Vaikka voimassa olevan kunnallisen lääkärisopimuksen hyväksymisestä on jo yli puoli vuotta, ja sopimuksen voimassaoloaikaakin on vielä jäljellä lähes saman verran, keskustelu virkaehtosopimuksesta, palkkatavoitteista ja myös keinoista tavoitteiden saavuttamiseksi näkyy jatkuvan ainakin Lääkäriliiton Internet-sivuilla vilkkaana. Hyvä niin - eikä liene ihmekään! Viime sopimuskierros kun jätti paljon hampaankoloon: palkkaratkaisun kokonaistaso ei tyydyttänyt, koska lääkäreiden palkkausasema ei siinä mitenkään korjautunut. Myöskään mitään niistä erityisongelmista, joita lääkäreiden palkkauksessa - riittämättömän peruspalkan ohella - on koettu olevan, ei saatu ratkaistua yhden vuoden mittaisella, yleisen tason mukaisella sopimuksella. Ja viimeiseksi lopuksi, ratkaisu osana kunnallista virkaehtosopimusta jätti sädetyötä tekevät ilman kompensaatiota sädeloman lakattua edellisen sopimuksen umpeutuessa.

Jatkuvan palkkauskeskustelun taustalla on toki muitakin syitä. Tuskin oli muste kuivunut edellisen sopimuksen allekirjoituspapereista, kun yleisemminkin julkisuudessa alettiin puhua seuraavasta, monivuotiseksi veikatusta yleisestä tulopoliittisesta sopimuksesta. Johan talvella veikkailtiin sopimuksen tulevan parhaimmillaan tehdyksi jo syyskuussa - kunhan valtion lupaukset verohelpotuksista osana kokonaisratkaisua tulevat esille budjettikäsittelyn yhteydessä. No, valtio on osansa hoitanut - 1,5 %:n nettopalkan korotus on lääkäreillekin luvassa. Inflaatio tosin laukkaa pari prosenttiyksikköä kovemmissa lukemissa.

Tulevasta TUPO-sopimuksesta käytävän keskustelun ohella edunvalvontakeskustelua on ylläpitänyt myös vasta viime viikkoina ratkaisunsa saanut sädelomakysymys. Asiaan, josta kunnallinen työmarkkinalaitos ei osana valtakunnallista lääkärisopimusta suostunut sopimaan, on jouduttu hakemaan ratkaisua raskailla paikallisilla neuvotteluilla. Eikä monellakaan paikkakunnalla päästy edes neuvotteluihin ennen yksittäisten lääkäreiden henkilökohtaisia painostustoimia - uhkausta jättää kunnallinen työnantaja, joka näkyy ymmärtävän palkkakulut pelkästään välttämättömäksi ja minimoitavaksi kulueräksi, eikä myös yhdeksi johtamisen välineeksi ja henkilöstön motivointikeinoksi.

Työnantajapuoli ei vielä ole, ainakaan omien havaintojeni mukaan, tullut tiedotusrintamalla ulos kuorestaan. Toki sekin on odotettavissa. Eiköhän lähiviikkoina ala taas lehtien palstoille ilmestyä tilastoja lääkäreiden kaikkia muita julkisen sektorin ammattiryhmiä suuremmista kokonaisansioista - ilman mitään mainintaa siitä pakollisten päivystystyönä tehtävien ylityötuntien määrästä, jolla kyseinen kokonaisansio selittyy. Puhumattakaan, että lehdissä näkyisi tilastoja lääkäreiden muihin ammattiryhmiin nähden vertailukelpoisesta perustyöajan ansiosta, tai esimerkiksi vertailua suomalaisten lääkäreiden ansiotasosta suhteessa muiden pohjoismaiden lääkäreiden palkkaustasoon ja työaikaan. No, täytyy myöntää, että tässä suhteessa ammattikuntamme on saanut yllättävääkin tukea omille ponnisteluilleen. Kertoihan peruspalveluministeri Soininvaara kesäkuussa Terveysfoorumissa, että terveydenhuollon palkkataso Suomessa on 20 % alhaisempi kuin muissa länsimaissa. Lieneekö sitten tarkoittanut samalla antaa tukensa Lääkäriliiton oikeutetuille pyrkimyksille korjata jäsenistönsä ansiotasoa vähintäänkin lähemmäksi muiden maiden tasoa jo tulevalla sopimuskierroksella - ja vähääkään pitemmällä tähtäimellä pyrkimykselle saavuttaa tuo muiden maiden ansiotaso.

Kentällä siis keskustellaan, ja juuri oikeaan aikaan. Vaikka voimassa oleva sopimus umpeutuu vasta tammikuussa, on toki selvää, että juuri näinä viikkoina eletään tavoitteiden asettelun aikaa Lääkäriliitossakin. Edunvalvontavaliokunta työryhmineen valmistelee, ja hallitus valmistautuu päättämään tavoitteista. Siksi on tärkeää, että jäsenkunta juuri nyt keskustelee tulevalle lääkärisopimukselle asetettavista, määrällisistä ja laadullisista tavoitteista. Eikä pelkästään tavoitteista, vaan myös tavoitteiden toteuttamisen vaatimista keinoista. Vaikka kompensaation saaminen sädeloman menettämisestä vaati tällä kertaa tiukkoja ja raskaitakin paikallisia neuvotteluja, osoitti se ehkä samalla jäsenkunnallemme, päätöksentekoon osallistuvat luottamusmiehet mukaan lukien, että tavoitteissaan yhtenäinen ja tavoitteitaan tarvittaessa raskaillakin keinoilla ajamaan valmistautunut joukko kykenee myös saamaan tavoitteensa läpi.

Itse asiassa, täsmälleen samanlaisesta asetelmasta on kyse myös tulevissa valtakunnallisissa lääkärisopimusneuvotteluissa. Jos Lääkäriliitto kykenee asettamaan tavoitteet, joiden takana jäsenkunta yhtenäisenä seisoo ja joiden toteuttamista jäsenkunta on valmis yhdessä ja yhtenäisenä raskaillakin keinoilla ajamaan, ne ovat myös saavutettavissa.

Toivottavasti myös vastapuolemme valtakunnallisissa virkaehtosopimusneuvotteluissa on havainnut, valmis uskomaan ja myöntämään saman tosiasian.