Lehti 30-32: Liitto toi­mii 30-32/2005 vsk 60 s. 3053

Valtionsektorin valiokunta pusertaa palkkauudistusta muotoon

Suomen Lääkäriliiton valtionsektorin valiokunnan missio on vaikuttaa valtion palveluksessa olevien lääkärien ansiokehitykseen ja työoloihin. Parhaillaan valiokunta painiskelee suururakan parissa: valtion palkkausjärjestelmän täysremontti merkitsee muutoksia noin 1 200 lääkärin palkkaukseen.

Katja Patronen

Valtionhallinnon virastoista noin 45 prosenttia on jo siirtynyt uuteen palkkausjärjestelmään.

- Valtion työmarkkinalaitos haluaisi järjestelmän olevan käytössä kaikkialla vuoden 2005 aikana. Tavoite on kunnianhimoinen, sillä 45 prosentin peiton saavuttamiseen meni yli kymmenen vuotta, huomauttaa Lääkäriliiton lakimies, valtionsektorin valiokunnan sihteeri Sami Lukkarinen.

Uuden järjestelmän soveltamisesta on tehty virastokohtaiset sopimukset muun muassa sosiaali- ja terveysministeriössä, Kansanterveyslaitoksessa, sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Stakesissa ja lääninhallituksissa. Työ on vielä kesken esimerkiksi yliopistoissa.

Valiokunnan puheenjohtaja Outi Aikion mukaan uudistus mullistaa valtion koko palkanmaksuidean. Palkkaa eivät enää määrää virkanimike tai palkkaluokka, vaan henkilökohtainen suoriutuminen ja työn vaativuus.

Lääkärien sijoittautuminen uuteen palkkausjärjestelmään on osoittautunut ongelmalliseksi.

- Lääkärien palkkojen takuuosuudet eli nykyisten palkkojen ja järjestelmän mukaisten palkkojen erotukset ovat saattaneet olla suuriakin. Tämä merkitsee, että lääkärien ansiokehitys on vaarassa katketa pitkäksi aikaa, Lukkarinen sanoo.

Takuuosuudet ovat joidenkin työnantajien tarjouksissa saattaneet olla eräillä lääkäreillä jopa 1 500-2 000 euroa.

Lue myös

Stakesin ja sosiaali- ja terveysministeriön kanssa saatiin sovittua turvalausekkeesta, jonka perusteella työnantajien on seurattava lääkärien ansiokehitystä. Lausekkeen avulla pyritään turvaamaan näiden virastojen lääkärien palkkataso.

- Valiokunta haluaisi saada takuupalkan varaan jäävien määrän mahdollisimman pieneksi, eikä heidänkään takuuosuutensa saisi nousta merkittävästi. Turvalauseketta voivat toivottavasti käyttää esimerkkinä ne virastot ja laitokset, joiden kanssa ei vielä ole sovittu uusista järjestelyistä.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030