Liikkuva turkulainen, apulaiskaupunginjohtaja Kaija Hartiala puhuu osaamisen keskittämisen ja innovatiivisten palveluiden puolesta. Palvelutarpeita ei ratkaista virkojen lisäyksillä.

Kaija Hartiala on Turusta ja ylpeä siitä. Hän kertoo anekdootin, jossa joutuu ministeriössä pitämässään esityksessä keskeytetyksi. Tapaamisen isäntä totesi olevansa iloinen, että oikein tois puol jokkee on tultu asioita hoitamaan "kun ei niitä turkulaisia yleensä täällä Helsingissä näy".

Hartiala onkin monella tapaa liikkuva varsinaissuomalainen. Hän on ehtinyt neljä uraa, joista viimeisimpänä vuoden vaihteessa päättyvä Turun apulaiskaupunginjohtajuus.

Tehokkuutta osaamista keskittämällä

Hartiala valittiin vuonna 2001 Turun apulaiskaupunginjohtajaksi ensimmäisenä naisena kautta historian. Tonttiin kuuluivat sosiaali- ja terveystoimi, kulttuuri sekä nuoriso- ja liikuntatoimi. Vuoteen 2005 Hartialan leiviskänä olivat myös ammattikorkeakoulu sekä ammattiopetus ja opetustoimi.

Suurimpana saavutuksenaan Hartiala pitää Turun kaupungin kirurgisen sairaalan fuusiota Tyksiin sekä Turun valitsemista Euroopan vuoden 2011 kulttuuripääkaupungiksi.

- Turulla oli oma kirurginen sairaalansa, jossa oli laajaa operatiivista toimintaa gynekologiasta ortopediaan. Silti turkulaiset potilaat joutuivat odottamaan tekonivelkirurgiaan pääsemistä jopa 43 kuukautta, mistä saimme lääninhallituksen huomautuksen, Hartiala kertoo.

Esimerkkinä 2000-luvun alun liiallisesta hajautuksesta on, että niin Tyksissa kuin kaupungin sairaalassakin leikattiin vain 150 rintasyöpäpotilasta vuodessa. Koska säde- ja sytostaattihoitoa annettiin vain Tyksissa, kaupunginsairaalan potilaat joutuivat käymään myös siellä.

- Katsoin, että jotta saisimme erikoissairaanhoidon toimimaan, täytyy luopua omasta sairaalasta. Prosessissa oli etua lääkäriydestä: puhuin samaa kieltä kuin alaiseni. Asetimme etusijalle potilaan edun ja osaamisen kehittämisen.

Muutoksen tekivät tiimit, joissa oli sairaanhoitopiirin, terveystoimen ja työntekijäryhmien edustus. Työn tuloksena kaupunginsairaalan toiminnot liitettiin Tyksin vastaaviin. 250 työntekijää siirtyi sairaanhoitopiirin palvelukseen ja sairaanhoitopiiri sai ortopedian klinikan. Nykyisin lähes kaikki jonot ovat hoitotakuun edellyttämät alle kuusi kuukautta.

Turussa toimii Hartialan aloitteesta opetusterveyskeskus, jossa työskentelee moniammatillisia opiskelijatiimejä. Tavoitteena on antaa esimerkiksi sairaanhoitajiksi ja lääkäreiksi tähtääville mahdollisimman varhain käsitys toistensa tulevista työnkuvista ja ajattelutavoista.

Tuottaminen ammattilaisille

Jos Hartiala saisi uudistaa perusterveydenhuollon, hän luopuisi väestövastuusta.

- Järjestelmän ideana on, että lääkäri pystyy hoitamaan potilasta kokonaisvaltaisesti, koska tuntee tämän perhetaustankin. Yhteiskunnallinen muutos on tehnyt tämän mahdottomaksi. Toisaalta lääketieteen kehittyminen on johtanut siihen, että yksi lääkäri ei voi hallita kaikkea.

Työikäisiä potilaita palvellaan työterveyshuollossa. Perusterveydenhuollon lääkärit kokevat usein, että heidän on otettava kantaa asioihin, joihin osaaminen ei riitä.

- Tilanne on tiedostettu, ja sitä yritetään korjata useissa terveyskeskuksissa antamalla lääkäreille mahdollisuus perehtyä jonkin tietyn potilasryhmän hoitoon. Näin esimerkiksi vanhusten rempallaan oleva lääkitys voidaan saada kuntoon.

Hartialan visioissa erikoistuneet perusterveydenhuollon yksiköt tekevät tiivistä yhteistyötä erikoissairaanhoidon kanssa. Tätä kohti on pyritty Turussa, jossa kaupungin ja sairaanhoitopiirin väki kokoontuu säännöllisesti keskustelemaan hoidollisista pullonkauloista.

Yhteistyön esteissä on pitkälti kyse asenteista. Virkamiesten lisäksi soppaa hämmentävät kunnalliset luottamusmiehet. Hartiala uskoo, että suuri osa perusterveydenhuollon ongelmista johtuu kuntademokratian ja asiantuntijuuden törmäyksistä.

- Tuotanto tulisi selkeästi erottaa tilaamisesta. Kunnallisten luottamushenkilöiden pitäisi määritellä, minkä laatuista palvelua kuntalaisille annetaan, ja kuinka paljon sitä annetaan. Palveluiden tuottamisen taas hoitaisivat ammattilaiset. Sitä vartenhan heitä koulutetaan.

- Palvelut tulisi hankkia sieltä, missä niitä tuotetaan tehokkaasti, ja tuotantoyksiköiden pitäisi olla sen kokoisia, että niitä pystyy johtamaan.

Sosiaali- ja terveydenhuollon yhdistämistä on pidetty tavoitteena pitkään.

- Lähtisin asiakkaan tarpeista. Vanhusten palvelut sekä lasten ja nuorten mielenterveyspalvelut on ehdottomasti järjestettävä yhdessä. On kuitenkin toimintoja, joilla yhteistä rajapintaa ei ole: esimerkiksi toimeentulotuen jakaminen ja sydänleikkaukset ovat kaukana toisistaan.

Itsenäistä asumista palveluiden lähellä

Tulevaisuuden palvelurakenteista puhuttaessa ei voida välttää sanaa ikääntyminen. Sävy on yleensä negatiivinen: yhteiskunnan rahat eivät riitä eläkkeisiin, laitospaikkoihin eivätkä kotihoitoon. Hartiala edustaa optimistileiriä.

- Vanhusten toimintakyky paranee koko ajan. On totta, että meille tulee lisää vanhuksia, jotka elävät entistä pidempään. Aika, jona he tarvitsevat palveluita, ei kuitenkaan pitene, vaan voi jopa lyhetä.

Toimintakykyä ylläpitää hyvä sosiaalinen ympäristö.

- Voimavarat tulisi keskittää sen pohtimiseen, miten luomme ikäihmisille mahdollisimman virikkeisen ja turvallisen ympäristön.

Usein väitetään, että mahdollisimman pitkä kotona asuminen on vanhuksen etu. Hartiala sanoo, että itsenäinen asuminen on ideaali, mutta niin, että palvelut ovat lähellä.

- Yhä suurempi osa vanhuksista on paitsi halukkaita, kyvykkäitä ostamaan palveluita. Palvelusetelit voimistavat kehitystä entisestään.

Hartialan ajatuksena on tarjota inhimillistä hoitoa taloudellisesti kestävällä tavalla Tanskan mallin mukaisesti. Jos palvelut viedään asiakkaiden luo, säästetään työaikaa eli rahaa. Hartiala korostaakin, että nykyisten palveluiden tarjontaa ei voida loputtomasti lisätä oletetun kasvavan kysynnän perusteella.

- Terveydenhuollossa on Käypä hoito -suositusten pohjalta luotu hoitokriteerit. Toivoisin, että muuhunkin palvelutuotantoon luotaisiin vastaavat kriteeristöt.

Verovarojen rajallisuuden lisäksi palvelutuotannon kasvumahdollisuuksia rajaa henkilökunnan saatavuus. Monesti lasketaan sen varaan, että maahanmuuttajat hoitavat vanhuksia, kun suomalaisia ei työhön enää riitä. Hartiala näkee tämän siirtomaa-ajatteluna.

- Emme voi tuudittautua siihen, että tänne tulee ihmisiä hoitamaan työt, joita emme itse halua tehdä.

Aikaisempi interventio parasta valistusta

Hartialan mielestä Kansallinen terveyshanke ei ole saanut julkisuudessa ansaitsemaansa kiitosta.

- Jo hoitotakuu on huipputulos. Rahaa säästyy arvaamattomat määrät sillä, että leikkauksiin jonottavien määrä putosi neljän vuoden takaisesta 66 000:sta viime vuoden 7000:een.

Myös Käypä hoito -suositusten luominen on ollut tärkeää. Yhtenäiset hoitokäytännöt ja niistä annettu ohjeistus antavat lääkäreille mahdollisuuden järkeistää potilaille tehtävien tutkimusten määrää. Tässä riittää työtä.

- Esimerkiksi thorax röntgen -kuvia otetaan Suomessa paljon enemmän kuin Euroopassa keskimäärin.

Se, mitä Hartiala odottaa hallituksen uudelta terveyspoliittiselta ohjelmalta, on terveyden edistämiseen panostaminen.

- Suomessa on äitiys- ja lastenneuvoloita sekä järjestöjä, jotka tekevät tällä rintamalla ansiokasta työtä. Tärkeää on myös se, että yksittäiset ihmiset motivoituvat vaalimaan terveyttään. Terveydenhuollon henkilöstöllä on tässä keskeinen rooli.

Hartiala tietää, että lääkärit on koulutettu diagnosoimaan sairauksia, ei personal trainereiksi. Hän toivoo silti, että kollegat käyttäisivät arvovaltaansa ihmisten elintapamuutosten vauhdittamiseen nykyistä aiemmassa vaiheessa.

- Esimerkiksi ylipainoon kiinnitetään huomiota vasta, kun katastrofi on käsillä. Lääkäri voisi huomauttaa asiasta jo normaalipainoiselle, jonka elintavat näkee huolestuttavina.

Hartiala peräänkuuluttaa uusia keinoja ihmisten herättämiseksi. Hän ottaa esimerkiksi Turussa toteutetun Koulut liikkeelle -hankkeen, jonka puitteissa on rakennettu koulujen pihoille palloseiniä ja houkuteltu lapset leikittämään pienempiään. Turun kaupungin vuosittain sijoittamilla 130 000 eurolla tavoitetaan 8 000 lasta.

Myös kodit voivat opettaa jälkikasvulleen yhteisöllisyyden iloja.

- Suomalaiset ottavat annetut ohjeet tosissaan. Arvo Ylppö opetti, että perheen ilta-ateria syödään kello 17. Nykyisin, kun harrastuksia ja muita menoja on paljon, tämä johtaa siihen, että kukin hotkii pitsanpaloja sohvannurkassaan. Yhtä hyvin voitaisiin laittaa hyvää ruokaa ja syödä se vähän myöhemmin, kun kaikki perheenjäsenet ehtivät pöydän ääreen. Yhteinen ruokailu edistää koko perheen hyvinvointia.