Lehti 24: Liitto toi­mii 24/2008 vsk 63 s. 2267

Yksityislääkäri, tarkista sopimuksesi

Marjut Laurikka-Routti

Yksityisessä terveydenhuollossa toimivien lääkärien määrä on kasvanut Suomessa. Päätoimisia vastaanottoa pitäviä yksityislääkäreitä on noin 1 800 ja sivutoimisia 5 000, kun mukaan lasketaan myös eläkkeelle siirtyneet ja edelleen yksityisvastaanottotoimintaa jatkavat lääkärit. Lisäksi työterveyshuollossa toimii noin 950 lääkäriä. Yksityinen työterveyshuolto on lisääntynyt eniten. 8 % lääkärikunnasta eli noin 1 500 lääkäriä ilmoitti viimeisessä Lääkäriliiton kyselyssä toimineensa ns. vuokralääkärinä eli toiminut yksityisen työvoimaa vuokraavan yrityksen kautta lääkärin työssään. Heistä 41 % teki työtä vuokralääkärinä joka viikko ja loput harvemmin. Iso osa tekee vajaata työviikkoa esim. tutkimustyön, äitiys- ja vanhempainvapaiden ohessa.

Suurin osa yksityislääkäreistä toimii yksityisissä lääkärikeskuksissa, vain joka kymmenennellä on oma vastaanotto. Lääkärikeskukset ovat usein isojen ketjujen omistamia, mutta myös yhden lääkärin tai lääkärijoukon omistamia pienempiä asemia löytyy. Uusiakin tällaisia on viimeaikoina jälleen perustettu. Yksityislääkäri vuokraa tilat lääkärikeskuksesta itselleen, usein useammastakin keskuksesta eri viikonpäiville ja saa vuokraa vastaan tarvittavat palvelut kuten ajanvarauspalvelut ja työvälineet. Lääkärin on syytä sopia tästä yhteistyöstä kirjallisesti lääkärikeskuksen kanssa.

Yksityislääkärit ovat toimineet perinteisesti ammatinharjoittajina: 73 % yksityislääkäreistä on edelleen ammatinharjoittajia vuoden 2007 lääkärikyselyn mukaan. Noin 16 % tulouttaa palkkionsa ammatinharjoittajayhtiöihin. Yhtiömuotoinen toiminta on hiukan lisääntynyt viime vuosina erityisesti laajaa yksityislääkäritoimintaa tekevien keskuudessa. Yksityislääkäreistä lääkärikeskuksiin työsuhteisia on noin 5,7 % ja tämä korostuu työterveyshuollon alueella.

On aina syytä tehdä kirjallinen yhteistyösopimus lääkärin, yrityksen ja lääkärikeskuksen välille. Työsuhteinen lääkäri tekee työsopimuksen. Työsuhteisen on neuvoteltava kuukausipalkkansa ja kaikki muut etuutensa. Kunnalliset virkaehtosopimukset eivät koske yksityissektorin lääkäreitä. Palkkaus yms. asiat lääkärin on itse neuvoteltava itselleen. Ammatinharjoittajilla ei ole kuukausipalkkaa, vaan ansiot kertyvät potilaiden lääkärille maksamista palkkioista. Ammatinharjoittajat määräävät itse potilaalta perimänsä palkkiot tai neuvottelevat muiden osapuolten kanssa ostopalvelujen tai muiden sopimusasiakkaiden palveluhinnoista ja päättävät itse, hyväksyvätkö ne ja osallistuvatko sopimuspotilaiden hoitoon.

Lue myös

Tämän vuoden alussa Lääkäriliitto ja Lääkäripalveluyritysten yhdistys (LPY) hyväksyivät ja allekirjoittivat uuden ammatinharjoittajasopimusmallin ja lääkärin ja lääkärikeskuksen yhteistyötä ohjaavat ns. yleiset ehdot. Ne löytyvät Lääkäriliiton verkkosivuilta edunvalvonnan ja yksityislääkäritoiminnan alta sopimusmalleista. Yksityissektorivaliokunta käsittelee kesäkuun kokouksessaan ammatinharjoittajasopimusmallin pohjalta LPY:n muokkaamaa yritysmuodossa toimivan lääkärin sopimusmallia eli sopimusta lääkäripalveluyhtiön vastaanottotoiminnasta. Sopimusmalleihin kannattaa tutustua. Jos itselle tarjottu sopimus poikkeaa sopimusmallista, kannattaa kysyä neuvoa. Lääkäriliitto on aloittanut myös yhteistyön vuokralääkäriyritysten kanssa ja kartoittaa sopimusasioita.

Ilman kirjallista sopimusta ei kannata tehdä työtä yksityissektorilla. Hyvät kollegat, kun teette sopimuksianne työpisteissänne, muistakaa, että Lääkäriliitolla on lakimiehiä, jotka auttavat teitä. Ottakaa heihin yhteyttä ennen kuin allekirjoitatte sopimustanne. Allekirjoitetun sopimuksen muuttaminen on usein myöhäistä. Ennaltaehkäisevä työ on tässäkin tuloksellisinta.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030