Valiokunnat pureutuvat paikallisiin asioihin
Jäsenhaku alueellisiin valiokuntiin on käynnissä.
Hakuaikaa on marraskuun loppuun asti.
Valiokuntatyö on jäsenille hyvä tapa vaikuttaa valtakunnallisten ja paikallisten asioiden valmisteluun. Liitolle valiokuntatyö tuo tärkeää tietoa. Politiikkatoimialan johtaja Heikki Pärnänen kertoo tiedonkulun kentältä toimistoon tehostuneen pari vuotta sitten uudistuneen valiokuntatoiminnan myötä.
Piiriylilääkärit välittävät tietoa politiikkatoimialan asiantuntijoille. Valiokuntien puheenjohtajat ovat jaosten jäseniä, joten myös sitä kautta tieto kulkee hallitukseen. Ja tietenkin yksittäiset jäsenet voivat viestiä suoraan liittoon.
Valiokunnat tekevät itsenäistä työtä alueellaan ja osallistuvat liiton kannanmuodostukseen valtakunnallisissa asioissa. Ne voivat ottaa esille muitakin kuin paikallisia asioita ja ottavat kantaa itsenäisesti.
Valiokuntien kautta halutaan päästä entistä paremmin käsiksi paikallisiin kysymyksiin.
Valiokunnat ovat päässeet rakentamaan uudenlaista paikallista sidosryhmätyötä, ja ne ovat luoneet yhteyksiä paikallisvaikuttajiin. Näin vaikuttaminen tehostuu, kertoo Pärnänen.
Valiokunnat toimivat kaikilla ervaalueilla ja kokoontuvat Helsingissä, Oulussa, Kuopiossa, Turussa ja Tampereella. Kullakin alueella toimii edunvalvontavaliokunta, professiovaliokunta ja terveyspoliittinen valiokunta, jotka käsittelevät nimiensä mukaisia teemoja. Valiokunnat kokoontuvat kuudesti vuodessa.
Uusia jäseniä haetaan
Valiokuntahaku seuraavalle kahdelle vuodelle on käynnissä. Mukaan kaivataan osallistujia kunnallisen terveydenhuollon, yksityissektorin ja yliopiston lääkäreistä lääketieteen opiskelijoihin.
Hakea voi verkkolomakkeella osoitteessa http://digiumenterprise.com/answer/?sid=913388&chk=24QYJJFG 30. marraskuuta mennessä.
Linkki lomakkeeseen ja lisätietoja on Lääkäriliiton sivuilla www.laakariliitto.fi/jasenet > ajankohtaista.