Lääkärit määrittävät itse palkkiotasonsa vallitsevan markkinatilanteen mukaisesti. Yksityissektorilla perittyjen vastaanottopalkkioiden kehitys on viime vuosina ylittänyt yleisen ansiotasoindeksin tason.

Suomessa toimii ammatinharjoittajalääkäreitä enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Vuoden 2005 maaliskuussa päätoimisesti yksityislääkärinä työskenteli lähes 1 700 lääkäriä. Lisäksi sivutoimista yksityisvastaanottoa piti yli 5 000 lääkäriä. Yksityislääkäreitä oli vuonna 2005 yli 50 prosenttia enemmän kuin kymmenen vuotta aikaisemmin. Samalla ajanjaksolla kaikkien työssä olevien lääkärien lukumäärä on kasvanut noin 22 prosentilla (1).

Yksityislääkärin palkkioiden määräytymisellä on kirjava historia. Vuoteen 1949 asti ei Suomessa ollut käytössä säännöksiä, jotka olisivat vaikuttaneet yksityissektorilla perittyihin palkkioihin. Vuoden 1950 keväällä Lääkäriliiton valtuuskunta hyväksyi yleislääkärin ohjetaksan. Myöhemmin suositusta laajennettiin myös erikoislääkärin palkkioita koskevaksi. Vuosien 1968-1986 välisenä aikana palkkioiden kehitystä valvottiin Elinkeinohallituksen toimesta ja liiton palkkiosuositusta vahvistettiin vasta Elinkeinohallituksen kanssa käytyjen neuvottelujen jälkeen. Hintavalvonnan seurauksena yksityislääkärien palkkiokehitys oli tiukasti sidoksissa koko palkansaajakunnan ansiokehitystä kuvaavaan ansiotasoindeksiin ja kuluttajahintojen kehitystä kuvaavaan elinkustannusindeksiin.

Vuodesta 1986 lukien Lääkäriliitto alkoi antaa yksityislääkärin palkkioista yksipuolisia suosituksia. Kansallisen kilpailulainsäädännön kehittyessä kaikki palkkiosuositukset joutuivat kilpailuviranomaisten tarkasteluun. Tästä syystä vuoden 1992 elokuussa kilpailuneuvosto kehotti liittoa luopumaan kaikista palkkiosuosituksista, koska ne vaikuttivat terveyden ja taloudellisen kilpailun kannalta sopimattomalla tavalla hinnanmuodostukseen. Lääkäriliiton hallitus päätti luopua palkkiosuositusten antamisesta vuoden 1992 lokakuussa.

Vuoden 1992 jälkeen on yksityislääkärien palkkioiden pitänyt perustua lääkärin omaan kustannusrakenteeseen. Lisäksi palkkioon vaikuttavat myös lääkärin henkilökohtainen osaaminen ja sen hetkinen markkinatilanne. Kustannustekijöiden kehitystä on seurattu samojen laskentaperiaatteiden mukaisesti, joita käytettiin jo liiton antamien palkkiosuositusten määrittelyssä. Eri tekijät vaikuttivat suosituksen tarkistamiseen seuraavin painoarvoin:

- lääkärien ansionkehitys julkisella sektorilla 61,5 %,

- avustavan henkilöstön palkkauskustannukset 15,9 %,

- huoneistokulut 7,6 %,

- tarvikkeet 6,1 %,

- poistot ja korot 4,4 %,

- yleiskulut 4,5 %.

Uudessa tilanteessa Lääkäriliiton rooli on ollut lähinnä informatiivinen. Kilpailuneuvoston kanssa käytyjen neuvottelujen mukaisesti Lääkäriliitto on oikeutettu informoimaan jäseniään ammatinharjoittajan palkkioon vaikuttavasta kustannuskehityksestä. Kuitenkaan yksityiskohtaisten laskentamallien kertoimien tai hinnoitteluperusteiden tiedottaminen ei ole kilpailunrajoituslain 6 §:n tarkoittaman hintakartellikiellon johdosta sallittua. Palkkioon vaikuttavat kustannukset, jotka noudattavat aiempia hintaviranomaisten hyväksymiä laskentaperusteita, nousivat vuosien 2000-2004 välisenä aikana 17,8 prosenttia.

Lääkäriliitto on aika ajoin kysynyt osana vuosittaista Lääkärikyselyä yleisintä yksityisvastaanotolla perittyä palkkiota. Lisäksi liitto on aiemmin julkaissut tietoja Kelan tilastojen pohjalta erikoislääkärien palkkiokehityksestä. Tässä artikkelissa tarkastellaan vain erikoislääkärien palkkioiden kehittymistä Kelan aineistojen valossa.

Kuviossa 1 kuvataan erikoislääkärien keskimääräisen vastaanottopalkkion kehitystä, koko palkansaajakunnan ansiokehitystä (ansiotasoindeksi) ja yleisen hintatason muutosta (elinkustannusindeksi) vuodesta 1990 vuoteen 2004. Yksityislääkärien vastaanottopalkkiot ovat nousseet vuodesta 1990 lähtien lähes 80 prosenttia, kun samana ajankohtana koko palkansaajakunnan ansiot nousivat 60 prosenttia ja kuluttajahinnat kallistuivat 30 prosenttia. Lamavuosina 1992-1994 yksityislääkärien vastaanottopalkkiot eivät nousseet juuri lainkaan. Myös palkansaajien ansiotason nousu oli vaatimatonta. Vuosituhannen vaihteen jälkeen kuntasektorin lääkärilakolla on ollut selviä heijastevaikutuksia myös yksityissektorilla perittyjen palkkioiden tasoon. Esimerkiksi vuodesta 2001 vuoteen 2002 keskimääräinen vastaanottopalkkio nousi 7,5 prosenttia. Koko tarkastelujaksolla erikoislääkärien vastaanottopalkkiot ovat nousseet keskimäärin 4,2 prosenttia vuosittain, kun taas kaikkien palkansaajien ansiot ovat nousseet 3,4 prosenttia vuodessa.

Taulukossa 1 ja kuviossa 2 tarkastellaan tarkemmin erikoislääkärin keskimääräisiä vastaanottopalkkioita. Vuodesta 2000 vuoteen 2004 yksityislääkärien vastaanottopalkkiot nousivat keskimäärin 23,3 prosenttia. Samalla ajanjaksolla kunnallisten lääkärien tehtäväkohtaiset palkat ovat nousseet 28,4 prosenttia ja säännöllisen työajan ansiot 24,4 prosenttia. Kaikkien alojen erikoislääkärien perimien palkkioiden keskiarvo oli 67,2 euroa, kun se vuonna 2000 oli 54,5 euroa. Keskimäärin korkeimpia palkkioita perivät kirurgisten alojen erikoislääkärit ja matalimpia yleislääketieteen erikoislääkärit.

Tässä tarkastelussa ovat mukana vain suurimmat erikoisalaryhmät. Vastaanottopalkkioiden kehityksessä on havaittavissa eroja eri erikoisalojen lääkärien välillä. Eniten ovat nousseet eri kirurgian alojen vastaanottopalkkiot, noin 26 prosenttia. Lähes samalle tasolle ylsivät myös naistentautien ja synnytysten, iho- ja sukupuolitautien ja yleislääketieteen erikoislääkärit. Vähiten ovat nousseet psykiatrian erikoislääkärien palkkiot.

Lääkäriliitto ei ole vuoden 1992 jälkeen antanut yksityislääkärien palkkioita koskevia suosituksia. Tänä aikana palkkioiden kehitykseen ovat vaikuttaneet terveyspalvelujen kysyntä ja sen taustalla yksityisten henkilöiden käytettävissä olevat tulot ja kulutustottumukset. Lääkärit määrittävät itse palkkiotasonsa vallitsevan markkinatilanteen mukaisesti. Kuluneet vuodet kuitenkin osoittavat, että suosituksista luopuminen ei ole hidastanut palkkiokehitystä. Yksityissektorilla perittyjen vastaanottopalkkioiden kehitys on viime vuosina ylittänyt yleisen ansiotasoindeksin tason. Tällä vuosituhannella palkkiokehitys on ollut samansuuntaista kunnallisten lääkärien palkkakehityksen kanssa. On kuitenkin syytä huomioida, että palkkiokehitys ei suoraan kerro yksityislääkärien ansiotason muutoksesta. Johtopäätelmät, jotka perustuvat yksityislääkärien palkkiokehityksen ja kunnallisten lääkärien tai kaikkien palkansaajien ansiokehityksen vertailuihin, ovat suuntaa-antavia.