Lehti 45: Liitto toi­mii 45/2004 vsk 59 s. 4418 - 4419

Vahvat arvot kantavat kiireenkeskellä

Tukeva arvopohja ja kollegoiden tuki ovat asioita, joista lääkäri voi ammentaa voimia työhönsä arjen kiireen keskellä. Kollegiaalisuus ei ole mikään uusi keksintö: lääkärien ammattiveljeyden voimasta puhui aikoinaan jo Hippokrates. Kestävät arvot ovat lopulta muuttuneet varsin vähän vuosien saatossa.

Katja Patronen

Kuopion hiippakunnan piispalla Wille Riekkisellä on se käsitys, että nykyajan kielteisistä ilmiöistä puhutaan usein muiden ihmisten arvoja arvostellen. Moni miettii mielessään, kuinka paljon parempi paikka maailma olisi, jos tuo ei olisi tuollainen - ja niin edelleen.

- Tällainen ajattelu ei kasvata luottamusta toiseen ihmiseen. Inhimillisyys on sitä, että uskoo hyvään itsessään ja muissa, pohti viime viikolla Kuopiossa lääkärien kollegiaalisuus-koulutuksessa puhunut Riekkinen.

Lääkärit pelkäävät joskus inhimillisyytensä katoavan vaativan työn paineissa. Aikaa ei tunnu riittävän perimmäisten kysymysten pohdiskeluun.

Riekkinen vakuuttaa, ettei inhimillisyys huku, kunhan lääkäri malttaa pysähtyä miettimään ja kuuntelemaan.

- Jokaisessa ihmisessä on alttius seitsemään kuolemansyntiin ja seitsemään kardinaalihyveeseen. Niitä kaikkia on viljeltävä tasapuolisesti henkisen avaruuden säilyttämiseksi. Jos haluaa rakentaa arvonsa kestävän kehityksen pohjalle, on valmistauduttava kysymään itseltään usein, mikä on hyvää, oikein ja kohtuullista, piispa evästi.

Nuoret lääkärit kovissa paineissa

Nuoria lääkäreitä suomitaan aika ajoin arvomaailman vinoumista ja kehnosta työmoraalista. Nuorten lääkärien yhdistyksen puheenjohtaja Anne-Mari Kantanen peräänkuuluttaa arvostelijoilta ymmärrystä oman sukupolvensa lääkäreitä kohtaan.

- Me olemme tehneet lääkärintyötä vain aikana, jolloin terveydenhuollossa on säästetty. Kustannusajattelu on istutettu meihin vahvasti jo opintojen alussa.

Myös työpaineet ovat ankarat, kun uutta ammattia harjoitetaan entistä vaativampien ja valistuneempien potilaiden edessä.

- Työn taitovaatimuksetkin ovat kiristyneet. Huoli oman ammattitaidon riittävyydestä on kova.

Kantanen kiistää väitteet nuorten lääkärien sitoutumisvaikeuksista.

- Miten työnantajaan voi sitoutua, jos tarjolla on pelkkiä määräaikaisia pätkätöitä? Nuori lääkäri haluaa kyllä sitoutua, mutta ei uhrata työlle koko vuorokautta. Aikaa halutaan antaa myös kodille, läheisille ja harrastuksille.

Lue myös

Kuopion yliopiston yleislääketieteen professori Esko Kumpusalo sanoo tutkimusten tukevan Kantasen käsitystä. Kuopiossa tehtyjen selvitysten mukaan nuorten lääkärien arvot ovat vuosien varrella muuttuneet varsin vähän. Valintoja eivät ohjaa raha ja materia, vaan arvojärjestyksen kärjessä ovat perhe ja läheiset, terveys ja uskonto.

Kumpusalo on tutkinut myös työn ilon mekanismeja.

- Lääkärin työssä ilo löytyy ennen muuta oman työn hallinnasta ja lisäksi potilastyöstä. Työ on parhaiten omassa hallinnassa yksityissektorilla ja huonoiten kunnissa. Tästä syystä kunnan virat eivät enää houkuttele nuoria, jotka haluavat vaikuttaa työnsä määrään ja sisältöön.

Kumpusalon mukaan lääkärin kannattaa työn ilon ohella etsiä puhtia työhönsä muualtakin. Harrastukset, kulttuuri ja taide sekä fyysisestä kunnosta huolehtiminen tukevat työssä jaksamista.

- Jaksamista auttaa multi-identiteetti eli se, että lääkärillä on useita rooleja eikä lääkärintyö ole elämän ainoa sisältö. Perinteisten hyveiden harrastaminen palkitaan pitkällä tähtäimellä lääkärin työssäkin.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030