Yhteisen hyvän eteen
Luottamusmiehillä on kädet täynnä töitä niin Lohjalla kuin Lapissakin. Lohjalla perusterveydenhuoltoon neuvotellaan uutta toimintamallia, kun taas pitkien etäisyyksien Lappiin uutta päivystysjärjestelmää. Molemmissa on myös haettava ratkaisuja lääkärivajeeseen.
Lohja luopuu väestövastuusta vuodenvaihteessa. Samaan aikaan osittain Paras-hankkeen seurauksena reilun 1 >300 asukkaan Sammatin kunta liittyy Lohjaan. Myös Karjalohjan ja Inkoon sekä Siuntion perusterveydenhuollot yhdistyvät Lohjaan. Kahden vuoden siirtymäaikana lääkärien palkat harmonisoidaan.
Lohjan perusterveydenhuoltoon haetaan toimintamallia, jossa on elementtejä väestövastuusta ja listautumismallista. Uudessa mallissa pyritään säilyttämään vanhat potilas-lääkärisuhteet, jotta varsinkin pitkäaikaispotilaiden turvallisuuden tunne voitaisiin taata. Jos potilas haluaa, voi hän jatkossa vaihtaa lääkärinsä.
Me-henki houkuttelee töihin
Paineita järjestelmän muutokseen on useita lohjalaisen luottamusmies, yleislääketieteen erikoislääkäri
Hanna Salmenpohjan
mukaan. Nykyinen väestövastuujärjestelmä toimii niiden potilaiden kohdalla hyvin, joilla on pitkäaikainen omalääkäri. Kaikkiin tyhjiksi jääneihin virkoihin ei kuitenkaan ole saatu vakituisia lääkäreitä. Lisäksi erityisesti nuoret lääkärit kaipaavat työaikasuojaa.- Mielestäni työpaikan hyvä me-henki houkuttelee töihin. Työnantajan kannattaa arvostaa hyviä tekijöitä ja välittää alaisilleen arvostamistaan. Se lisää työviihtyvyyttä ja sitoutumista.
- Lohjan pienillä terveysasemilla lääkäri tuntee potilaansa toisin kuin isoilla asemilla. Lääkärin ja hoitajan muodostamat työparit toimivat kuin itsestään. Alueen potilaat tunnetaan ja hoidetaan yhdessä. Toki työn organisointia voi vielä parantaa, jatkaa Hanna Salmenpohja.
Luottamusmies osallistuu uuden palkkausjärjestelmän neuvotteluihin, jotka käydään marraskuun aikana. Tukea neuvotteluihin ja paikalliseen sopimiseen saa Lääkäriliitosta. Paikallissopimuksen tekemiseen on saatava liitolta hyväksyntä.
- Olen ollut yhteydessä liittoon jo hyvissä ajoin uuden mallin valmistelusta. Ongelmana meillä on ollut henkilökohtaisten lisien jakoperusteet. Suuret, pääasiassa rekrytoinnista johtuvat palkkaerot on myös koettu epäoikeudenmukaisiksi. Avoimuus lisien tai ylipäänsä palkkauksen elementtien jakoperusteista lisää luottamusta ja vähentää kitkaa lääkärien keskuudessa, uskoo Hanna Salmenpohja.
Luottamusmiehenä jo toistamiseen
Järjestöaktiivisuudesta tunnettu Salmenpohja on ollut mm. Kunnallislääkärit ry:n puheenjohtajana vuosina 1995-98, Lääkäriliiton eettisten periaatekysymysten valiokunnassa, koulutusvaliokunnassa ja järjestämässä Lääkäripäiviä sekä 2000-luvun vaihteessa liiton hallituksen jäsenenä.
- Lähdin luottamusmieheksi pyynnöstä ja velvollisuudentunnosta yhteisen hyvän eteen. Olen koko ikäni ollut kiinnostunut yhteisistä asioita ja olen uskaltanut tarttua myös vaikeisiin asioihin, luonnehtii Hanna Salmenpohja, joka aloitti alkusyksystä jo toistamiseen luottamusmies - tehtävät. Toistamiseen siksi, että hän oli luottamusmiehenä myös 90-luvulla.
Luottamusmiehen tehtävät ja rooli ovat muuttuneet. 80-luvulla palkat sovittiin keskitetysti KT:n kanssa. Nykyisin paikallinen sopiminen on kasvattanut luottamusmiehen roolia.
- Haluan luottamusmiehenä neuvotella hyvässä yhteistyössä. Palkkaneuvottelujen lisäksi on erittäin tärkeätä huolehtia hyvästä työilmapiiristä. Tietysti työn sisältöön vaikuttaminen on tärkeää, mutta se on Lohjalla ollut kunnossa, korostaa Hanna Salmenpohja, joka on työskennellyt paikkakunnalla yli 30 vuotta.
Lapissa potilasturvallisuus uhattuna
Lapin sairaanhoitopiiri ja useat Lapin kunnat käyvät neuvotteluja lääkäripäivystyksen järjestämisestä Rovaniemelle. Tunturi-Lapissa eli Kittilän, Enontekiön, Muonion ja Kolarin terveyskeskuksissa on vaikeuksia järjestää yö- ja viikonloppupäivystyksiä. Pohjoinen ulottuvuus tarkoittaa pitkiä matkoja. Esimerkiksi Utsjoelta Rovaniemelle on yli 500 kilometriä. Potilaat ovat etäisyyksiin tottuneet eivätkä he vähästä valita, mutta potilasturvallisuutta ei voida taata.
Pohjoisen terveyskeskuksissa on pitkään ollut lääkäripulaa. Nyt myös Lapin keskussairaalan lastenlääkäreistä ja anestesiologeista on huutava pula. Lastentautien osaston kova päivystysrasitus voi ajaa pois loputkin lääkärit ja karkottaa mahdolliset avoinna olevan viran hakijat.
Keskussairaalan perusvirkapohja on pieni. Siksi esimerkiksi äitiyslomalaiset tai koulutuksesta johtuvat poissaolot vaikuttavat välittömästi jäljelle jääneiden päivystyskuormaan. Perusvirkapohjaa pitääkin "junan tuoman" luottamusmies, neurologi
Minna-Riitta Pekin
mukaan lisätä. Onneksi Oulusta, 250 kilometrin päästä tulee kolme nuorta erikoistuvaa lääkäriä tukemaan.Myrskyn silmässä ja liikkuvassa junassa
Heti luottamusmiestehtäviensä alussa ns. myrskyyn silmään joutunut Minna-Riitta Pekki näkee, että oululaisten lääkärien mukaan tulo on ratkaisuna väliaikainen.
- Virkoja pitää perustaa lisää. Työnantaja ei voi jatkuvasti luottaa siihen, että lääkärit joustavat ja venyvät. Toisaalta lastenlääkäreitä ei ole mistä ottaa tai ostaa.
- Luottamusmiestehtävät ovat teetättäneet paljon enemmän töitä kuin luulin. Uutena luottamusmiehenä menee paljon aikaa jo pelkästään asioiden perehtymiseen. Järjestelyvaraerän neuvottelut on tehty kuin liikkuvasta junasta.
- Olen aina halunnut vaikuttaa ja tämä on se väylä. Luottamusmiehenä ääneni on ponnekkaampi. Toimin usein kuulijana, jolle voi purkaa asioita, vaikka niitä ei vietäisikään eteenpäin. Tämä on myös näköalapaikka talon tapahtumiin ja kokonaisuuteen siitä, miten neuvottelupäätökset syntyvät, jatkaa Minna-Riitta Pekki.
- Tehtävässä tarvitaan rohkeutta, sillä välillä voi joutua arvostelunkin kohteeksi.
Vetovoimainen pohjola
Alun perin jyväskyläläinen, mutta myös HYKS:ssa apulaislääkärinä töitä tehnyt Minna-Riitta Pekki lähti Lappiin puolitoista vuotta sitten sen ainutlaatuisen luonnon ja pohjoisen ulottuvuuden vuoksi. Vapaa-ajallaan hän kulkee metsissä ja soilla luontokuvausta harrastavan aviomiehensä ja kahden mäyräkoiransa kanssa.
Työtahti ei eroa pohjoisessa, mutta elämä on muutoin rauhallisempaa. Työmatkaa kertyy vain 16 kilometriä yhteensä, mutta poroja tulee vastaan enemmän kuin ihmisiä.
- Lappi on tulevaisuudessa vetovoimaisempi kaikilla aloilla. Pohjoinen elämänmeno heijastuu positiivisesti terveydenhuoltoon, mutta keskussairaalan on panostettava entisestään hyvään maineeseen työnantajana. Palkka ei aina ole ratkaiseva tekijä rekrytoinnissa.
- Lääkärin pitää tuntea, että hän voi vaikuttaa. Talon johdon on myös jalkauduttava työntekijöiden joukkoon. Nykypäivänä hyvä hallinto on ratkaiseva tekijä samoin kuin se, että työntekijöistä pidetään huolta myös henkisellä tasolla, huomauttaa Minna-Riitta Pekki.