Lehti 26-31: Liitto toi­mii 26-31/2012 vsk 67 s. 2096

Yhdistelmävaali on valinnanvapautta

Syksyllä Lääkäriliiton jäsenet pääsevät ensi kertaa valitsemaan valtuuskunnan sähköisellä äänestyksellä. Myös perinteinen lippuääni on edelleen käytössä.

Elli Alarotu

Äänestystavan voi valita itse. Sähköinen äänestysmahdollisuus tuotiin lippuäänestyksen rinnalle, jotta osallistumisesta vaaliin saataisiin entistä vaivattomampaa.

- Halusimme tarjota toisenkin tavan äänestää. Toivomme sähköisen äänestysmahdollisuuden myös nostavan äänestysaktiivisuutta, kertoo Lääkäriliiton hallintojohtaja Jaana Heinonen.

Yhdistelmävaaleja jo järjestäneiden yhdistysten kokemuksia on hyödynnetty vaalien suunnittelussa. Muun muassa Nuorten Lääkärien Yhdistys NLY äänesti valtuuskunnastaan yhdistelmävaalilla keväällä.

Yhdistelmävaalissakin on varmistettu, että kukin jäsen voi antaa vain yhden äänen. Kullakin äänioikeutetulla on oma tunniste, jonka perusteella äänet hyväksytään.

- Jos äänestää molemmilla tavoilla, vain sähköinen ääni jää voimaan, sanoo Heinonen.

Tunnisteiden käytöstä huolimatta yksityisyys on taattu.

Palvelu on automaattinen, ja se toteutetaan yhteistyössä kokeneen ulkopuolisen kumppanin kanssa. Tietosuojaan on kiinnitetty erityistä huomiota.

Tunnisteen takia myös postitse lähetettävä äänestyslipuke on henkilökohtainen. Jos lipuke hukkuu, uuden voi tilata liiton toimistosta.

Lue myös

Valtuuskunta on Lääkäriliiton ylin päättävä elin. Sen 60 jäsentä valitaan kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Ehdokkaiden vertailu käy liiton vaalisivuille syksyllä aukeavalla vaalikoneella.

Valtuuskunnan vaalin äänestysaika on 21.9.-25.10.2012. Henkilökohtaiset vaaliliput ja sähköisen äänestyksen ohjeet toimitetaan postitse syys-kuussa. Ehdokaslistat ja vaalirinkien esittäytyminen julkaistaan 21.9. ilmestyvässä Lääkärilehdessä. Lisätietoa vaalisivuilla: www.laakariliitto.fi/vaali/

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030