus aloitti työnsä
Lääkäriliiton hallituksen uudet jäsenet haluavat parantaa lääkärien työoloja ja vaikuttaa liiton kautta terveyspolitiikkaan.
Lääkäriliiton hallitus 2014: vasemmalta Kari-Pekka Martimo, Marjo Parkkila-Harju, Jarkko Kirjavainen, Ulla Palmu, Eveliina Ronkainen, Marjut Laurikka-Routti, Kristiina Aalto, Juuso Tamminen ja Tuula Rajaniemi. Kuvasta puuttuu Tom Silfvast.
Miten hallituksen uudet jäsenet ovat tulleet mukaan liiton toimintaan? Entä mihin asioihin he haluavat kaudellaan erityisesti vaikuttaa?
Jarkko Kirjavainen
Lastenneurologian erikoislääkäri, Jyväskylä
Olen toiminut Keski-Suomen keskussairaalassa pääluottamusmiehenä pian kolmivuotisen kauden ja minut valittiin valtuuskuntaan jo edelliselle kaudelle vuonna 2009.
Järjestötehtävät ovat vieneet viime vuosina mukanaan ja on kiinnostavaa päästä vaikuttamaan yhteisiin asioihin. Hallituksessa olo tarjoaa hyvän näkökulman koko Suomen lääkärien asioihin ja suomalaiseen terveydenhuoltoon. Se on myös mahdollisuus päästä vaikuttamaan terveyspolitiikkaan.
Itselleni läheisiä asioita ovat yleinen lääkärien edunvalvonta, työolosuhteiden parantaminen ja esimerkiksi sairaaloiden erikoislääkärien palkkakysymykset.
Myös lääkärin autonomia on tärkeää. Lääkärin itsenäinen kliininen päätöksenteko täytyy turvata jatkossakin.
Ulla Palmu
Terveyskeskuslääkäri, Saarijärvi
Lääkäriliiton toimintaan tulin luottamusmiehenä ja GPF:n edeltäjän, Kunnallislääkärien aktiivina. Olen toiminut sen jälkeen eri jaoksissa ja valtuuskunnassakin jo yhden vaalikauden. Järjestötehtävät ovat tulleet tutuiksi myös kotikaupunkini kunnallispolitiikasta, jossa olen toiminut parikymmenen vuoden ajan.
Liiton hallituksessa olin ensimmäisen kerran vuonna 2012 ja silloin ehkä suurimpana yllätyksenä tuli se suuri asioiden määrä, johon hallitus ehtii paneutua vuoden aikana. Nyt odotan sitä kovasti.
Nyt ajankohtaisinta on terveyspolitiikkaan ja terveydenhuollon uudistuksiin vaikuttaminen. Lääkäreillä on hyviä ajatuksia siitä, miten terveydenhuolto kannattaisi järjestää, ja liiton kautta voimme saada niitä kuuluviin.
Perusterveydenhuollon lääkärinä minulle on tärkeää nostaa perusterveydenhuollon asemaa, muutenkin kuin sloganeina maan hallituksen ohjelmassa. Samalla pitää pohtia myös sitä, miten perusterveydenhuoltoon saadaan sitoutuneita, samassa työpaikassa pitkään työskenteleviä lääkäreitä. Pelkkä raha ei voi olla ratkaisu.
Eveliina Ronkainen
Lastentautien erikoislääkäri, Oulu
Olen toiminut järjestötehtävissä opiskeluajoista lähtien. Lääkäriliiton toimintaan olen tullut Nuorten Lääkärien Yhdistyksestä, jossa toimin nykyään valtuuskunnan puheenjohtajana.
Yhteisten asioiden hoito on ollut minulle luontevaa ja vastuut ovat kasvaneet vähitellen. Olen lähtenyt innokkaasti hoitamaan uusia järjestötehtäviä, ja nyt toimimaan hallituksessa.
Lääkäriliiton hallituksessa on mahdollisuus päästä vaikuttamaan lääkärin arkeen ja helpottamaan kaikin tavoin lääkärin työtä.
Itselleni tärkeitä ovat erityisesti koulutukseen liittyvät asiat, laadukas perusopetus ja erikoislääkärikoulutus. Myös kollegiaalisuuteen liittyvät teemat ovat lähellä sydäntä.
Tom Silfvast
Anestesiologian erikoislääkäri, Helsinki
Raskaasti päivystävän alan lääkärinä olen ollut aina kiinnostunut edunvalvonnasta ja toiminnan kehittämisestä. Olen ollut valtuuskunnassa usean kauden ja viime lakon aikaan olin HYKS anestesiologian luottamusmiehenä sektorimme lakkopäällikkönä.
Liitto on vahva vaikuttaja, ja hallituksesta käsin pääsee mukaan muotoilemaan kannanottojamme ja verkostoitumaan muiden vaikuttajien kanssa. Ei ole jäänyt epäselväksi, että töitä ja toimeksiantoja on riittävästi, mutta lähden mukaan avoimin mielin.
Olin sosiaali- ja terveysministeriössä osallistumassa asioiden valmisteluun valtionhallinnon näkökulmasta 2007-2011. Päällimmäisinä hankkeina olivat terveydenhuoltolain, ensihoitopalvelun ja päivystyslääketieteen tehtävät, ja on luonnollista, että nämä terveydenhuollon palvelujärjestelmää koskevat asiat ovat yhä mielenkiinnon kohteena.
Elämme vuosikymmentä, jonka kaltaista saa historiasta turhaan hakea mitä näihin asiakokonaisuuksiin tulee. Prosessit ovat vasta aluillaan, eikä tietenkään tämän pestin aikana saa mitään valmiiksi, mutta vaikuttamisen paikkahan tämä on.