Vasankari lääkäreistä kilpaurheilussa: Sallitun ja kielletyn erottelussa pääsee pitkälle maalaisjärjellä
Mikä on lääkärin vastuu kilpaurheilussa? Mikä on sallittua, mikä kiellettyä ja mitä on harmaalla alueella, kysytään Lääkäripäivien Etiikka, lääkäri ja urheilu -kurssilla torstaina.
- Jos lääkäri vastaa ensisijaisesti urheilijan terveydestä, niin sellaisia keskusteluja kuin Lahden kisojen jälkeen ei oikeastaan tarvitse käydä ollenkaan, sanoo liikuntafysiologian dosentti Tommi Vasankari, kurssin puheenjohtaja ja yksi sen luennoitsijoista. Suomen Urheiluopistolla lääkärinä työskentelevä Vasankari on itse taustaltaan kansallisen tason kestävyysjuoksija. Hän kuuluu myös mm. Suomen Olympiakomitean urheilulääketieteelliseen asiantuntijaryhmään ja oli Suomen joukkueen lääkärinä Sydneyn olympiakisoissa vuonna 2000.
- Kuka tahansa lääkäri voi nimetä itsensä urheilulääkäriksi, Vasankari muistuttaa.
Alalle ei ole erikoistumiskoulutusta eikä tahoa, joka erityisesti nimeäisi lääkärin urheilulääkäriksi. Urheilun parissa toimii Vasankarin mukaan yleensä lääkäri, jolta ei odoteta niinkään urheiluun liittyvää medisiinistä erityisosaamista, vaan enemmänkin lajin tuntemusta ja rakkautta siihen.
Hänen mielestään näille lähinnä järjestötyötä tekeville urheilulääkäreille ei pidäkään asettaa minkäänlaisia minimivaatimuksia. Sellaiset saattaisivat vain karkottaa tiehensä valtaosan liikunnan parissa toimivista lääkäreistä.
- Sitten on eri asia, pitäisikö alalla ammattimaisesti toimivilta lääkäreiltä edellyttää tiettyä koulutusta, Vasankari huomauttaa.
Hänen mukaansa Suomessa on viitisensataa lääkäriä, jotka toimivat tavalla tai toisella urheilulääkäreinä. Heistä suurin osa toimii luottamusmiespohjalta, eli käyttää vapaa-aikaansa jonkun seuran tai ryhmän hyväksi ilman mitään taloudellista hyötyä.
Tällaisessa asetelmassa Vasankari ei usko kovin suuria eettisiä ongelmia ilmenevänkään, mutta mitä ammattimaisemmaksi urheilu käy, sitä varmemmin kuvaan tulee myös taloudellinen näkökulma.
- Lääkärin vastuu ja velvollisuus on kuitenkin ennen kaikkea urheilijan terveyden edistäminen ja hänen sairauksiensa hoitaminen, Vasankari toteaa.
- Ainakin jos työstä maksetaan rahallista korvausta - kuten vain ani harvalle kollegalle - täytyisi miettiä, mikä on ensisijainen vastuu, mihin on sitoutunut ja kenelle työtä tekee.
MAALAISJÄRJELLÄ PÄÄSEE PITKÄLLE
Sallitun ja kielletyn erottelussa päästään Vasankarin mielestä erittäin pitkälle maalaisjärjellä.
- Jos lukee Suomen Antidoping -toimikunnan julkaiseman Kielletyt ja sallitut lääkeaineet urheilussa -vihon yleisosion, niin normaalissa lääkärintoimessa toimiva lääkäri tietää, mikä on kiellettyä ja mikä sallittua. Vaikeisiin rajapintoihin sieltä ei kuitenkaan löydy apua. Niissä lääkärin on mietittävä omaa etiikkaansa. Se onkin ehkä vähemmän medisiininen ongelma.
Vaikeana kysymyksenä Vasankari pitää esimerkiksi happo-emästankkausta tai hemoglobiiniarvoihin vaikuttamista alppimajalla.
- Jos ihminen asuu vuoristossa ja saa siksi omat veriarvonsa nousemaan, niin onko vuoristo-olosuhteiden luominen hotellihuoneeseen kiellettyä? Jos me kiellämme alppimajan, meidän pitäisi kieltää korkealla oleminen.
Rajapintoja koetellaan myös niillä aineilla, jotka on kielletty, mutta joiden käyttöä ei testein vielä pystytä osoittamaan.
- Jos on lähdetty sille linjalle, että sääntöjä noudatetaan, niin niitä noudatetaan siitä riippumatta, onko testaaja ehtinyt rakentaa testikalustoa vai ei, Vasankari toteaa.
