Uusi valtuuskunta äänesti henkilövalinnoista
Lääkäriliiton uusi valtuuskunta kokoontui ensimmäiseen kokoukseensa Lääkäritalolle 11.-12. joulukuuta. Kokouksessa valittiin valtuuskunnan uudeksi puheenjohtajaksi LT, kardiologi Mikko Pietilä ja varapuheenjohtajaksi turkulainen terveyskeskuslääkäri Suvi Vainiomäki.
Valtuuskunnan kokouksen tunnelma sähköistyi jo ensimmäisen tunnin aikana, kun varapuheenjohtajan paikkaa asettuivat tavoittelemaan Taito Pekkarinen ja Suvi Vainiomäki. Nuoruus voitti tällä kertaa seniorin, sillä 30-vuotias Vainiomäki valittiin valtuuskunnan uudeksi varapuheenjohtajaksi äänin 50-8.
Nuorten Lääkärien yhdistyksen NLY:n puheenjohtajana toimiva Vainiomäki kertoi olevansa erityisen kiinnostunut lääkärikoulutukseen liittyvistä asioista, mutta kantavansa yhtä lailla huolta perusterveydenhuollon tilasta.
Hallitukseen uutena Teppo Heikkilä
Valtuuskunta valitsi myös hallituksen jäsenet. Lääkäriliiton hallituksen puheenjohtajana jatkaa oululainen plastiikkakirurgi Timo Kaukonen. Kaukonen on toiminut puheenjohtajana vuoden 2009 alusta.
Hallituksen varapuheenjohtajina jatkavat Peijaksen sairaalan apulaisylilääkäri Samuli Saarni, joka toimii myös erikoistutkijana THL:lla, sekä ylilääkäri Mikko Valkonen YTHS:stä. Puheenjohtajisto valitaan vuodeksi kerrallaan.
Uutena jäsenenä hallitukseen valittiin kuopiolainen eurolääkäri Teppo Heikkilä. Heikkilä istuu hallituksessa seuraavat kaksi vuotta.
Hallituksessa jatkavat Olli Lappalainen, Marjut Laurikka-Routti, Tinja Lääveri, Raija Niemelä, Helena Nukari ja Antti Tamminen. Erovuorossa oli Taina Autti.
Eurolääkäripalvelu keskustelutti valtuuskuntaa
Puheenjohtajan katsauksessa Timo Kaukonen valotti valtuuskunnalle liiton strategiatyötä, joka käynnistyy heti liiton 100-vuotisjuhlien jälkeen maaliskuussa. Valtuuskunnalle raportoidaan strategiatyön etenemisestä seuraavissa kokouksissa.
Kaukonen kävi läpi myös ajankohtaisia terveyspoliittisia teemoja, joihin liitto on vaikuttanut ja vaikuttamassa. Eniten keskustelua herätti perusterveydenhuollon lisäkoulutukseen liittyvä asetusmuutos. Sosiaali- ja terveysministeriössä valmisteilla oleva asetusmuutos pakottaisi eurolääkärit suorittamaan terveyskeskuspalvelunsa julkisen työnantajan palveluksessa. Europalveluksi hyväksyttäisiin vain kolmen kuukauden mittaiset yhtäjaksoiset työsuhteet nykyisen yhden kuukauden sijasta.
Moni valtuuskunnan jäsen käytti huolestuneen puheenvuoron asiasta. Nuorten lääkärien pakottamisen ei koettu motivoivan nuoria lääkäreitä terveyskeskustyöhön.
Valtuuskunta pohti myös, rajoittaako esitys työvoiman vapaata liikkuvuutta. Ministeriö on pyytänyt oikeuskanslerilta lausunnon asiasta. Oikeuskansleri ei näe perustuslain ilmaiseman oikeuden työhön eikä elinkeinovapauden kannalta ongelmia siinä, että palvelustyypistä säädetään samalla tavoin kuin europalvelun muustakin sisällöstä. EU-näkökulmaan oikeuskansleri ei ota kantaa.
Asetus on parhaillaan lausuntokierroksella, ja Lääkäriliitto lausuu asiasta ministeriölle.
Jäsenmaksu ennallaan, ponsi hyväksyttiin
Seniorilääkärit tekivät ponnen, joka hyväksyttiin valtuuskunnassa yksimielisesti.
Ponnen hyväksyttyään valtuuskunta edellyttää, että liiton toiminnan kehittämiseksi jäsenkuntaa koskevien tutkimusten kohderyhmä laajennetaan selvityksestä riippuen seniori-ikäisiin tiedon saamiseksi näiden jäsenten terveydestä, elämänlaadusta, ansiotoiminnasta ja sosioekonomisesta tilanteesta.
Valtuuskunta päätti myös Lääkäriliiton jäsenmaksusta. Maksu säilyy ennallaan, joten perusjäsenmaksu on myös ensi vuonna 480 euroa.
Luottamusneuvostoon uutena Kari Pylkkänen
Valtuuskunta valitsi myös luottamusneuvoston vuosiksi 2010-2012. Luottamusneuvosto toimii liiton sovinto- ja kunniatuomioistuimena. Luottamusneuvostoon valittiin uutena jäsenenä valtuuskunnan entinen puheenjohtaja Kari Pylkkänen. Luottamusmiesneuvostossa jatkavat Kale Juva, Vuokko Hupli, Markku Kanerva, Camilla Renlund, Hanna Salmenpohja, Jan Schugk, Karl von Smitten ja Leo Strid.